Tekisikö terää pienenpieni veretön vallankaappaus? Edellisestä kapinasta onkin jo aikaa. Naapurin kahinasta ei ole edes sataa vuotta, Ranskassakin nujakoitiin yli parisataa vuotta sitten, olihan halkokarikin siinä välissä, jäämmekö toimettomiksi hetkellä, jolloin etumme ja hyvinvointimme vaativat meitä toimimaan? Mistä löytyy voima nykyään? Ei ainakaan ammattiliitoista, samassa valtion nuorassa ovat, kuten luottamusmiehemme. Lammaslaumaa koko sakki, kuten myös tavalliset kansalaiset; Hyväksymme nurisematta valtion ja työnantajiemme kiristykset. Sanovat, että huonot ajat vaativat kaikilta uhrauksia. Hyvä niin, mutta kun hyvät ajat palaavat, uskon supistusten jäävän voimaan. Tämä valtio kaikkine elätteineen on menossa päin helvettiä kiihtyvällä vauhdilla, taidan lähteä mökille pilkkimään. Niinjoo, se voima olemme me.
Vallankumous in my mind!
7
470
Vastaukset
- juttu luistaa
On varmaan mukavaa uhota humalas. Huomena mietit sitten et mitä vittu tuli taas kirjotettua tänne :)
- olemme me
KAIKKI TYYNNI!!!
- ja kansalle valta
Jaa joku täällä vitusta puhuu.
Asia on kuitenkin niin että kusetus pitää loppua, missä on meidän rahat.
22 miljardia elärahoista hävitetty.
Jakovarat jaettu rikkaille.
Velkaa on otettu, että voidaan antaa veronalennuksia rikkaille.
Huomenna saatat sinäkin joutua miettimään, että miksi verot ja kaikenlaiset piiloverot nousevat.
Kansan pitää vaatia oikeudenmukaisuutta, sitä ei saa jos istuu netissä eikä uskalla tuoda tosiasoita esiin.
Maamme asiat ovat niin huonosti, ettei niitä kukaan ole kyennyt selvinpäin saamaan päin persettä.
Se ryyppää jolla on rahaa, köyhä ei voi muuta kuin juopotella. - Totuus on tämä
ja kansalle valta kirjoitti:
Jaa joku täällä vitusta puhuu.
Asia on kuitenkin niin että kusetus pitää loppua, missä on meidän rahat.
22 miljardia elärahoista hävitetty.
Jakovarat jaettu rikkaille.
Velkaa on otettu, että voidaan antaa veronalennuksia rikkaille.
Huomenna saatat sinäkin joutua miettimään, että miksi verot ja kaikenlaiset piiloverot nousevat.
Kansan pitää vaatia oikeudenmukaisuutta, sitä ei saa jos istuu netissä eikä uskalla tuoda tosiasoita esiin.
Maamme asiat ovat niin huonosti, ettei niitä kukaan ole kyennyt selvinpäin saamaan päin persettä.
Se ryyppää jolla on rahaa, köyhä ei voi muuta kuin juopotella.Miettikääpä nyt mitä populismia meille esitetään....
Populisoidaan, ettei työeläkkelle jääville olisi eläkkeen maksajia, valetta.
Jokainen työeläkettä saava, saa sitä eläkettä, joka on hänen palkastaan pidätetty eli omia eläkevarojaan hän saa eläkeen muodossa jäätyään eläkkelle.
Nämä eläkeyhtiöthän näin sanoessan paljastavat, että ovat hukanneet sinun palkastasi verotettuja eläkemaksuja eli sinun rahaasi.
Miettikää tätä, eläkeyhtiöt pelaavat sinun rahoillasi, keräävät itselleen niistä voitot yksityisinä, mutta kun hävittävät eläkerahojasi, niin maksattavat ne sinulla, kun ovat ne rahat hävittäneet ja selittävät, ettei löydy eläkkeesi maksajia ja eläkettäsi pitää pienentää ja eläkeikää lyhentää.
- vbniop
Kokkolassahan oli nuorten vallankumous vuonna 2000
- dafövgjaeklrghade
BARRIKADEILLE!!!!! Tai tässä voi olla takana myös jonkinlainen salaliitto. Suomi ajetaan alas, sisällissotaan ja sitten jenkit, eu tms. tulee vapauttamaan. Ehdotan väkivallatonta vastarintaa YLEISLAKKO ja sen sellaiset. Natsijohtajat ennusti jo ennen Nurnbergin oikeuden käyntiä, että saksa yrittää seuraavaa Euroopan valloitusta taloudellisin keinoin ja yhdentymisellä. POWER TO THE PEOPLE
- mekki
kunnallisvaaleissa voimme tehdä vallankumouksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944