Metsästys on normaali vietti

Meitä vain on liikaa

Saalistusvietti on taannut selviytymisen ja lisääntynyt vuosituhansien aikana, periytyen sukupolvelta toiselle. Nykyisin tuo vietti on turha, mutta minkäs teet, nautintoa se tuo minullekin, niinkuin muidenkin viettien tyydyttäminen.

Puudän nöyrästi, ei räiskitä kaikkia kanalintuja sukupuuttoon, niinkuin on käynyt jo monissa maissa. Metso ainakin on jo lähes tyystin hävinnyt.Itse olen suunnannut viettini lähes kokonaan kalastukseen.

Älykkäät suomalaiset miehet, säästäkää metsot

12

509

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ovat pienentyneet

      Jos puhutaan 30vuoden jaksosta.Hirvi,jänis ja petokannat taas kestää metsästystä.
      Suomi on järviä täynnään,sellaisiakin joissa ei kukaan kalasta.Sinne voisi suunnata akviviteettiä.

    • ei voi

      Ihmiskunta on maapallolla selviytynyt, kun on nykyään runsaslukuisin ympäristöään muuttava ja siihen vaikuttava laji.
      On saanut paljon aikaan, hyvääkin.
      Vain tappamisen himoaan ihminen on suojellut ja varjellut kuin suurinta pyhäinjäännöstä. Sitä ei ole kyseenalaistanut. Johan se jumalakin nuuskutti nenällään, kun alttarilta nousi uhrilihan käryt taivasta kohti. Raamattu näin kertoo. Sama jumalallinen aistielämys ihmisellä on grillin ääressä.
      Aseet hyväksytään, ihannoidaan sotia, ihmisten tappajat ovat sotureita ja sankareita. Metsän eläinten tappajia kutsutaan "metsästäjiksi".

      Merellä ajetaan takaa moottoreilla varustetuilla laivoilla valaita, joitten teurastaminen kestää tuntikausia.
      Maalla moottorikelkalla tapahtuva tappaminen on jo kriminalisoitu. Milloin laivalla tapahtuva tappaminen merellä katsotaan yhtä rikolliseksi. Sitähän se on. Ei ihmisellä ole mitään oikeutta häiritä maailman merillä elävää elämää.
      Ihmisen järki ei ole vielä niin paljon kehittynyt, että pystyisi kunnioittamaan myös vedessä elävän elämän arvoa.

      Ja elämän arvoa yleensä.

      • pidät

        itseäsi jotenkin parempana kun et ilmeisesti syö kuin rehuja?

        "Ihmisen järki ei ole vielä niin paljon kehittynyt, että pystyisi kunnioittamaan myös vedessä elävän elämän arvoa."

        tulisit sinäkin alas sieltä korokkeelta minne olet itsesi nostanut kun et ole meitä muita kummempi?

        olettaisin ainakin että syöt ja ulostat niinkuin muutkin täällä elävät tekevät.eli et itsekään aatteinesi ole mikään jumala vaikka ilmeisesti itseäsi parempana pidätkin.


      • Uskon, että
        pidät kirjoitti:

        itseäsi jotenkin parempana kun et ilmeisesti syö kuin rehuja?

        "Ihmisen järki ei ole vielä niin paljon kehittynyt, että pystyisi kunnioittamaan myös vedessä elävän elämän arvoa."

        tulisit sinäkin alas sieltä korokkeelta minne olet itsesi nostanut kun et ole meitä muita kummempi?

        olettaisin ainakin että syöt ja ulostat niinkuin muutkin täällä elävät tekevät.eli et itsekään aatteinesi ole mikään jumala vaikka ilmeisesti itseäsi parempana pidätkin.

        sä myös harrastat seksiä, joten älä pidä itseäsi sen parempana, kuin eläimiinsekaantujat tai pedofiilit ovat. Eihän sillä, mitä panee (suuhunsakaan) ole mitään väliä?

        Alas sieltä korokkeelta, jonne olet itsesi ylentänyt.


    • metsästäjille

      Tappajien geenit siirtyy metsästäjien perheissä niitten lapsille. Näin ihmiskunnan tappamisen himoa pidetään yllä sukupolvesta toiseen.

    • usein

      Miten usein se tappamisen himo iskee? Montako yötä saa nukutuksi ilman ettei tarvitse hipelöidä asetta?
      Miten orgastinen se olo on, kun on saanut eläimeltä hengen riistetyksi?

      On se vahva se tappamisen himo.

      Ja eikun "asekatalookin" selailuun josko löytyisi uutta ja kehittyneempää tussaria tappamisen toteutukseen. Tähän harrastukseen kyllä rahaa riittää.

      • raukalle kuuluu

        minkälaiseen harrastukseen itse kukainenkin
        rahansa panee, vai väitätkö sinä muka joutuvasi
        kustantamaan näitä "tussareita"?
        ne ovat satavarmasti henkilökohtaisia hankintoja
        jotka maksetaan liikkeissä paikanpäällä
        kokonaisuudessaan eivätkä niitä joudu
        mitkään tyhjänurputtajat kustantamaan.


      • On jonkinlainen otus
        raukalle kuuluu kirjoitti:

        minkälaiseen harrastukseen itse kukainenkin
        rahansa panee, vai väitätkö sinä muka joutuvasi
        kustantamaan näitä "tussareita"?
        ne ovat satavarmasti henkilökohtaisia hankintoja
        jotka maksetaan liikkeissä paikanpäällä
        kokonaisuudessaan eivätkä niitä joudu
        mitkään tyhjänurputtajat kustantamaan.

        Saatava nurin,näin tosimetsästäjän näkökulmasta.


    • johtuu

      Pyssyjen kanssa metsässä mesominen ja eläinten tappaminen pikemminkin etoo. Kehitysasteestako johtuu, että se joitakin vielä kiihottaa?

    • hyvä....

      Olet oikeassa sen suhteen, että metsälläkävijät (ja varsinkin paikalliset sellaiset) tiedostaisivat kantojen tilan. Tämä pätee niin lintuihin kuin jäniksiin.
      Itse olen päättänyt paneutua minkkien pyyntiin joksikin aikaa ja annan siten omalta osaltani linnuille ja jäniksille mahdolllisuuden kasvattaa populaatiota poistamalla tuhoeläimet ja olla ampumatta omaa kiintiötäni saaliista.

    • entinen metsästäjä

      Huraa, metso mökkisaaressa 40 v:n jälkeen! Onko sittenkin toivoa.

      • mettopataa

        Ei ole. Metto saaresta on helppo saalis vaikka en kovin taitava olekkaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1549
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1241
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1074
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1045
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      936
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      90
      899
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      143
      737
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      614
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      589
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      581
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      568
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      566
    20. Sul on ihmekuva W appissa!

      🤣
      Ikävä
      46
      553
    Aihe