Pahatuulisuus

Psykokulttuuriin kuuluu yhtenä keskeisenä osana uhrirooli (myös "uhripuhe") (engl. victimization) eli ihmisten halu omaksua uhri- tai sairausidentiteetti. Uhriroolilla on useita erilaisia versioita. On käyttäytymiseen perustuvia: juoppo, hullu tai kehitysvammainen. On myös myös biologisiin ominaisuuksiin perustuvia: kolonialistin sortama tumma, jne.

NORMAALI, TOISENLAINEN, UHRI, YMMÄRTÄJÄ, KYSEENALAISTAJA
Kyse on siis aina jollain lailla toiseudesta eli miten uhri eroaa ns. normaalista kuten valkoisesta kokolihaa syövästä heteromiehestä. Toiseus on aina kulttuurisidonnainen asia, joka vaihtelee aikakausittain, maittain ja ihmisryhmittäin melkoisestikin. Huomautettakoot että alkoholismi, kehitysvammaisuus, ihonväri, jne. ei sinällään vielä tarkoita uhri- tai sairausidentiteettiä, kyse on uskomusjärjestelmän osasta, lähinnä ihmissuhteita koskevista ajatusmalleita eli asenteista. Toisenlaisen ei ole mikään pakko omaksua uhriroolia, vaan hän voi ihan hyvin käyttäytyä niinkuin ns. normaali. Näin on usein tapahtunutkin. Usein toisenlaiselle annetaan se uhrirooli vaikka puoliväkisin esim. syyllistämisellä uhaten.

Uhripuhetta puhuvat paitsi toisenlaiset niin myös ymmärtäjät jotka ovat ns. normaaleita. Normaalilla ei tarkoiteta tilastollista enemmistöä, normaalit voivat olla joissain yhteisöissä jopa pienenä vähemmistönä. Ymmärtäjät kokevat syyllisyyttä toisenlaisen ongelmista ja asioitten huonosta tolasta, jopa siitä että toisenlaiset ovat toisenlaisia. Ymmärtäjillä taas on tapana syyllistää normaaleja toisenlaisen ongelmista. Ne jotka kyseenalaistavat toisenlaisen uhriaseman saavat osakseen vihamielisyyttä kun rikkovat ymmärtäjien kirjoittamaa sosiaalista normia.

HULLUN ROOLI
Hullun roolissa uhriasema perustuu toisenlaisen poikkeavaan käyttäytymiseen tai ymmärtäjien haluun nähdä käyttäytyminen poikkeavana. Kehitysvammaisen rooli on hyvin lähellä hullun roolia. Molemmissa tapauksissa ymmärtäjät pyrkivät selittämään poikkeavan käytöksen psykologisin opinkappalein. Sairaus on se sumu jonka läpi hullun persoonaa katsotaan ja se akseli jonka ympäri hullun ja lähipiirinsä elämä pyörii. Jos hullun käytöstä katsotaan objektiivisesti, ei käytös ole läheskään aina poikkeavaa. Perusteet hulluksi leimaamiselle haetaan tarvittaessa vaikka väkisin. Jossain tapauksissa hullu pyrkii ihan tahallaan herättämään huomiota poikkeavalla käytöksellään.

Hullun rooli keskeisiä piirteitä:
-"tässä ollaan nyt sairaita ja meillä on siihen oikeus"
-"kukaan ei saa sanoa meille mitään sellaista mitä me ei haluta kuulla,"
-"kaiken tulee tapahtua juuri minun ehdoillani".
Keskeisin asenne on toisenlaiseen kohdistuva pohjaton sääli ja loputon ymmärtäminen. Vaikka hullu olisikin täysi-ikäinen hän käyttäytyy kuin lapsi: kiukuttelee, oikuttelee ja mököttää. Hullu myös itse vaatii että häntä kohdellaan kuin lasta.

Oikeuksista pidetään suuri melu mutta velvollisuudet ei kelpaa. Velvollisuuksista luistamista perustellaan sairaudella, "en pysty", selitellään. Ei ymmärretä että oikeuksien alkujuuret ovat velvollisuuksien täyttämisessä. Oikeuksia ei pyritä ansaitsemaan vaan ruikuttamaan.

Roolin sisään kuuluu väärinymmärretyn marttyyrin rooli. Ollaan pakahtua itsesääliin ja ollaan aloitekyvyttömiä. Yhteistyö on erityisen vaikeaa. Ei ymmärretä että yhteistyökykyyn kuuluu kyky antaa ja saada.

Muita kyllä tölvitään joskus hyvinkin alatyylisesti mutta itse ei oteta kuuleviin korviin minkäänlaista kritiikkiä. Persoonan huonot puolet selitellään sairaudesta johtuvaksi ja hyvät puolet sanotaan kuuluvat "autenttiseen minuuteen". Näin ollaan ikään kuin viattomia omiin tekoihin.

Hullun roolin vetäjät uskovat kaikki psykologiaan, hulluus sairautena on psykologinen opinkappale, ja psykologian mukaan psykologiaan uskominen on viisauden mitta. Jostain kumman syystä jokainen hullun roolin vetäjä uskoo olevansa juuri se ainut hullu maailmassa joka on erityisen pätevä vallan käyttäjäksi, muut hullut sen sijaan selitellään huonoiksi ja tyhmiksi. Hullun roolin vetäjät ovat yksi psykokultin sisään kuuluva alaryhmä.

Hullun roolissa luullaan että oikeudet kumpuavat uhrin asemasta joten "uhripuhe" on roolille ominaista, ollaan ikään kuin mielisairauden uhreja. Koko ajan väsätään mitä ihmeellisimpiä nyyhkytarinoita omasta surkeasta menneisyydestä, osa tarinoista on täysin keksittyjä, osa ainakin osin liioiteltuja mutta yhtä kaikki totuusarvoa ja ajankohtaisuutta tärkeämpää on että niitä kertomalla kerjätään sääliä. Useimmiten hullun roolin vetäjät hakeutuvat psykologiaan uskovien seuraan saadakseen vastakaikua uhripuheelleen eli "tullakseen kuulluksi ja ymmärretyksi". Ympäristön sääli on turhaa sillä hullun roolissa ollaan itsesäälin mestareita, sääli kannattaa kohdistaa ympäröiviin ihmisiin.

Hullun roolissa odotetaan ympäristöltä säälin lisäksi tukea ja kaikenlaisten mitä ihmeellisimpien oikkujen loputonta ymmärtämistä. Vaikka syyt asioitten huonoon kuntoon etsitään aina ja iänkaikkisesti jostain muualta kuin itsestä ei sitä tukea kuitenkaan oteta vastaan minkä ympäristö antaa.

Kun Kauhajoen Kouluamuskelusta keskusteltiin julkisesti, oli ammuskelija itse kaiken syyllisyyden ulkopuolella, syytä tekoon haettiin kaikkialta muualta paitsi tekijästä itsestään.