Sotaa pakoon 1939- entäpä tänään?

ja mie en täst evakkoo enää lähe. Yhen kerra lähin ja takasii en mee.

Siul o nii vaikee näit neuvoja jaella, ko et näytä oleva niijen tarpeessakaa, jot sano silviisii.

heitit....

vaikeaa olisi sopeutua
jakamaan...tiloja, ruokaa,
yksityisyytensäkin

aika vaikealta tuntuis...24t vuorokaudessa

ja lehmätkin meitin navetassa...

vaan,,,ehkäpä se auttamisen ilo siitä syttyisi ?
ja vieras kulttuuri...kiehtois..?

majoitus, noin ihmisyyden nimissä - tottakai.

Kun sota alkoi ja Karjalainen heimo joutui lähtemään sotaa pakoon, niin Suomi majoitti kodittomat ympäri maata taloihin. He eivät joutuneet pakolaisleirille. Siinä Suomi teki fiksusti.
Niin molottivat omaa murrettaan, totta. Mutta vieraalta saattoi muidenkin murre kuulostaa Karjalaisten korvissa. Paljon ihan outoja sanoja.

Tiedän että aakeella ja laakeella pohojanmaalla Karjalaisiin suhtauduttiin kaikkein nuivimmin. Mitä suurempi tila, sitä penseämpi vastaanotto.
Mutta hyvin kaikki lopulta meni. Mutta ikävät muistot jäivät monen mieleen. Itse olen haastatellut monia evakkoon lähteneitä ihmisiä. Olen myötäelänyt heidän kohtaloitaan ja yrittänyt ymmärtää heitä. Nähnyt ne arvet joita sota jätti ja jotka eivät koskaan kadonneet. Koti oli jäänyt Karjalaan eikä sinne enää ikinä päässyt takaisin.