- - - - - - - - - - - -
Joskus iltaisin
kun tuulen rappaamien
kiviseinien harmaus
täyttää katukiveyksien
kolot
ja puut koettavat
poimia kohmeisin,
paljain käsivarsin
maahan varisseita,
mykkiä lintuja,
katsovat lyhdyt vain
pitkien ripsiensä alta
yönmustin, kylmin
silmin näkemättä
varjojaan
- - - - - - - - - -
22.3.2009
kerppuli
Joskus iltaisin
kun tuulen rappaamien
kiviseinien harmaus
täyttää katukiveyksien
kolot
ja puut koettavat
poimia kohmeisin,
paljain käsivarsin
maahan varisseita,
mykkiä lintuja,
katsovat lyhdyt vain
pitkien ripsiensä alta
yönmustin, kylmin
silmin näkemättä
varjojaan
- - - - - - - - - -
22.3.2009
kerppuli
Vastaukset 5
Vanhimmat
Elävä, kuvitettu ja erilainen, mutta kerrassaan
mahtava runo.
runojeni melankolisuus saattaa joskus olla heijastusta opiskelupaineista. Runojen kirjoittaminen taas on kuin sielun tuuletusta.
Kiitos Linda !
Kerppuli
viluinen hetki pimeine lyhtyineen ja hiljaisine lintuineen. Unenomainen melkeinpä. Houkuttelee kulkemaan hiljaisuuteensa ja viileyteensä. Maisema joka sallii ihmisen kulkea yksin ajatustensa kanssa. Mieleinen on runosi.:)
aika hämäräistä ja unenomaistakin. Päivä sen sijaan on täällä ollut hyvin aurinkoinen.
Mukavaa, että pidit. kerppuli
Synkkee, synkkee...
Voep olla, jotta ne lyhyt voes häekästyä omista valoestaan eivätkä suattas nähä miten varjot herreevät elämään. Salattuja ouvat lyhtyin aevotukset....Oekeen pitj uatella tätä runnoo, ja sittäe, jotta kumpi mahtanoo näättee tovellissuuven; sammunut vaeko palava lyhty.