tosikertomus

Olipa kerran kolme juopunutta ihmispoloista istumassa keskipäivää Kotkan Kertussa. Paikalla olivat ruonalan Peukaloinen,
prinsessa Ruusunen ja kuutsalolainen tyhmääkin tyhmempi umpimöllikkä.
Heillä oli muiden sosiaalisten vaikeuksien lisäksi identiteetikriisi.
Peukaloinen, vaikka ammattitaidoton juristi olikin, ei tiennyt onko hän edelleen kaupungin suurin kääpiö. Epätietoisuus ahdisti.
Ruususen mieltä kalvoi tietämättömyys siitä, onko hän edelleen kaupungin halutuin hempukka edes seniorisarjassa.
Tyhmä mies funtsi hitaassa päässään mahtaisiko hän sittenkään olla kaupungin tyhmin mies. Kyllä korpesi.

Naapuripöydässä istunut Liukkonen (nimi ehkä muutettu) antoi kolmikolle oivan neuvon kääntyä ammattitietäjän puoleen.
Kertoi hyvän sellaisen osoitteen ja tilasipa vielä taksin. Kelpo mies.
Taksi heitti kolmikon Hakapirtin kautta heikinkadulle tietäjän vastaanotolle.
Tietäjä tenttasi ensin Peukaloista ja katso: kohta Peukaloinen lensi tukka suorana kärrypyöriä heitellen Kotekon pihaan ja jäi sinne
jammailemaan tiedossaan tosiasia että hän todellakin on kaupungin suurin kääpiö. Voi sitä riemua.
Minuutin kuluttua Kotekon pihaan kipitti korkokengillään Ruusunen blondattu peruukki vinossa vinossa päässään ja onnelinen naama
viestitti että ollaan
tässä oikein ykköshaluttu hempukka tälläkin kylällä. Varmisti asian vielä kurkistamalla taskupeiliin kuten 70-luvulla oli tapana.
Kohta tuli myös tyhmä kuutsalon mies Kotekon pihaan. Hänelle ei ollut lainkaan hauskaa. Askel painoi ja katse oli hailinhajuisiin varpaisiin suunnattu.
Onnellisia kavereitaan aikansa katsellen hän vihdoin esitti heille vaikean kysymyksen "kuka se saatanan Lindelöf on?".