oli miten oli

on kommunistien auto, niillä ajavat konelan vakio asiakkaat eli entiset ladailijat!
261299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

kaikkien olisi parempi olla, jos kaltaisiasi ääliöitä olisi mahdollisimman vähän.
Toivottavasti sinä edes älyät käyttää kumia, kun vanhempasi eivät sitä ole älynneet.

Äänestä
  • Olisi pitänyt käyttää kumia mutta kun ei ollu silloinkaan varaa ostaa niitä. Yritettiin vielä pyytää kätilöltäkin että työntäisi sen takaisin mutta ei suostunut. Mutisi jotain ettei vammaisia saa kiusata.

    Antakaa pojan olla, eihän se voi sille mitään että kädet on kuin pulkannarut ja työttömyys kulkee jo kuudennessa polvessa kohdallaan.

    Äänestä

on vaan niin pirskatin hyvä ja luotettava maastoauto, jota on unelma ajaa myös maantiellä. Sopii porvareille ja hyväpalkkaisille kommunisteille yhtä hyvin. Suosittelen!

Äänestä
  • Ja tässä faktaa:

    - hirveä bensankulutus, suurempi kun millään muulla vastaavalla koneella olevalla cittarilla.
    - Huono varustelu
    - Arvon aleneminen järkyttävää, kukaan ei maksa mitään käytettynä tosta
    - Huono TM:n testinkin mukaan ajaa SORATEILLÄ JA ASFALTTITEILLÄ !!!
    - Paljon vikoja

    - Surkea kiihtyvyys ja huippunopeus, vaikka on 3,5l bensasyöppö, häviää suoritusarvoissa kaikille muille vastaaville

    Äänestä

  • Kia Sorentosta kirjoitti:

    Ja tässä faktaa:

    ..se ei ole cittari!..se on MAASTURI!!

    Äänestä

  • SORENTOSTA kirjoitti:

    Ja tässä faktaa:

    - hirveä bensankulutus, suurempi kun millään muulla vastaavalla koneella olevalla cittarilla.
    - Huono varustelu
    - Arvon aleneminen järkyttävää, kukaan ei maksa mitään käytettynä tosta
    - Huono TM:n testinkin mukaan ajaa SORATEILLÄ JA ASFALTTITEILLÄ !!!
    - Paljon vikoja

    Sinähän se haivenleukainen ammattikoulun eka luokalla (kolmatta vuotta samalla luokalla) oleva sälli sen hyvin tiedät. Jatka vain TM:n lukemista ja anna meille autoilijoille taas "ammattimaisia" kommenttejasi. Ps. saitkos jo mopokortin lakkariisi? Mitä TM:ssä muuten luki Sorenton maasto-ominaisuuksista (se kun on maasturi, ei cittari)?

    Äänestä

  • sen tietää kirjoitti:

    Toihan oli diblomi-insinöörin mielipide?

    Äänestä

  • Kia Sorentosta kirjoitti:

    Ja tässä faktaa:

    - hirveä bensankulutus, suurempi kun millään muulla vastaavalla koneella olevalla cittarilla.
    - Huono varustelu
    - Arvon aleneminen järkyttävää, kukaan ei maksa mitään käytettynä tosta
    - Huono TM:n testinkin mukaan ajaa SORATEILLÄ JA ASFALTTITEILLÄ !!!
    - Paljon vikoja
    - Surkea kiihtyvyys ja huippunopeus, vaikka on 3,5l bensasyöppö, häviää suoritusarvoissa kaikille muille vastaaville

    Missä muussa vastaavassa autossa ( maasturi ) on 182kW:n V6 moottori ja mitä se mahtaa kuluttaa.
    Varustelu ko. autossa on lähes täydellinen, mitä mielestäsi puuttuu?
    Käytetyn auton arvo on yleensä alle uuden vastaavan arvon poislukien tietysti Toyota.
    Maasturia ei pidä verrata henkilöautoon pikitiellä ajettaessa.
    Vikoja ei ole ollenkaan ja jos on takuu on viisi vuotta.
    Kiihtyvyys 9 sek 0 - 100km/h, vertaa vastaaviin.
    3,5litrainen on historiaa, valmistus lopetettu jo vuonna 2006.

    Äänestä

  • vuodatukseesi! kirjoitti:

    Näitä nimenomaan hirveitä bensasyöppöjä vanhanaikaisella tekniikalla varustettuja varustelemattomia Kia Sorentoja on liikenteessä kun silloin ihmiset vielä osti tietämättömyyttään niitä,vuoden 2006 jälkeen Kia Sorenton myynti on hiipunut rajusti ja hiipuu yhä.
    Vuoden 2006 ja sitä ennen valmistetuissa Kia Sorentoissa ei ollut mm: ESP:tä eikä ajoietokonetta eikä paljon muutakaan.
    Tästä 3,5 V6 moottorista saatiin irti todella hionosti tehoa ja SUORITUSARVOT KONEEN KOKOON NÄHDEN NAURETTAVAT, nämä syyt mm: vaikuttivat Sorenton alamäkeen.

    Äänestä

  • Romahti v2006 jölkeen kirjoitti:

    autoja liikenteessä, jopa vielä vanhempia kuin tuore Kia-merkkinen auto.
    Mitä yrität tuolla jankutuksellasi kertoa?
    Hionosti tehoa eikä ajotietokonetta, johan on kärri! Ja vielä vie paljon bensaa.
    Myydyistä Sorentoista varmaan 90% on dieseleitä.

    Äänestä

  • Romahti v2006 jölkeen kirjoitti:

    Näitä nimenomaan hirveitä bensasyöppöjä vanhanaikaisella tekniikalla varustettuja varustelemattomia Kia Sorentoja on liikenteessä kun silloin ihmiset vielä osti tietämättömyyttään niitä,vuoden 2006 jälkeen Kia Sorenton myynti on hiipunut rajusti ja hiipuu yhä.
    Vuoden 2006 ja sitä ennen valmistetuissa Kia Sorentoissa ei ollut mm: ESP:tä eikä ajoietokonetta eikä paljon muutakaan.
    Tästä 3,5 V6 moottorista saatiin irti todella hionosti tehoa ja SUORITUSARVOT KONEEN KOKOON NÄHDEN NAURETTAVAT, nämä syyt mm: vaikuttivat Sorenton alamäkeen.

    Niin, ketä kiinnostaa sun lisäksi?Keksi nyt jotain muuta tekemistä. Sorento sitä Sorento tätä....zzzz

    Äänestä

  • mmmmkkk kirjoitti:

    Toihan oli diblomi-insinöörin mielipide?

    Niin oli!

    Äänestä

  • sen tietää kirjoitti:

    Sinähän se haivenleukainen ammattikoulun eka luokalla (kolmatta vuotta samalla luokalla) oleva sälli sen hyvin tiedät. Jatka vain TM:n lukemista ja anna meille autoilijoille taas "ammattimaisia" kommenttejasi. Ps. saitkos jo mopokortin lakkariisi? Mitä TM:ssä muuten luki Sorenton maasto-ominaisuuksista (se kun on maasturi, ei cittari)?

    Myös tämä 2,5 diesel Sorento on erittäin vanhanaikainen tekele ilman mitään nykyautoon kuuluvia varusteita, kuten ESP ja Ajotietokone, vamistettiin vuoteen 2006 ja oli vielä myynnissä pitään 2007 Suomessa ja härskiin reilusti yli neljänkymmenen tuhannen hintaan.

    Äänestä

  • diesel Sorento kirjoitti:

    Ajotietokone on auton tärkein varuste, se kruunaa kaiken.
    Ilman Ajotietokonetta auto ei ole auto.

    Äänestä

  • diesel Sorento kirjoitti:

    Myös tämä 2,5 diesel Sorento on erittäin vanhanaikainen tekele ilman mitään nykyautoon kuuluvia varusteita, kuten ESP ja Ajotietokone, vamistettiin vuoteen 2006 ja oli vielä myynnissä pitään 2007 Suomessa ja härskiin reilusti yli neljänkymmenen tuhannen hintaan.

    Halpa hinta niin hyvästä autosta! Made in Germany ja hinta olisi ollut puolta kalliimpi mutta puolta huonompi tekniikka!

    Äänestä

  • Romahti v2006 jölkeen kirjoitti:

    Näitä nimenomaan hirveitä bensasyöppöjä vanhanaikaisella tekniikalla varustettuja varustelemattomia Kia Sorentoja on liikenteessä kun silloin ihmiset vielä osti tietämättömyyttään niitä,vuoden 2006 jälkeen Kia Sorenton myynti on hiipunut rajusti ja hiipuu yhä.
    Vuoden 2006 ja sitä ennen valmistetuissa Kia Sorentoissa ei ollut mm: ESP:tä eikä ajoietokonetta eikä paljon muutakaan.
    Tästä 3,5 V6 moottorista saatiin irti todella hionosti tehoa ja SUORITUSARVOT KONEEN KOKOON NÄHDEN NAURETTAVAT, nämä syyt mm: vaikuttivat Sorenton alamäkeen.

    Ehtiä omallasikaan kaheksankympin talvi ja satasen kesärajoituksilla. Paljonks siinä tarvii voimaa, Tuntuu sussa olevan senverran Ingenjöörinvikaa et äkkiä varmaan lasket sen tehontarpeen kädenkäänteessä, Ai niin kjos tuli hätä käteen niin siitä pääsee kädenkäänteessä,

    Äänestä

meil on ollu bemua, crysleriä 300m..3,5lirtanen v8.. joka maksanna uutena n.78t tekee, eli lähes talon verran..monta muuta laatuautoa kerennyt olla 40 ikään.Ladaa en ostas muuhun ko metsä ja retkiautoksi.Eikä toyo nissania koskaan tähän perheeseen tule.Kia on trendi auto nyt vaihtunut jo mutta parempaa autoa saa hakea..ja tota saamerin konelaa en ymmärrä mitään tekemistä ole näidenkään autojen kaa saati sitten jollain venäl.ladalla.Kas kun ette jo saabia sotke tähänkin asiaan.Kia on oma merkkinsä.

Äänestä
  • Vai on Kia sinun mielestäsi trendiauto. Ehkä joidenkin juoppojen ja homokommareitten piirissä mutta tavallisten työssäkäyvien mielestä se on aivan samanlainen köyhän väestönosan auto kuin Ladakin.

    Äänestä

  • valehtelussakin kirjoitti:

    Vai on Kia sinun mielestäsi trendiauto. Ehkä joidenkin juoppojen ja homokommareitten piirissä mutta tavallisten työssäkäyvien mielestä se on aivan samanlainen köyhän väestönosan auto kuin Ladakin.

    tiedät, mitä mieltä työssä käyvät ihmiset ovat mistäkin asiasta?
    Roikut täällä kaiket päivät v,,,,ilemassa ihmisten autovalinnoista.
    Tuskin sinua on ollut olemassakaan vielä silloin, kun oikeat, TYÖSSÄ käyvät, ihmiset omallilla ansioillaan Ladan ostivat.
    Näplää vain pippeliäsi ja jätä arvostelematta ihmisiä, jotka sinunlaisesi pummit joutuvat elättämään.

    Äänestä

  • sinä pummi kirjoitti:

    ne juttelevat. Kun käy töissä niin töissä kuulee muilta töissäkäyviltä heidän ajatuksiaan. Kia on halpa auton korvike jota arvostetaan yhtä paljon kuin Ladaa.

    Äänestä

  • siitä mitä kirjoitti:

    ne juttelevat. Kun käy töissä niin töissä kuulee muilta töissäkäyviltä heidän ajatuksiaan. Kia on halpa auton korvike jota arvostetaan yhtä paljon kuin Ladaa.

    Eli olet duunari itsekin, minä en ja yllätys yllätys, ajan Kiialla.

    Äänestä

  • juu.. kirjoitti:

    Eli olet duunari itsekin, minä en ja yllätys yllätys, ajan Kiialla.

    Että olet työtön sosiaalipummi eli tyypillinen Kia-mies.

    Äänestä

  • kyllä. kirjoitti:

    Että olet työtön sosiaalipummi eli tyypillinen Kia-mies.

    kerro heti mistä sossuluuklta niitä Kioja saa. Menisin jonoon,

    Äänestä

Auton merkki ei yleensä liity millään tavalla ihmisen poliittiseen kantaan - näin se vaan käytännössä on kun vertaa esimerkiksi julkisesti poliitiikasta puhuvien aatteita ja heidän autojensa alkuperää keskenään... Vasurit tai sinne kallellaan olevat ovat yleensä henkeen ja vereen massamerkkien perään eivätkä arvosta mitään varmaa tekniikkaa vaan uusia kokeiluja. Ja haukkuvat kuiteskin Kiaa (ja Ladaa) niin paljon ku ehtivät. Enitenhän juuri Ladojakin on näkyny maalla, jossa arvostetaan ääriolosuhteita pelkäämättömiä toimivia autoja.

Äänestä

Pahvi. Ei etelä korea ole kommunistivaltio.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mutta kia kirjoitti:

on kommunistien auto, niillä ajavat konelan vakio asiakkaat eli entiset ladailijat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu