Nykyaikaan sijoitettu:
Pieni tulitikkutyttö..
Ja näin kaikki alkaa:
Mä oon ihminen muiden joukossa. Hesasta, nuori ja ulospäin suhteellisen pirtsakka. Mut kaikki ei oo sitä miltä näyttää. Mua ei oo edes virallisesti merkitty elävien kirjaan. Mä en koskaan oo käyny koulua, mulla ei oo enää mutsia. Mutsi heitti veivít mun ollessa pari kuukautinen. Sen jälkeen (isoäitini mukaan) faija otti loparit työpaikaltaan ja alotti täyspäiväsen dókaamisen. Mä jäin pyörremyrskyn silmään josta ei oo ulospääsyä. Mun ainoo rakas on nyt poissa, isoäitini. Mä luotin siihen ja rakastin sitä niin paljon, että sydämeeni sattuu vieläkin. Miksi kaikki viedään pois? Kaikki arvokas ja tärkeä, just sillon kun haluis pitää sen. Mun faija on pelkkä juóppó..
Ku mä kävelen kaduilla ja näen lapsia vanhempineen, tunnen sen tyhjän kohdan sisälläni, jota ei enää voi täyttää. Mä en oo koskaan viettäny onnellista hetkeä faijan kanssa, mutsia en muista, ja mä oon ainut lapsi kaiken lisäksi. Isoäiti oli elämäni valo, joka vietiin pois..
Faijan elämä alkoi tökkiä todella pahasti pari vuotta sitten. Se sekaantu jossain ihmeen kadulla huumeísiin. Se alko välittää huumeíta ihmisille ja sai siitä rahaa. Aluksi ajattelin faijan hankkivan elantoa mulle, mut ei. Kaikki huumeísta irronneet rahat menevät jatkuvalla syötöllä víínaan. Musta tuli faijan pikku díileri. Tässä vaiheessa monet miettis, et miks en oo koskaan soittanu sosiaalívíranomasille. Ei, kyllä mä haluun olla faijan kans sen tuskasëen kuolemaan asti. Tätä on vaikeeta selittää, mutta faija on musta niin riippuvainen, ettei se kestäis jos lähtisin. Mä en halua tuottaa 'perheeseen' enää yhtään uutta kuolemaa.
Mut takas asiaan. Faija pestas mut sen diíleriks. Ei, mä en koskaan itse ole sekaantunu huumeísiin siltä kantilta, mut faija on. Jokainen pussi joka lähtee mun mukana kátukauppaan verotetaan, eli faija ottaa jokaisesta pussukasta noin puolet itselleen. Joulu on jo menny ja nyt on uusi vuosi. Jos mä en saa sovittua määrää myydyks kadulla, mä oon pulassa. Faija on hakannu mut joka kerta ku oon ruvennu hankalaks sen mielestä. Se saástánen pappa luulee mun vaan viettävän aikaa kaduílla. Mut siinä se on väärässä..
Mä kävelen hitaasti eteenpäin paksussa lumihangessa. Mul on päällä jotkut mutsin vanhat aamutossut, mun ainoot kengät. Takkina mulla on pelkkä koinsyömä villapata, eikä muusta ulkovaatetuksesta ole puhettakaan. Jättimäisten housujeni taskusta pilkistää pari epämääräistä pussia. Huumeíta. Mä kuulen kuinka muut nuoret, normaalit, pitävät hauskaa ampumalla raketteja taivaalle. Mun hálu sellaíseen on niin suuri, mutta niin saavuttamaton. Pienemmät lapset on isän ja äidin kanssa omissa pikku taloissaan valamassa tinaa. Pakkasta on lähes kolmekymmentä astetta. Kátukauppa ei suju. Ei yhtään asiakasta tänään.. Saan kai taas tänään vyöstä.. Mä en uskalla enää mennä kotiin. Mä en tahdo.
Lähdin vaeltamaan Hesan syrjäseuduille. Näin silloin tällöin pari spugéa jossain, mutta muuten ihmiset eivät tällaisella ilmalla ulos uskaltautuneet. Eivät täysjärkiset ainakaan. Mä en enää jaksanut kävellä. Tuuperruin maahan ja nojauduin vanhan tehtaan tiiliseinään. Aloin miettiä mun isoäitiä. Se oli päässyt Taivaaseen, tai se sano menevänsä sinne ja venaavansa mua aina, ikuisesti. Ja se päivä jona mä sinne menisin, olis maailman kaikkeuden juhla. Mä tunsin tuskin enään sormiani. Mua nälätti. Mä ajattelin, että jos ottaisin pienen annoksen faijan huumeíta, olo vois helpottua. Hyppysellinen huumétta lähti kohti suutani. Nielin kaiken ja suljin silmäni. Ruumini valtasi outo lämpö. Näin perheitä syömässä maukasta paistia ja lapsia leikkimässä valamillaan tinoilla. Hetkenpäästä kuva sumeni. Tahdoin kokea sen uudestaan. Otin jälleen hieman enemmän huumétta. Nielaisin raskaammin. Eteeni avautui Helsingin Kansallisoopperan sali.. ainakin sellainen, joksi sen kuvittelin. Kymmenet solakat naiset tanssivat siroilla jaloillaan balettia. Yleisö taputti riehakkaasti. Pikkutyttö oli nukahtanut hetkeksi äitinsä syliin. Kuva katosi. Oloni oli erikoinen.
Mä halusin jatkaa yhä sitä hulluutta. Syödä ja niellä omasta tahdosta huumeita! Jokin oli pahuus oli kai vallannu mun mielen. Mut mä päätin ottaa vielä lisää, paljon lisää huumetta. Taivaan kirkasti tähdenlento. Isoäiti oli kerran kertonut, että aina kun näkyy tähdenlento, yks sielu lentää taivaaseen sinä yönä. En uhrannut ajatukselle enää aikaani. Kahmaisin huumetta suuhuni. Eteeni ilmestyi isoäitini. Hänen suuret vetiset silmänsä ja aurinkoinen hymy sai mun mielen iloiseksi.
-ISOÄITI!!
Mä tiesin alitajunnassani, että heti kun huume ei nouse niin vahvasti päähän, isoäitikin katoaa. Kaadoin monen pussin sisällön suuhuni. Isoäiti pysyi lähelläni. Mutta silloin huomasin, kuinka viimeinen huumepussi oli tyhjentynyt. Anoin isoäitiä ottamaan minut mukaansa. Hän tarrasi mun käteen ja me lennettiin yhdessä korkealle, kauas pois. Ikuiseen valoon.
Seuraavana aamuna nuori pariskunta löysi kylmäksi kohmettuneen tytön syrjäiseltä kujalta. Hän oli kuollut huumeiden vahvaan yliannostukseen, ja osa syy oli myös kylmyys. Ihmiset, jotka näkivät tytön ruumiin, eivät saattaneet tuntea hänen iloaan. Tytön kasvot olivat jääneet hentoon hymyyn. Hänen henkilöllisyyttään ei koskaan selvitetty. Ruumisauto haki tytön ruumiin pois. Lumi piiskasi tyhjää kujaa, piilottaen tytön viimeisen leposijan muistoihin.
Kommenttejà?
Pieni tulitikkutyttö..
Ja näin kaikki alkaa:
Mä oon ihminen muiden joukossa. Hesasta, nuori ja ulospäin suhteellisen pirtsakka. Mut kaikki ei oo sitä miltä näyttää. Mua ei oo edes virallisesti merkitty elävien kirjaan. Mä en koskaan oo käyny koulua, mulla ei oo enää mutsia. Mutsi heitti veivít mun ollessa pari kuukautinen. Sen jälkeen (isoäitini mukaan) faija otti loparit työpaikaltaan ja alotti täyspäiväsen dókaamisen. Mä jäin pyörremyrskyn silmään josta ei oo ulospääsyä. Mun ainoo rakas on nyt poissa, isoäitini. Mä luotin siihen ja rakastin sitä niin paljon, että sydämeeni sattuu vieläkin. Miksi kaikki viedään pois? Kaikki arvokas ja tärkeä, just sillon kun haluis pitää sen. Mun faija on pelkkä juóppó..
Ku mä kävelen kaduilla ja näen lapsia vanhempineen, tunnen sen tyhjän kohdan sisälläni, jota ei enää voi täyttää. Mä en oo koskaan viettäny onnellista hetkeä faijan kanssa, mutsia en muista, ja mä oon ainut lapsi kaiken lisäksi. Isoäiti oli elämäni valo, joka vietiin pois..
Faijan elämä alkoi tökkiä todella pahasti pari vuotta sitten. Se sekaantu jossain ihmeen kadulla huumeísiin. Se alko välittää huumeíta ihmisille ja sai siitä rahaa. Aluksi ajattelin faijan hankkivan elantoa mulle, mut ei. Kaikki huumeísta irronneet rahat menevät jatkuvalla syötöllä víínaan. Musta tuli faijan pikku díileri. Tässä vaiheessa monet miettis, et miks en oo koskaan soittanu sosiaalívíranomasille. Ei, kyllä mä haluun olla faijan kans sen tuskasëen kuolemaan asti. Tätä on vaikeeta selittää, mutta faija on musta niin riippuvainen, ettei se kestäis jos lähtisin. Mä en halua tuottaa 'perheeseen' enää yhtään uutta kuolemaa.
Mut takas asiaan. Faija pestas mut sen diíleriks. Ei, mä en koskaan itse ole sekaantunu huumeísiin siltä kantilta, mut faija on. Jokainen pussi joka lähtee mun mukana kátukauppaan verotetaan, eli faija ottaa jokaisesta pussukasta noin puolet itselleen. Joulu on jo menny ja nyt on uusi vuosi. Jos mä en saa sovittua määrää myydyks kadulla, mä oon pulassa. Faija on hakannu mut joka kerta ku oon ruvennu hankalaks sen mielestä. Se saástánen pappa luulee mun vaan viettävän aikaa kaduílla. Mut siinä se on väärässä..
Mä kävelen hitaasti eteenpäin paksussa lumihangessa. Mul on päällä jotkut mutsin vanhat aamutossut, mun ainoot kengät. Takkina mulla on pelkkä koinsyömä villapata, eikä muusta ulkovaatetuksesta ole puhettakaan. Jättimäisten housujeni taskusta pilkistää pari epämääräistä pussia. Huumeíta. Mä kuulen kuinka muut nuoret, normaalit, pitävät hauskaa ampumalla raketteja taivaalle. Mun hálu sellaíseen on niin suuri, mutta niin saavuttamaton. Pienemmät lapset on isän ja äidin kanssa omissa pikku taloissaan valamassa tinaa. Pakkasta on lähes kolmekymmentä astetta. Kátukauppa ei suju. Ei yhtään asiakasta tänään.. Saan kai taas tänään vyöstä.. Mä en uskalla enää mennä kotiin. Mä en tahdo.
Lähdin vaeltamaan Hesan syrjäseuduille. Näin silloin tällöin pari spugéa jossain, mutta muuten ihmiset eivät tällaisella ilmalla ulos uskaltautuneet. Eivät täysjärkiset ainakaan. Mä en enää jaksanut kävellä. Tuuperruin maahan ja nojauduin vanhan tehtaan tiiliseinään. Aloin miettiä mun isoäitiä. Se oli päässyt Taivaaseen, tai se sano menevänsä sinne ja venaavansa mua aina, ikuisesti. Ja se päivä jona mä sinne menisin, olis maailman kaikkeuden juhla. Mä tunsin tuskin enään sormiani. Mua nälätti. Mä ajattelin, että jos ottaisin pienen annoksen faijan huumeíta, olo vois helpottua. Hyppysellinen huumétta lähti kohti suutani. Nielin kaiken ja suljin silmäni. Ruumini valtasi outo lämpö. Näin perheitä syömässä maukasta paistia ja lapsia leikkimässä valamillaan tinoilla. Hetkenpäästä kuva sumeni. Tahdoin kokea sen uudestaan. Otin jälleen hieman enemmän huumétta. Nielaisin raskaammin. Eteeni avautui Helsingin Kansallisoopperan sali.. ainakin sellainen, joksi sen kuvittelin. Kymmenet solakat naiset tanssivat siroilla jaloillaan balettia. Yleisö taputti riehakkaasti. Pikkutyttö oli nukahtanut hetkeksi äitinsä syliin. Kuva katosi. Oloni oli erikoinen.
Mä halusin jatkaa yhä sitä hulluutta. Syödä ja niellä omasta tahdosta huumeita! Jokin oli pahuus oli kai vallannu mun mielen. Mut mä päätin ottaa vielä lisää, paljon lisää huumetta. Taivaan kirkasti tähdenlento. Isoäiti oli kerran kertonut, että aina kun näkyy tähdenlento, yks sielu lentää taivaaseen sinä yönä. En uhrannut ajatukselle enää aikaani. Kahmaisin huumetta suuhuni. Eteeni ilmestyi isoäitini. Hänen suuret vetiset silmänsä ja aurinkoinen hymy sai mun mielen iloiseksi.
-ISOÄITI!!
Mä tiesin alitajunnassani, että heti kun huume ei nouse niin vahvasti päähän, isoäitikin katoaa. Kaadoin monen pussin sisällön suuhuni. Isoäiti pysyi lähelläni. Mutta silloin huomasin, kuinka viimeinen huumepussi oli tyhjentynyt. Anoin isoäitiä ottamaan minut mukaansa. Hän tarrasi mun käteen ja me lennettiin yhdessä korkealle, kauas pois. Ikuiseen valoon.
Seuraavana aamuna nuori pariskunta löysi kylmäksi kohmettuneen tytön syrjäiseltä kujalta. Hän oli kuollut huumeiden vahvaan yliannostukseen, ja osa syy oli myös kylmyys. Ihmiset, jotka näkivät tytön ruumiin, eivät saattaneet tuntea hänen iloaan. Tytön kasvot olivat jääneet hentoon hymyyn. Hänen henkilöllisyyttään ei koskaan selvitetty. Ruumisauto haki tytön ruumiin pois. Lumi piiskasi tyhjää kujaa, piilottaen tytön viimeisen leposijan muistoihin.
Kommenttejà?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan kiva "moderni" versio pikku tulitikkutytöstä
Aikamuodot vaihteli ärsyttävästi ja kirjoitusvirheitä oli, esim. yhdyssanoissa. Tarina oli mielestäni ihan massajuttu... Ja muuten, eiks huumeita polteta tai pistetä suoneen tai jotain, eikä syödä:P No ei oo kokemusta, mutta ei kuulostanut ihan uskottavalta.
How can i know... Ei oo kokemuksii huumeista :D... Toi nyt oli tommonen 10 minsan stoori. Piti mukauttaa pieni tulitikkutyttö nykyaikaan.
Ihan kiva, vaikka minä olen nähnyt tämän [ siis en kirjaimellisesti tätä, mutta samanlaisen version, jossa rinnastetaan tulitikkutytön kohtaloa huumenuoreen] ennenkin.
Jotenkin tämä ei ihan tavoita sen sadun tunnelmaa, eikä myöskään sitä karuutta, joka liittyy kuvaamaasi todellisuuteen, vaan jää jonnekin sinne välille. Saattaahan se olla tarkoituskin.
[ Ja eiköhän sille "huumepussille" olisi jokin parempikin sana. Jotenkin tuo häiritsee :)Tiedän kyllä, mitä ajat takaa, mutta en voi välttää miellyhtymää iloisesta alepan kauppakassista. ]
Ja tämä ei sitten ole mikään moite, ei tekstissä ole mitään vikaa, huumeaihe vain on ehkä hiukan kulunut.
Kiitti kommenteista.
Toi huumejuttu nyt tuli vaan ekana mieleen.. Huumeista en tiedä paskaakaan, joten sinänsä oli hankalaa elävöittää tarina... ^^
Kiitos teille jotka vaivauduitte lukemaan!