kesätyöpaikkaa? Minkälaisia henkilöitä he yleensä ottavat töihin? Tarvitseeko olla koulutusta? Entä joutuuko tekemään ylitöitä ja onko palkka kohtuullinen työn määrään nähden. Pääseekö töihin ilman että on "suhteita"? Onko kahvilan toiminnassa jotain erityispiirteitä kun se on kesällä auki kellon ympäri? Ja lopuksi kysymys teille jotka olette olleet siellä töissä: Menettekö tai menisittekö uudestaan töihin samaan paikkaan?
Hei, kannattaako
Torpalta hakea
5599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mitään häviä mutta muista että Torpan tytöt on rotusakkia eli ikäluokkansa parhaita. Taitaa tytöt olla enimmäkseen ylioppilaita kielitaidonkin takia eikä siisti ulkonäkökään haittaa yhtään. Tuskin siellä mitkään muikelot kuitenkaan pärjää, eikä ihan huumorintajuttomatkaan. Mitä olen itse kesällä seurannut niin Torppa on kesäkahviloista se ykköspaikka laadultaan ja tunnelmaltaan. Tunnen jopa vähän kateutta "kanta-asukkaita" kohtaan kun ne saa selvästi erikoiskohtelua tytöiltä. Pitävät tosin kyllä jonkinlaista järjestystäkin yllä terassilla ettei teinit rupea riehumaan. Näyttää myös siltä että suuri osa tytöistä on töissä useampana kesänä peräkkäin joten Torppa lienee haluttu kesätyöpaikka.
viinaksia terassilta? Vai koskeeko se passi vain sitä terassin hlökuntaa?
Se katto terassi on Savonmafian isännöimä, tai siis se myynti siellä. Torpan tytöt hakee vaan astiat sieltä ylhäältä.
Joka vuosi varmaan 15-20 tyttöä töissä joten kai erilaisia mielipiteitäkin pitäisi löytyä.
mielellään nätti niin mikä ettei. Sellaisia nuo viimekesien tytöt ovat pääasiassa olleet. En tiedä mutta kohta saattaa olla jo liian myöhäistä hakea. Sitten jos pääset töihin niin kanta-asukkaat kyllä varmasti testaavat sinut ja tapasi.