No niin. Haluan jakaa kanssanne kuvauksen hetkestä, jonka tänään koin, ja jossa pääosissa ovat järki ja tunteet.
Olen 25-vuotias, yksinäinen, nätti kaupunkilaisnainen. Menin kauniin sunnuntain kunniaksi kahvilaan. Tilasin pienen kahvin ja paninin, istuin pöytään muiden ihmisten keskelle ja avasin lehden luettavaksi. Hetken päästä aivan vierestäni nousi nuori mies lähteäkseen, kohotin vaistomaisesti katseeni ja hymyilin hänelle.
Vaistomaisesti siksi, että aina jos joku istuu puolen metrin säteellä minusta esim. junassa viereisellä penkillä, minusta tuntuu, että lyhytkin "yhteinen taival" pitää kuitata jotenkin.
Noh, hän katsoi takaisin, katseemme kohtaisivat ja jotenkin hän näytti todella sympaattiselta ihmiseltä. Ennen kuin ehdin estää itseäni, lähetin jo silmilläni "istuisit vielä hetkeksi"-signaalin ja sitten vasta huomasin mikä hän oli. Piripää, sekakäyttäjä, spurgu. Rystyset ja silmäkulma auki, unelmoivat silmät ja rasvainen tukka lakin alla. Vaatteet mitä sattuu. Mutta silti ne kasvot pysäyttivät minut. Noh, hän lähti pois, mutta tuli hetken kuluttua takaisin, haettuaan viereiseltä r-kioskilta euron kahvin.
Hän osoitti minua vastapäätä olevaa tuolia ja kysyi: "Voinko istua tähän?" Ihmiset vilkaisivat meihin päin. Kiersin kysymyksen ja vastasin: "Sä et sais tulla tänne oman kahvin kanssa." Hän hymyili ja vastasi jotain epäselvää ja istui samalle paikalle missä oli aiemminkin ollut. Eli ei tunkenut minun reviirilleni, vaikka olin hänet sanattomasti kutsunutkin.
Siinä vaiheessa minulla meni pala kurkkuun. En pystynyt lukemaan, en syömään. Näykein paniniani, hörpein kahviani, mutta kaikki tuntui niin teennäiseltä. Varoin katsomasta nuoreen mieheen, mutten voinut olla kuulematta, kuinka hän tuijottaen eteensä mumisi (aineissa?) itsekseen. Hän haisi tunkkaiselta tupakalta. Minua hävetti, tunsin itseni syylliseksi.
Hetken kuluttua hän kääntyi minua kohti ja tokaisi: "Sul on tosi hienot hiukset." Naurahdin ja hymyilin vilpittömästi, mutta samantien nostin suojamuurit takaisin ylös ja olin lukevinani lehteä.
Saman aikaisesti säälein, inhosin, pelkäsin ja tunsin vetoa tätä nuorta miestä kohtaan ja taistelin pitääkseni itseni kasassa. Mozzarella paninin yrttiöljy maistui taivaalliselta kielelläni, mutta vatsani tahtoi kääntyä nurinpäin, enkä saattanut syödä enempää. Nostin hienostelevan posliinikahvikupin huulilleni ja kittasin loput kahvit kurkkuuni, hyvinkin tietoisena siitä, että käteni tärisivät. Paninia oli vielä puolet jäljellä ja mietin jo olisinko tarjonnut sitä pojalle. Armolahjan antaminen tuntui nöyryyttävältä, vaikka tyyppi olisi varmasti ollut siitä kiitollinen. Mietin kävelisinkö talon nurkan taakse ja juttelisin hänen kanssaan, mutta siinä vaiheessa ehkä itsesuojeluvaisto otti minussa hallinnan. Yritin pukea takkini mahdollisimman rauhallisesti ja hätäilemättä. Heitin laukun olalleni ja kävelin ulos taakseni katsomatta. Käännyin toiselle kadulle, ja sen sijaan, että olisin jäänyt sinne norkoilemaan, kiihdytin vauhtiani, kuitenkin koko ajan taakseni vilkuillen.
Ja nyt minua kaivertaa kuka hän oli, mikä on hänen tarinansa. Häpeän omaa käytöstäni. Minulla ei ole äiti Teresa-syndroomaa. En ihastu reppana miehiin kouliakseni heistä kunnollisia ja kammoan ajatusta toisen "parantamisesta". Se mikä minua esti tutustumasta nuorukaiseen oli yhteiskunnan paine: kuuluimme eri kategoriaan sekä pelko, koska en tiennyt mitä hän veti ja miten se hänen käytökseensä vaikutti.
Taidan kaivata synnintunnustusta. Mutta jos saan paremman tilaisuuden, lupaan ottaa hänestä selvää, mutta olen aivan varma, etten häntä enää näe. Voi surkeuden surkeus.
Capulet vs. Montague
8
428
Vastaukset
- onnellista
elämää
- tossa nyt oli?
,,,,,,,,,,,,,,,,,,??
- Voi minua..
tossa nyt oli? kirjoitti:
,,,,,,,,,,,,,,,,,,??
Mietin just itekkin samaa. Onko se panini ja kahvi sitä onnea vai se, että tuntemattomat uskaltaa lähestyä mua, mutta mä käännän niille selkäni?
- on...
Voi minua.. kirjoitti:
Mietin just itekkin samaa. Onko se panini ja kahvi sitä onnea vai se, että tuntemattomat uskaltaa lähestyä mua, mutta mä käännän niille selkäni?
se, että tässä karussa ja kylmässä maailmassa olet ihminen, jota jokin vielä liikauttaa. Koska kyllähän se mies sinua liikautti, vaikka ristiriitaisiin tunnelmiin päädyitkin.
- _sivusta_
on... kirjoitti:
se, että tässä karussa ja kylmässä maailmassa olet ihminen, jota jokin vielä liikauttaa. Koska kyllähän se mies sinua liikautti, vaikka ristiriitaisiin tunnelmiin päädyitkin.
Kyseinen nuori nainen elää jokseenkin vähän liian helppoa, sisällötöntä ja tylsää elämää, koska hänellä on aikaa ja meilenkiintoa miettiä tuollaisia asioita.
- Voi minua..
_sivusta_ kirjoitti:
Kyseinen nuori nainen elää jokseenkin vähän liian helppoa, sisällötöntä ja tylsää elämää, koska hänellä on aikaa ja meilenkiintoa miettiä tuollaisia asioita.
Mulla on ihan helvetin tylsä elämä ja pienet piirit, joten rakastan mässytellä kaikilla mitättömillä tapahtumilla. Joku toinen nainen ei ois huomannu koko episodia.
Mutta mun mielestä se on myös rikkautta, että huomaan kaikki pikku nyanssit asioissa. Ehkä kirjoitan josku kirjan, hah.... Mutta sen verran täytyy korjata, että HELPPOA se ei todellakaan ole! - tyylistä päätelleen
Voi minua.. kirjoitti:
Mulla on ihan helvetin tylsä elämä ja pienet piirit, joten rakastan mässytellä kaikilla mitättömillä tapahtumilla. Joku toinen nainen ei ois huomannu koko episodia.
Mutta mun mielestä se on myös rikkautta, että huomaan kaikki pikku nyanssit asioissa. Ehkä kirjoitan josku kirjan, hah.... Mutta sen verran täytyy korjata, että HELPPOA se ei todellakaan ole!sinulla on myös murrosikä jäänyt päälle.
- samanlainen~
Voi minua.. kirjoitti:
Mulla on ihan helvetin tylsä elämä ja pienet piirit, joten rakastan mässytellä kaikilla mitättömillä tapahtumilla. Joku toinen nainen ei ois huomannu koko episodia.
Mutta mun mielestä se on myös rikkautta, että huomaan kaikki pikku nyanssit asioissa. Ehkä kirjoitan josku kirjan, hah.... Mutta sen verran täytyy korjata, että HELPPOA se ei todellakaan ole!Kauheeta vaan lukea joitain vastauksia täällä! Kiva kertomuksesi oli piristävä poikkeus.
Mun mielestä sun ei tarvitsisi mitään synnintuntoja potea. Todellakaan!
Muuten, koskaan ei voi olla liian varovainen minkään "piripäitten" yms. kanssa. Vaikka kuinka olisit kiltti ihminen ja hyvää tarkoittava, niin kannattaa silti hiukan varuillaan olla, kun tuolla ulkona liikkuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 835114
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h734678Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv852924Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232414Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.602034Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska221805- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1131425- 1851318