nimmari enää lehden kanteen vaan pitää olla jo valokuvakin.
Vastaukset 13
- Tilaaja666
Olen ollut Mobilisti-lehden tilaaja 80-luvun alusta - viimeksi kuin maksoin tilausmaksua, emmin jo hetken aikaa - maksoin silti, se taisi kuitenkin minun osaltani jäädä sitten viimeiseksi - en nimittäin pidä lainkaan tämän nykyisen nuoren toimittajakunnan jutuista - viimeisin Bresnev-numero oli sitten jo viimeinen niitti -
Mutta onneksi itse KLB on vielä voimissaan ja jaksaa toimittaa Mobilisti Senioria ! - siinäpä vasta kunnon lehti meikäläiselle - aivan kuin se "vanha" Mobilisti oli joskus 80-luvulla ! - tulee luettua kannesta kanteen. Näiden nuorten "besserwissereiden" juttuja ei enää viitsi.... - huumoria.
Oli tarkoitetu "vitsiksi", mutta meni pahasti yli.
Todella mautonta huumoria. Aivan kuin nauraisimme niille 30 miljoonalle neuvostoajan kommunismin uhrille ja heidän omaisilleen.
En ole lehden tilaaja, mutta silti hävettää, että suomalaisessa autolehdessä on tuollainen kansikuva.- Lataaja
Olet huumorintajuton.. Ei se kuva naurettavaksi tosin ollut tarkoitettu, oliko Leonid-setä tuhoisa? Sekoitat Staliniin. Kuvat pannassa vai? Osoittaa vaan, että Moblan ei tarvitse kumarrella ketään, on omassa sarjassaan. Ton vois pistää vaikka kehyksiin ja seinään..
- vierekkäin Leo
Lataaja kirjoitti:

ja Klassikot lehti, arvaapas kumman kaappaan mukaani. Tai joku joka ostaa heräteostoksena autolehden. Tietääkö kannesta kumpi on autolehti?
- Lataaja
vierekkäin Leo kirjoitti:
ja Klassikot lehti, arvaapas kumman kaappaan mukaani. Tai joku joka ostaa heräteostoksena autolehden. Tietääkö kannesta kumpi on autolehti?
Ostaisit tietenkin molemmat lehdet, koska Klassikossa on se sininen Lada ja Moblassa Leonid-setä.. heh!
Ei kai Moblaa osta juuri kukaan heräteostoksena, vaan menee varta vasten ostamaan. Suurin osa sen bisneksestä tulee vuositilauksista, ei irtonumeromyynnistä. Joten uskolliset tilaajat saavat sen millä kannella tahansa varustettuna. Ehkä seuraavassa on JFK tai Nixon.. - reemerin
kuva :)
- lehti?
Lataaja kirjoitti:
Olet huumorintajuton.. Ei se kuva naurettavaksi tosin ollut tarkoitettu, oliko Leonid-setä tuhoisa? Sekoitat Staliniin. Kuvat pannassa vai? Osoittaa vaan, että Moblan ei tarvitse kumarrella ketään, on omassa sarjassaan. Ton vois pistää vaikka kehyksiin ja seinään..
"Olet huumorintajuton."
Tuolla nyt mitään tekemistä huumorin kanssa. Typerää öykkäröintiä ja lukijoiden aliarvioimista.
Onko mobilistilla varaa laskea huumoria lukijoistaan?
En ole lehden tilaaja, tuskin tilaankaan, että saavat pitää pellenään muita. - rulaa edelleen
lehti? kirjoitti:
"Olet huumorintajuton."
Tuolla nyt mitään tekemistä huumorin kanssa. Typerää öykkäröintiä ja lukijoiden aliarvioimista.
Onko mobilistilla varaa laskea huumoria lukijoistaan?
En ole lehden tilaaja, tuskin tilaankaan, että saavat pitää pellenään muita.koska harrastan lähinnä vanhoja autoja.
- lehti ei
reemerin kirjoitti:
kuva :)
ukot tulee vanhaksi, onneksi itse olen vasta 40v. ja olen toistaiseksi erittäin tyytyväinen moblaan. niin olenhan lukenut sitä vasta parikytä vuotta, ja siinä sivussa v8magsia, jonka kyllä hylkäsin jo 10vuotta sitten.(lue, kasvoin ehkä aikuiseksi). nyt odotan kauhulla sitä hetkeä, kun suvaitsen kaiken tai kiellän kaiken, mitä itse en suosi. onneksi on seniori mopla, ehkä löydän vielä lohtua sieltä, joskus, toivottavasti siihen on vielä aikaa.
ps. joskus autot oli rautaa, nahkaa, ja kestäviä. nyt ne perkeleet haisee sähkölle ja puhuu. ei ole hyvä se. - huumoria
Saahan sitä jokainen olla halutessaan vaikka tästä asiasta tiukkapipoinen, sillä olemmehan me vapaassa eurostoliitossa. Itselleni ei tullut tollaisia negatiivisia fiboja setä Leonidista. Pikemminkin kaihomielisiä muistoja viimosista "hyvistä" ajoista neukkulassa. Tällöin turisti uskalti nevski prospektilla tallustella vailla huolen häivää vaikka promilleja oli yli sallitun. Sattuupa myös meitsin harraste Lada olevan Leonidin aikaan tehty!!!
Itse olen huomannut, että moblaa pitää pystyssä KLB:n jorinat jotka ovat aivan verrattomia molemmissa lehdissä. En uskalla kuvitella edes aikaa kun KLB kyllästyy toimittajan hommaan. - tavallaan.....
huumoria kirjoitti:
Saahan sitä jokainen olla halutessaan vaikka tästä asiasta tiukkapipoinen, sillä olemmehan me vapaassa eurostoliitossa. Itselleni ei tullut tollaisia negatiivisia fiboja setä Leonidista. Pikemminkin kaihomielisiä muistoja viimosista "hyvistä" ajoista neukkulassa. Tällöin turisti uskalti nevski prospektilla tallustella vailla huolen häivää vaikka promilleja oli yli sallitun. Sattuupa myös meitsin harraste Lada olevan Leonidin aikaan tehty!!!
Itse olen huomannut, että moblaa pitää pystyssä KLB:n jorinat jotka ovat aivan verrattomia molemmissa lehdissä. En uskalla kuvitella edes aikaa kun KLB kyllästyy toimittajan hommaan.Mielummin KLB:n jutut kun nykyisen päätoimittajan jutut. Ja jos se KLB ei otsikossa haittaa niin AE Hesarin etusivullakaan tuskin haittaisi. Mutta ehkä Erkko pysyttelee vielä asiallisuuden raameissa.
- KGB998
tavallaan..... kirjoitti:
Mielummin KLB:n jutut kun nykyisen päätoimittajan jutut. Ja jos se KLB ei otsikossa haittaa niin AE Hesarin etusivullakaan tuskin haittaisi. Mutta ehkä Erkko pysyttelee vielä asiallisuuden raameissa.
samaa mieltä, nykyinen päätoimittaja on oikea besserwisseri - jos joku uskaltaa vähääkään arvostella lehden nykyistä linjaa niin heti on lehdessä näsäviisasta juttua.... tuolla tyylillä ei pääse pitkälle. KLB on onneksi aivan toista maata...
- Pattipää
KGB998 kirjoitti:
samaa mieltä, nykyinen päätoimittaja on oikea besserwisseri - jos joku uskaltaa vähääkään arvostella lehden nykyistä linjaa niin heti on lehdessä näsäviisasta juttua.... tuolla tyylillä ei pääse pitkälle. KLB on onneksi aivan toista maata...
Ehkä JE:lle parempi oman mielipiteensä ilmaisu kainostelematta kuin lällynä oleminen.. kyllä semmonen tassuttelukin ottaisi nuppiin. Jos yrittää olla vain mieliksi kaikille, niin se on unettavaa. Haukotus..
JE osaa tehdä perusteellisia artikkeleita automalleista, jossa on taustatietoa viitseliäästi käytetty.
KLB:n pauhaavat paatos itäystävistä yms ryöstäjistä ja sen osuus nykylehdessä on juuri sopiva.. ts. pikku-uutiset kaikkineen ja jotkut muut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.115949Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo116857En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209694- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus54586- 38568