Pieni ongelma on, onkos täällä apua minulle...?
Uudella tyttikselläni on maailman söpöin toy-puudeli, semmoinen nappisilmä ihana rapsuteltava. Odotin innolla sen tapaamista ensimmäistä kertaa, rakastan kaikkia koiria nimittäin. Ja olen myös silmittömästi ihastunut tähän tyttöönkin. Mukava ilta leffojen ja poppareiden kanssa oli siis tiedossa. Kuinka sitten kävikään...
Tämä pieni koiruus näki minut oven raosta ja päätti täydestä sydämestään vihata minua. Se näyttää hampaita, murisee, haukkuu ja koittaa purra. Se ei päästä emäntänsä lähelle, ja siksi ressukka oli pakko sulkea toiseen huoneeseen illan ajaksi. Näin kuinka tilanne vaikutti tyttikseeni, molemmat olimme jo suunnitelleet yhteisiä koiranulkoilutuksia keväisessä metsässä.
Myös minun sydäntäni särki, miksi juuri tämän koiruuden piti minua päättää vihata, kuulemma kaikkia muita kohtaamiaan ihmisiä se lähestyy uteliaasti ja hyväntuulisesti. Tämä on siis ensimmäisen kerran jälkeen toistunut aina.
Pelkään, että tyttikseni rakastaa koiraansa enemmän kuin minua (niin varmaan ainakin vielä tekee), ja jättää minut. Haluaisin voittaa tuon murhanhimoisen karvapallon puolelleni, onko teillä niksejä sen suhteen? En todellakaan haluaisi luovuttaa vielä...
Mustasukkainen puudeli
9
965
Vastaukset
- tuliaisiksi,
älkää sulkeko sitä toiseen huoneeseen, siitähän se saa vaan lisäpontta olla pitämättä sinusta. Se tarvii aikaa, kärsivällisyyttä ja herkkuja. Miten jos tyttiksesi lähtisi vaikka käymään kaupassa ja sä jäisit kahden koiran kanssa, antaisit sen tulla ihan rauhassa tutustumaan suhun ja pitäisit herkkua sun lähellä että kun se tulee niin annat sille.
Kyllä se siitä, älkää sulkeko sitä pois vaan antakaa sille aikaa todeta sut hyväksi tyypiksi.
Onko sulla jotain erikoista miksi se ei pidä susta? Läväreitä yms kilisevää päällä? Onko sun hajuvetesi sitruunapohjainen jne? - Laumasielu
Älä tuijota koiruutta silmiin, äläkä lähesty sitä, vaan anna sen tulla itse luoksesi, mutta älä vielä siinäkään vaiheessa katso sitä. Vältä äkkinäisiä liikkeitä äläkä kumarru sen yli, voi kokea sen uhkaavana. Älä kiinnitä mitään huomiota siihen kun se haukkuu ja murisee, myöskään tyttöystäväsi ei saa kiinnittää siihen huomiota. Heti kun se on rauhallisempi, koiruuden voi palkita herkkunamilla kehujen kera. Missään tapauksessa ei saa eristää toiseen huoneeseen, sitä ei saa rangaista siitä, että se pelkää! Tyttöystäväsi voi pitää koiruutta ensin hihnassa sisällä ettei se pääse puremaan sinua, parasta olisi jos tutustuisitte ensin ulkona ja sitten menette yhdessä sisälle. Tässä ekoja neuvoja, joita tuli mieleen.
- neiti Hammas
Seuraavan kerran kun menet koiran asuntoon älä käytä hajusteita, käy vaikka vasta tyttiksellä suihkussa, varaa makkaranpaloja mukaan ja jää kahdestaan koiran kanssa kun emäntä käy vaikka kioskilla. Juttele koiran kanssa ja houkuttele makkaralla. Älä yritä koskea koiraan vielä. Yritä leikkiä annatassua tai tanssi leikkiä kunnes koira tottuu sinuun. Jatka leikkiä vielä vaikka emäntä on tullut kotiin. Pidä aina makupaloja mukana ja hemmottele rakki piloille. Kyllä se sinuun totuu ja antaa silittää kunhan ensin lahjot kunnolla...
- myöhäistä
sanoo mutta sanonpa kuitenkin:)
Vieraaseen koiraan pitää AINA tutustua ulkona missä ei olla koiran reviirillä!
Sinähän menit koiran reviirille ja jostain syystä se päätti vartioida tai puolustaa kotiansa.
Sinussa ensitapaamisessa saattoi olla jotain joka laukaisi tämän reaktion.Haisiko vaatteissasi kenties jonkun muun koiran,kissan haju?
Täällä jo muut ovat antaneet toimivia vinkkejä koiran hyväksynnän saamiseen,käytä niitä:)
Herkut yleensä on oikotie koiran sydämmeen ja kärsivällisyyttä sinulta.Anna koiran ajan kanssa tulla sinun luoksesi jos haluaa.
Älkää todellakaan sulkeko koiraa toiseen huoneeseen!Ehditte tehdä jo pahan virheen,älkää toistako sitä vaikka se olisi helpoin tapa päästä kultanne kanssa lähekkäin;)
Tehkää ulkoilulenkkejä koiran kanssa ja puuhatkaa yhdessä kaikenlaista,tehkää ruokaa ja semmoista.Koira on tunteva olento ja huomaa kyllä että et ole uhka hänelle ja eikä koiran tarvitse tuntea mustasukkaisuutta puolestasi.
Epäluuloinen,vieraisiin arka koira myös näkee ihmisten halailun ja taputtelun agressiona!
Katsokaapa koiran silmin miltä sinun ja tyttöystäväsi kohtaaminen ja oleminen näyttää."Käytte toisiinne kiinni",kun halaatte ja jne.
Aikaa ja kärsivällisyyttä!Kerro myös tyttöystävällesi miten tärkeänä pidät koiran hyväksyntää.
Aina muuten koiraihmiset sulaa käsissä,kun niiden hauvoja kehuu ja ihastelee...;)- tytsy
Kaikki hyviä neuvoja todellakin. Sen vaan kun muistaa, että eläin (koira) vaistoo sun tuntemuksen siitä. Siinä ei makkarat sun muut auta, jos koira tajuu ettet siitä tykkää.
- nii just
tytsy kirjoitti:
Kaikki hyviä neuvoja todellakin. Sen vaan kun muistaa, että eläin (koira) vaistoo sun tuntemuksen siitä. Siinä ei makkarat sun muut auta, jos koira tajuu ettet siitä tykkää.
susta voi tulla itestäs makkaraa =D
- tätä omaa
viestiäni vielä:
Jatkossa kun menet tytöystävällesi,voisitte tehdä niin että lähdette yhdessä ulkoilemaan.Tehkää se niin että et mene sisälle,vaan odotat heitä ulkona ja siitä lähdette kävelemään.Neuvoni on ettet tee koiran kanssa kohtaamisesta mitenkään erityistä,lähdet vaan muina miehinä heidän mukaansa.
Ottakaa mukaan pallo tai joku muu lelu,jos koira pitää leikkimisestä.Näin koira huomaa miten kivaa on kun sinäkin olet mukana.
Sitten vasta ulkoilun jälkeen menette yhdessä sisälle.Sinä ennen koiraa,näin koira ei ole vastaanottajan asemassa nähden sinuun!
Täytyy myös mainita se että jos teillä tyttöystäväsi kanssa suhde vakiintuu,täytyy sinun ottaa paikkasi laumassa!Auktoriteettia täytyy käyttää,jotta koira ymmärtää ettet ole alemmassa asemassa laumassa.
Ihminen on aina koiraan nähden ylempi!
Näin koirakin on onnellisempi kun tietää paikkansa.Niinkuin tekin tyttöystävänne kanssa;)
Mutta keskustele tyttöystäväsi kanssa,aikaa se saattaa viedä ja kärsivällisyyttä tarvitaan.
Tuskin tyttöystäväsi haluaa sinut jättää koiransa takia.Toki koira voittaa,koska sen hän on ottanut huolehtiakseen ja varmasti se on hänelle rakas.
Mutta jos sinä olet valmis tekemään töitä koiran voittamiseksi puolellesi,ei tyttöystäväsi voi muuta kuin rakastua sinuun enemmän ja enemmän;)
- noi pikkupuudelit
käyttäytyy huonosti koska niitä ei oikein viitsitä/jakseta/haluta kouluttaa asianmukaisesti, mikä on aika kaiken a ja o koiran kanssa, oli se sitten iso ja ruma, tai pieni ja söpö.
Koiran ei ikinä tulis olla kotona siinä asemassa että se kuvittelee pystyvänsä määräämään kuka tulee sisään ja kuka ei ts. kenet koira suvaitsee päästää kotiinsa. Eikä myöskään vahtia omistajaansa noin et ärähtää halailuista.
Ei ainakaan kannata alkaa mielistelemään koiraa (esim. viedä herkkuja), se vaan pönkittää sen egoa entisestään ja kuvittelee että olet niin pieni ja heikko et sinäkin tarvitsen koiran suojelusta. Alkuun paras olisikin että et huomioisi koiraa ollenkaan, et edes katso sitä. Sit joku kerta lähestyt koiraa esim, rapsutuksia, muttei siis koiran aloitteesta. Ja jämäkkä ote, koira komennetaan pois jos tulee räksytämään, ja jäähylle toiseen huoneeseen jos ei tottele.
Eli ette mee koiran ehdoilla, vaan koira teidän:)- ole ihminen!
EI JÄÄHYJÄ!
Jäähyt toimii lapsilla,ei koirilla
Koiraa kouluttaessa ja ongelma tilanteissa,täytyy ajatella kuinka koira ymmärtää asiat,ei niinkuin ihminen!
Pitää miettiä miten koira käyttäytyy laumassa.
Kun laumaan tulee vieras koira,vieras kääntää pään pois päin(näin viestittää alistuvansa,eikä tahdo riidellä.Paljastaa kaulansa,jota riidanhaluinen ei tee.)
Vieras käyttäytyy hillitysti ja huomaamattomasti tarkkailen muita.Näin siis ihmisenkään ei pidä kohdatessa hihkua korkealla äänellä *Moi moi,ihana koira oot tms.!* ja ei pidä heti kädet ojossa mennä rapsuttelemaan.
Koiran pitää antaa itse tulla haistelemaan ja rauhassa tarkkailla.
Vieraan ei pidä missään nimessä mennä komentelemaan,käskyttämään tutustumis vaiheessa koiraa,se on koiran omistajan tehtävä!Vieras lisää vain koiran agressiota käyttäytymällä tällätavoin uhkaavasti.
Vieras tulee aina laumaan,se on fakta!
Jos vieras tulee jäädäkseen laumaan,paikka otetaan ajankanssa ja muulla tavoin kuin koiralle epämieluisasti.
Koiraa ei pidä rangaista sen luontaisesta käyttäytymisestä,vaan nämä "ongelmat" on ratkaistavissa ihmisen järkeä käyttäen.
Aina voi ottaa koiran kouluttajaan tai kasvattajaan yhteyttä apua kysyäkseen jos ei itsellä ole kokemusta koirista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p636141Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813766Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242801- 232310
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol422221Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61689Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85130281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 301226