huonoja isovanhempia ja pitääkö tuntea syyllisyyttä.
Olemme asuneet lähellä koko ajan lastenlapsia ja nyt mielessä muutto.
Mutta,voiko sitä olla niin sydämetön,että muuttaa kauemmaksi.
Taloudellisten syiden vuoksi muutettava,mutta jokin tässä mättää,kun on syyllinen olo heti jo pelkästä ajatuksesta.
Olemme asuneet lähellä koko ajan lastenlapsia ja nyt mielessä muutto.
Mutta,voiko sitä olla niin sydämetön,että muuttaa kauemmaksi.
Taloudellisten syiden vuoksi muutettava,mutta jokin tässä mättää,kun on syyllinen olo heti jo pelkästä ajatuksesta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ja asun lähellä.
Minut vaan on ulkoistettu,olen huono isoäiti.
Näin minulle sanottiin.
Voimia sinulle. Toivon että tilanteesi muuttuu ja saat olla mummo taas ihan oikeasti. Joskus ne pitävät niitä katkoja pitkäänkin. Itsekin olen ollut ulkoistettuna, mutta ne katkot kait kuuluvat nykyään asiaan.... on niitä kriisejä ja traumoja ja masennuksia ja muita hömpötyksiä. Aika yleensä parantaa.
ollaan reilusti vaan riippuvaisia. Itse asun niin liki lasta ja lastenlasta kuin mahdollista. Olkoon jonkun mielestä sairasta tai ei, pääasia lienee kun kaikki tykkää et on ok.
Kuinka kauas meinasit muuttaa? Mä olen aina asunut kävelymatkan päässä ja niin aion ikäni asua.
eri lääniin ja matkaa tulis noin 200 kilometriä.Mutta ei se matkaa katso,jos jo lähellä oleviakin ulkoistetaan,se vielä kaduttaa,nuorena ei ajatella tarpeeksi pitkälle.
Mutta,hyvää oloa muillekkin isovanhemmille,olemme kaikesta huolimatta,tärkeitä.
Ja lapsenlapset vielä tärkeämpiä.
Oletko ostanut veppikamera sen avulla voitte olla yhteyksissä. Se veppikamera yhteys lapsiin olisi minusta tosi kivaa. Mä suunnittelen jo ensi jouluksi joululahjaksi sellaista, vaikka asunkin vieressä.
Usein se henkinen tuki on tärkeämpää kuin fyysinen, ja sitä henkistä läsnäoloa voit hoitaa puheyhteydellä, puhelin ja veppikamera...
Itse olin äidilleni henkinen tuki kun toiset sisarukset hoiti sen konkreettisen auttamisen. Olin joka sunnuntai puhelinyhteydessä säännöllisesti ja tietysti myös muulloinkin tarvittaessa. Mielestäni se oli oikein hyvä suhde vaikka olikin etäsuhde. Puhelimessa tunsin olevani ihan lähellä. Ja me vaihdoimme tuntoja ja tuntemuksia ehkä enemmänkin kuin jos olisimme olleet nokakkain.
Joten hyvin se sujuu vaikka nyt ikävöit tietysti ja se tuntuu syyllisyytenä.
Mummo ja pappa asuvat elämäntilanteensa mukaan siellä, missä heillä on parasta. Niin meidän lapsemmekin muuttavat omiin oloihinsa, eivät he mummojen ja pappojen mieliteen mukaan elämäänsä ratkaise. Ja voi sitä olla kanssakäymisessä pitemmänkin matkan takaa, jos on halua ja kiinnostusta.
Ei nyt pidä ottaa syyllisyyttä siitä, että järjestää oman elämänsä uudella tavalla. Jokaisella on ainoastaan yksi elämä, ja se on elettävä itselle, ei toisille, ei edes lapsenlapsille, olkoon vain, että ovat elämän suola!
Lapset kasvavat, pian he eivät isovanhempia tarvitse, koska he elävät ihan toista aikaa.
Moni tämänkin palstan mummi voi yhtyä haikeuteeni siinä, että teini-ikäisistä lapsenlapsista ei enää kuule mitään, eivätkä he ole kotona, kun käydään kylässä. He eivät tule lomilla isovanhempien luo, eivät edes kiitä joululahjoista, koska heillä on ollut niin paljon kaikkea menoa, ei vain ole aikaa. Sori nyt!! Ihan kiva villapaita!
Yhteydenpito katkeaa, sille ei voi mitään, ja ne puheet, että lapsenlapset sitten hoivaisivat isovanhempia kun nämä eivät enää jaksa tulla yksin toimeen, saadaan kyllä unohtaa.
He eivät sitä tee kuin aniharvoissa tapauksissa, ja oikein onkin. Heillä on menonsa ja oma elämänä.
Niin isovanhemmillakin. Eläkäämme se hyvillä mielin!
Olipa helpottavaa kuulla mielipiteesi, että muillakin on näin mennyt teini-ikäisten lapsenlapsien suhteen.
Luulin että olen ainoa ja epäonnistunut mummuudessani.
Teinityttöset eivät jaksa piitata vanhasta kääkästä kuin muodollisesti ja pakottamalla. Syntymäpäivillään laahautuivat tympeän näköisenä kakkua syömään.
Kun yritin keskustelua, oli se nuorten neitosten taholta pelkkää ynähtelyä. Lahjaani, 50 euron setelit kummallekin, tuli sentään hymyntapainen ja vanhempiensa kehotuksesta kiitos. Sen jälkeen neitokaiset häipyivät huoneisiinsa, eivätkä vanhempiensa pyynnöistä huolimatta ilmestyneet esiin loukuistaan.
Asumme melko lähekkäin 1/2 km säteellä, mutta teinilapsenlapset eivät käy enää mummolassa. Täällä päin ei nuorisoa ole havaittu yli vuoteen.
Olen silloin tällöin pyytänyt heitö letulle ja jäätelölle tai muuten vain, kun satumme asumaan koulumatkan reitillä.
Joskus mietin, missä epäonnistuin. Ehkä tuo kaikki kuuluu ikään, ja toki ymmärrän ettei 60-kymppinen ihminen, muumio, voi kiinnostaa pätkän vertaa toisessa maailmanajassa elävää nuorta ihmistä.
En minäkään ole omiinkaan nuorenpiini saanut
otetta,jolla edes kotitöihin osallistuisivat.
Itse jouduin lapsuudesta lähtien auttamaan
saamatonta äitipuoltani -ja se ajatustapa kai
tarttui minuun.
Joskus tulee mieleen,että eipä taida kukaan
käydä katsomassa kun joudun hoitolaitokseen.
Olen teinien äiti, teini-iässä kaverit ovat kaikki kaikessa, omien vanhempienkaan seurasta ei piitata.Se ettei heitä näy, ei johdu mistään huonosta mummoudesta tms.He tulevat vielä takaisin siinä 20-vuotiaina tai yli tai kun perustavat perheitä.
Teineillä ei vain kertakaikkiaan ole omasta mielestään aikaa, kun pitää tavata kavereita ja nykyajan koulukin on todella haastavaa ja aikaa vievää.Monet teinit ovat siksikin hyvin väsyneitä ja nukkuvat paljon viikonloppuna, auta armias jos on vielä harrastukset päälle.
sitten hankkivat perhettä,saattavat käydäkin taas mummolassaan kylässä lastensa kanssa.Ainakin meidän aikuiset lapset käyvät meillä (mummolassa) ja sitten samalla reissulla poikkeavat isomummolassakin,omaa mummoaan ja pappaansa katsomassa.