Aivan surkee elämä

Olen pahoillani että olet masentunut ja että juuri nyt näet maailman synkkänä paikkana. Mutta usko minua mikään kurjuus ei kestä alati.
Kerrot olevasi 17 vuotias, siis on vuosi täysi-ikään, silloin saat tehdä niinkuin parhaaksi näet. Euroopassa on joka ikisessä kaupungissa kokonaisia kaupungin osia joissa kaikki liikkeet, ravintolat ja hotellit ja muu liike-elämä on juuri homoseksuaalisten vetämää, kivoja, rauhallisia ja vapaita ihmisläheisiä paikkoja.

Jätä ihan omaan arvoonsa ne tyhmät ilkeät aivottomien koulutoveriesi mielipiteet ja herjaukset. Tiedän ettá ei se ole helppoa, mutta sinuna vetäisin opintoni loppuun ¨ja kirjoitusten jälkeen pitäisin sapattivuoden ja lähtisin vähän maailmalle katselemaan muita maisemia. Espanja on yksi vapaimpia maita juuri homosexuaaleille. Heillä on omat yhteisönsä ja bisneksensä, joiden asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi heteroja. ¨Lukiolaiset homot kävelevät käsikädessä täällä opstollakin, eikä sitá kukaan yleensä ihmettele tai kauhistele. Armeijassa ja muillakin aloilla ihmiset myöntävät ihan luonnollisesti olevansa sexuaalisesti toisin orientautuneita, eikä maailma siihen ole kaatunut. Kyllä sinunkin tulevaisuutesi varmaan on valoisempi kun juuri nyt luulet.

Älä anna niiden tiukkapipojen määräillä mikä olet ja miten elät. Hyvää tulevaisuutta Sinulle.

En tiedä sanoa tuosta huonommasta.

En osaa kertoa sinulle sinusta mutta kerron jotain itsestäni.

Olin joskus yksinäinen ja masentunut pitkän aikaa, enkä tajunnut vuosiin, mitä minulle oikein tapahtuu. Huomasin myös välillä olevani yksin myös tuttujen seurassa. Se yksinäisyys kasvoi siitä sisäisestä väännöstä, missä pitelin kiinni jostain.

Vasta kun ote oli kiristynyt aivan äärimmäisen kireälle, tuo jokin antoi periksi lopulta ja kääntyi myötäotteeseen ja saatoin kysyä itseltäni tärkeitä hiljaisia kysymyksiä, joita tulee tehdä ainakin silloin, jos tuntuu pahalta.

Sitten niitä ystäviä alkaa taas löytymään.

En osannut käsitellä jotain asioita ja kiristin itseäni jostain liikaa. Se heitti varjon kaiken ylle.

Ja, suomalaisena miehenä minun kuului olla vahva eikä vahva saa puhua siitä. Niin minä uskoin.

Ja se rikkoi minut.

Kun istuu riittävän pitkään hyvässä asennossa hiljaa syvään.

Tai, lue vaikka Robert Anton Wilsonin Prometheus Rising.

Tee jotain toisin.

Kun teet jotain oikein ekan kerran, niin hymyilen sinulle. Se tulee jonkun kasvoilta johon törmäät pian.

Ensinnäkln

1.) Olet varsin nuori ja sinulla on hyvin aikaa hankkia ystäviä

2.) Sinun pitää vain aktiivisesti hankkia ystäviä. Se että olet esim. seksuaaliselta suuntautumiseltasi erilainen ei vaikuta tilanteeseesi ettetkö saisi ystäviä. Toki osa ihmisistä saattaa karttaa sinua, mutta osalle ihmisistä tuo saattaa olla taas suurin syy tutustua sinuun.

3.) Sinun kannattaa hyväksyä erilaisuuteesi ja sitten yrittää tutustua esim. netin tai muiden tapaamispaikkojen kautta hieman samanlaisiin ihmisiin. Onhan myös Suomessa esim. seta olemassa joten niidenkin nettisivuilta voit saada tietoa ja eri chateissa ym. voit kokeilla tutustua muihinkin tyyppeihin.

4. Usein tuo on melkein "vaikeinta aikaa", sillä et pysty oikein päättämään mistään asioista ja joudut käymään sitä koulua mitä olet joskus valinnut. Tuossa iässä monetkin ihmiset ovat erittäin yksinäisiä.

Tilanteesi helpottuu muutaman vuoden sisään varsin paljonkin kun rupeat itse päättämään asioista.

Tuo koulutus todella kannattaa ja sitä kautta voit saada niitä ystäviä tai muuten tutustua ihmisiin. Tärkeintä on tietysti että saat opetusta itseäsi varten.

5. Samanlaisiakin tapauksia Suomesta löytyy varmasti "pilvin pimein". Vaikeinta on tosiaan tuo toisten löytäminen ja yleensä se vaatii vain omaa aktiivista etsintää...


Tilanteeni on ollut erilainen, mutta kokemusta tuosta yksin olemisesta on kuitenkin tullut. Ei se tarkoita tosin sitä, että vaikka vuosia olisi yksin niin ei pystyisi tulemaan muiden ihmisten kanssa toimeen. Tärkeintä on vaan se oma ajattelutapa ja se että haluaa aktiivisesti tutustua muihin ihmisiin. Yleensä paras tapa tutustua ihmisiin on yrittää löytää itselle sopivia ihmisiä, sillä kaikki eivät voi mitenkään pitää sinusta. Varsinkin tuossa iässä ja myöhempänäkin kaikki erilaisuus katsotaan joidenkin ihmisten taholta huonoksi asiaksi ja varmasti tuo seksuaalinen suuntautuminenkin on vaikea asia, mutta jos sinä itse pystyt kestämään sen niin kyllä muutkin esim. vanhemmat lopulta ymmärtävät. Suomessakin kun on varsin iso joukko esim. homoja tai bi-seksuaaleja.

"Eli oon ollut jo ilman kavereita jo 6 vuotta kavereita ei siis ole ainuttakaan ja kukaan ei koskaan soittele tai kysele kuulumisia "

Olet elänyt oikein, hienoa!! Itse olin 7 vuotta tyyliin koko kansan itsemurhaan kiusattuna. Eikö yliopisto järjestäkkin jotakin kokeita, joissa tutkitaan itsemurhaan kiusaajia, olisiko kohdallani kyseessä ollut uhrin asema sellaisessa tutkimuksessa.

"ulkona kävin viimeksi 2 vuottsa sitten eli olen aina neljän seinän sisällä sillä en jaksa mennä enään ulos sillä mitä siellä tekee ilman kavereita"

Minä olin hullun hauskan ja kivan porukan kanssa pitämässä hauskaa, mutta se perustui väärinkäsitykseen. En tiennyt, että muiluttajani ja kiusaamiseni järjestäneet tyypit olivat olleet yliopistolta, meinasin tehdä itsemurhan, tajutttuani sen. Joten se hauska porukka jäi sitten ihan saman tien, koska siinä oli mukana tyyppejä yliopistolta. Vaikka he eivät samoja tyyppejä todennäköisesti olleetkaan, niin valtava määrä yliopistolaisia katseli muiluttamistani läpisormien ja nauroi kustannuksellani: ei ollut pelkkiä opiskelijoita, vaikka minut oltiin lievästi sanoen huumattu.

Kavereistani tehtiin itsemurhakoneita, jotka yrittivät vain saada minut tekemään itsemurhan. Yliopisto tyypeillä oli siis valtavasti vaikutusvaltaa ja vain vähän myötätuntoa ja sitä ei minulle liiennyt lainkaan. Kaverit ovat sairaus, joka vie vääjäämättä itsemurhaan, joten ilman kavereita tätä paskaa voi elää.

No niin, nyt tiedät, että sinulla menee erittäin hyvin, eikä sinulla pitäisi olla minkäänlaista valittamisen aihetta.

Hyvää päivän jatkoa:)

Sä olet vasta 17 vuotias ja nyt jo noin "masentunut". Ethän sä voi tietää, vaikka sun aikuiselämäsi olisi vaikka kuinka mukavaa ja kaverien täyteistä. Aikuisena sä voit käydä vaikka homobaareissa ja sen sellasta. Voihan tää tietty olla joku teini kausi sulla menossa ja vanhempana huomaatkin, että sähän tykkäätkin enemmän tytöistä kuin pojista.

Eli, ota ihan rauhassa nyt vaan ja katso mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kyllä tästä vielä noustaan!

Ihmettelen vaan hirveästi näitä muutamien vastauksia. Miten joku voi vähätellä toisen pahaa oloa? Kun ihmiset kokevat asiat eri tavalla, joillekkin pienempi asia on toiselle valtava. Vai että "masennus"! Jos tuntee itsensä selvästi alakuloiseksi, ei tunne halua tehdä mitään yms. niin asiaa EI VOI vähätellä!

Ei ihmekkään, että nuoret voivat huonosti. Minullekkin sanottiin, että ahdistuksesi, paha olosi ja itsetuhoiset ajatuksesi ovat iässäsi täysin normaaleja. Arvatkaapa, helpottiko p*skan vertaa? Toista pitää auttaa tällaisessa tilanteessa eikä todeta, että se menee ohi. Mitä jos olo ei mene ohi tarpeeksi pian? Mitä jos olo ei menekään ohi iän myötä? HALOO!

hei, aika rankalta kuulostaa tuo elämäsi alku, ehkäpä se jo jotain kun tiedät olevasi se mikä olet, monet vielä etsivät itseään tuon ikäisenä ja jotkut vielä kauemminkin, minä asun noin.40.v. miehen naapurissa ja hän on homo, kaikki naapurit sen tietävät ja sen hänestä huomaa myös ulkoisesti, hän on todella kiva ja morjestelee kun hänet näkee. yleensä pysyttelee omissa olissaan ja hänellä on "kaveri" jonka kanssa soittelee ja se myös käy hänen luonaan..odottele vaan niin sinäkin löydät kaverin ja meitä on paljon jotka ovat suvaitsevaisia ja jopa voidaan olla homojen kavereita!!! elämäsi vasta alussa odota vaan mitä se tuo. paljon hyvää sinulle!!!

Mulla oli samanlaista paskaa viis vuotta sitten, olin täsmälleen samassa tilanteessa kun piti miettiä elämänvalintojaan ja sitä mikä on se oma juttu elämässä. Samalla piti ottaa huomioon kaikessa se että on syntynyt homoksi. Oikeastaan silloin masennus oli syvimmillään kun kaiken muun lisäksi joutui häpeämään itseään, sitä millainen on. Lukiossa, yläasteella ja ala-asteella mulla oli kiusaajia, itsetunto heikoilla. Oikeastaan ainoa asia mikä minua pidätteli pinnalla kouluaikoina, oli se että pärjäsin koulussa edes jotenkuten.

Lukion jälkeen pääsin suoraan opiskelemaan ja nyt, 22-vuotiaana olen jo ammatissa ja pärjään omillani. Lukion jälkeen opiskelupaikassani törmäsin uusiin AIKUISIIN ihmisiin, sellaisiin joiden kanssa oli helppo olla tekemisissä, jotka eivät kiusanneet. Silloin uskalsin myös hakea apua masennukseeni ja siitä alkoi tavallaan uusi elämä. Tällä hetkellä mulla on kaksi ystävää ja sitten sellaisia puolituttuja ja ihmisiä joihin olen netissä tutustunut. Toki elämä tuntuu kaikesta huolimatta välillä masentavalta.

Nyt kun olen työelämässä ja mulla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus, olen aloittanut terapian missä käydään läpi menneisyyttä ja elämänvalintojani. Olen oppinut huomaamaan sen että menneisyyttään ei voi muuttaa, sen kanssa on vaan opittava elämään. Tulevaisuudelleen kuitenkin voi tehdä jotain. Käytännössä voit tutustua netissä toisiin homoihin, kerätä rohkeutta ja käydä setan tilaisuuksissa, chattailla, mitä vain. Helposti siitä kehkeytyy tapaaminen oikeassa elämässä ja tulee itsevarmuutta sosiaalisiin tilanteisiin.

Nyt kun itse olen tutustunut muihin homoihin ja ymmärtänyt sen että homon elämä on ihan normaalia elämää, samanlaista kuin muidenkin elämä, olen sinut itseni kanssa. Kun tulin kaapista kavereilleni ja äidilleni, huomasin kuinka hyvin he minua ymmärsivät ja tukivat. Se ei ollutkaan ulkopuolisen silmin mitään outoa ja pelottavaa.

En tiedä oonko ihan väärä ihminen vastaamaan sulle kun mulla ei mene huonommin ku sulla. Tosin väitän että mulla sinun iässä oli asiat vieläkin pahemmin perseellään...

tästä meseen kaveri: [email protected]
lisää niin tutustutaan ;)

Mun elämä ei oo menny nappii.Mua kiusattiin 3-luokalta 5-luokkaan asti.Mul on murtunu käsi kahdesti ja siit ku mul otettiin kipsi pois joka oli 5-viikkoa ni heti seuraavana päivänä murtu uudelleen käsi joka oli paketis 4-viikkoa on harmittanu ku mä katon muita ja sitte itteäni mun mielest mä oon läski mun elämä ei oo ollu kyl hyvä

Ihmitset tuomitsevat sinut seksuaalisen suuntautumisesi perusteella.

Jos he eivät käy sinuun fyysisesti käsiksi, niin mitä sitten? Mitä ihan oikeasti?

Lopeta välittäminen ja etsi se oma juttusi. Hakeudu pääkaupunkiseudulle opiskelemaan (ellet asu siellä jo) ja ala hengaamaan homobaareissa. Seuraa löytyy varmasti.

Mites pitkälle luulet tuollaisella itsesäälissä rypemisellä pääsevän? Jos et kykene muuttamaan omaa näkemystäsi elämään, mikään ei tule koskaan muuttumaan.

Hyvin tutulta kuulostaa, varsinkin tuo Afrikka-vertaus.