Urakoitsijat-Kiiinteistöliitto-isännöitsijät -

9555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

sikaa. Remonttifirmalla ei ole juurikaan intressejä taloyhtiötä kohtaan. Yksittäinen taloyhtiöä ei ole kummenonkaan kala pitkällä juoksulla kun taas isännöintifirma on. Isännöintifirmalle tärkeää on se, että homma sujuu mahdollisimman pienellä vaivalla. Varsinainen työ tai sen hinta eivät ole niinkään tärkeitä. Laatukin on sivuseikka kunhan se täyttää jonkinlaiset minimivaatimukset eli ettei isännöitsijä joudu selvittelemään virheellistä työtä jälkikäteen (sekin on sentään jonkinlainen lohtu). Mikä sitten on se työn laadun taso mikä taloyhtiöissä hyväksytään? Huoneistokohtaisista remonteista osakas saattaa valittaa, mutta muun kiinteistön remontin osalta läpi menee melkein mikä vaan räpellys. Isännöitsijät suhtautuvat virkansa puolesta kylmäkiskoisesti valituksiin ja osasyy siihen voi olla myös se, ettei isännöitsijä turtumiseltaan enää edes osaa tunnistaa huonoa laatua koska ei ole sen kummempaa nähnyt.

Äänestä
  • Minusta ei ollut. Taloyhtiöitä kuten muitakin yrityksiä yritetään säännöllisesti huijata eri asioissa, ihan nettihakemistoista lähtien.

    Tässä nähdään huolellisen ja ammattitaitoisen suunnittelun ja valvonnan tärkeys. Hyvästä laadusta saa maksaa sekä suunnittelun että itse työn osalta, kaikki tietää mitä halvalla saa.

    Aika usein sen halvan valitsee yhtiön hallitus, isännöitsijät harvemmin urakoitsijoita valitsevat.

    Isännöitsijän itse tilaamat pienemmät urakat ovat summiltaa pieniä ja kusetuksen mahdollisuus pienempi sekä mahdolliset voitot pienempiä.

    Äänestä

  • uutta? kirjoitti:

    Minusta ei ollut. Taloyhtiöitä kuten muitakin yrityksiä yritetään säännöllisesti huijata eri asioissa, ihan nettihakemistoista lähtien.

    Siis tuosta urakoitsijan valitsemisesta.

    Eli talouhtiössä ei urakoitsijaa valitse isännöitsijä. Ja useimmiten ei edes hallitus, vaan valinnan tekee hallituksen esityksestä yhtiökokous.
    Meillä on ainakin toimittu niin, että pyydetään tarjous esim. viideltä urakoitsijalta. Näistä hallitus valitsse 2-3, ei isännöitsijä. Tämän jälkeen käydään tarkentavat urakkaneuvottelut noiden valittujen kesken ja yhtiökokoukselle esitetään kahta vaihtoehtoa, joista YHTIÖKOKOUS valitsee enemmistön mielestä paremman.
    Tuossa ketjussa isännöitsijällä on erittäin pienet mahdollisuudet vedättää mihinkään suuntaan.
    Tälläkin palstalla syytetään usein isännöitsijää kaiken laisesta filungista, kun todellisuudessa se syyttävä sormi pitää osoittaa sinne hallituksen suuntaan ja loppupeleissä peiliin, koska loppupeleissä se syyllinen huonoihin valintoihin löytty yhtiökokouksesta, eli talon osakkaista.
    Ja jos syytetään hallitusta, niin edelleen se syyllinen löytyy sieltä peilistä, koska sen osaamattoman hallituksen on valinnut, yllätys yllätys, yhtiökokous, eli osakkaat.

    Äänestä

  • Mieltä.. kirjoitti:

    asunnonomistajia pyöritellä.

    Äänestä

  • onkaan eläköityviä kirjoitti:

    asunnonomistajia pyöritellä.

    Ja tarkoitat mitä?

    En ole eläkkeellä, lähelläkään sitä.

    Eli mitä tarkoitat tuolla kommentilla?

    Olen ollut kolmen eri yhtiön hallituksessa ja uskoisin tietäväni, miten asiat hoidetaan taloyhtiössä niin kuin ne pitää hoitaa.

    Jos isännöitsijä pääsee pyörittämään palettia hallituksen/yhtiökokouksen yli, niin edelleen olen sitä mieltä, että se syyllinen löytyy sieltä peilistä.

    Äänestä

  • onkaan eläköityviä kirjoitti:

    asunnonomistajia pyöritellä.

    sitten helpottavat? Ei ainakaan isännöitsijän tai huoltoyhtiön. Pari esimerkkiä:

    1. Muistihäiriöt lisääntyy, asukkaita päästellään sisälle ja poliisille availlaan ovia. Asukas saattaa soittaa samasta asiata pari kertaa päivässä, omaiset tai sosiaaliviranomaiset viittaa kintaalla. Omaisten käytös saattaa olla jopa agressiivista kun kehdataan "syyttää" mummua hankalaksi asiakkaaksi. Totuutta ei haluta katsoa silmiin eikä ottaa vastuuta omaisen hoidosta.

    2. Sukupolvi joka ei ole halunnut käyttää palveluja eikä niistä maksaa mitään ei myöskään hyväksy "kaikenmaailman konsultteja" tai "rahastavia suunnittelijoita." Kuvitellaan että maailma on vielä sama kun 70-luvulla kun asunto ostettiin.

    3. Suurissa ikäluokissakin mutta erityisesti nyt eläkkeellä olevissa on harvalla halua tai edellytyksiä käyttää sähköpostia tai hakea tietoa netistä. Eli pahimmillaan kaikki asiat paperilla.

    Tästä sitten voi aloittaa riitelyn ja syyttelyn. Nyt.

    Äänestä

  • Isännöinti on nykyisin niin helppoa. Joku merkonomi tms näppäilytaitoinen tekee isännöitsijätutkinnon ja alkaa tehdä rahaa. Ei tarvitse muuta kuin näpytellä pöytäkirjat aukottomasti kuntoon ja tilata kaikilta tutuilta firmoilta kaikki palvelut taloyhtiölle. Ja mitä kalliimpaa, sen luotettavampaa. Se on aivan loputonta lypsämistä. Vedotaan vaan että on käytetty asiantuntijoita. Kun itsellä ei sitä asiantuntemusta ole kuin juuri tähän näpyttelyyn.

    Äänestä

  • uutta? kirjoitti:

    Minusta ei ollut. Taloyhtiöitä kuten muitakin yrityksiä yritetään säännöllisesti huijata eri asioissa, ihan nettihakemistoista lähtien.

    Tässä nähdään huolellisen ja ammattitaitoisen suunnittelun ja valvonnan tärkeys. Hyvästä laadusta saa maksaa sekä suunnittelun että itse työn osalta, kaikki tietää mitä halvalla saa.

    Aika usein sen halvan valitsee yhtiön hallitus, isännöitsijät harvemmin urakoitsijoita valitsevat.

    Isännöitsijän itse tilaamat pienemmät urakat ovat summiltaa pieniä ja kusetuksen mahdollisuus pienempi sekä mahdolliset voitot pienempiä.

    Kylläpä näillä isännöintifirmoilla on ne omat kaverit, joita sitten ikään kuin kilpailutetaan ja sitten esitellään taloyhtiön hallitukselle, jotka on usein täysiä mallikkoja.
    Pikku hommissa se ei kauheesti haittaa, mutta kun mennään näihin miljoonaurakoihin, niinkuin putkiremontteihin, niin siellä kyllä miljoona pyöristyy toiseksi helpostikin. Ja osakkaathan sen vain maksaa. Tai kuten olen kuullut, sehän on vain rahaa, miksi osakkaat hermoilevat. Vaikka vastikkeet nousevat kaksinkertaiseksi. Aivan mieletöntä.

    Äänestä

  • Loputonta laskutusta kirjoitti:

    Isännöinti on nykyisin niin helppoa. Joku merkonomi tms näppäilytaitoinen tekee isännöitsijätutkinnon ja alkaa tehdä rahaa. Ei tarvitse muuta kuin näpytellä pöytäkirjat aukottomasti kuntoon ja tilata kaikilta tutuilta firmoilta kaikki palvelut taloyhtiölle. Ja mitä kalliimpaa, sen luotettavampaa. Se on aivan loputonta lypsämistä. Vedotaan vaan että on käytetty asiantuntijoita. Kun itsellä ei sitä asiantuntemusta ole kuin juuri tähän näpyttelyyn.

    Eipä siinä paljoa koulutusta tarvii kun SukulaisFirmaan soittelee että täällä olis taas "tätä",,niinkuin sovittiin xd

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

samaa lehmää lypsämässä. kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/rakentaminen/2009/03/20/taloyhtioita-huijataan-nyt-urakalla/20097392/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu