Pyrkisin Haaga-Heliaan Malmille tai Vallilaan. Mutta nettihaun demossa ei ole niitä vaihtoehtoja. On vain Haaga-Helia Helsinki. Miten sitä kautta pystyn ensisijaisesti pyrkimään joko Malmille tai esim. Vallilaan? Vai meneekö se niin, että automaattisesti sijoitetaan pisteiden perusteella johonkin näistä Pasilaan,Vallilaan tai Malmille ilman, että siihen pystyy itse vaikuttamaan?
Haaga-Helia Malmi/Vallila
4
892
Vastaukset
- hmmm...
Luulenpa, että siinä oikeassa nettihaussa sitten tulee Malmi, Vallila ja Pasila erikseen. Toimipisteissä on eri koulutusohjelmat, joten kyllä sen saa itse valita mihin hakee.
- yksi hakija vain
Ihan samaa juttua pohdiskelin tässä hakulomaketta täyttäessä. En ole demoa edes kokeillut, mutta ihan oikeassa haussakaan ei löydy Malmin toimipisteelle ihka omaa oppilaitosnimeä. Hakemuksen täyttämisen jälkeen esikatselussa tämä valittu 'Haaga-Helia Helsinki' tuottaa Pasilan yhteishakukoodin 0145 (ainakin aimmein Malmin hakukoodi on ollut 0147). Myös hakutoimistoksi tämän valinnan myötä tulee Pasilan hakutoimisto.
Kyllä siis minullakin logiikka kehoitti valitsemaan Haaga-Helia Helsingin, mutta onko se sittenkään oikea.. Eikö tällaistakaan asiaa voida tehdä siten, että se jättää mahdollisimman vähän tulkinnan varaa. - yksi hakija vain
yksi hakija vain kirjoitti:
Ihan samaa juttua pohdiskelin tässä hakulomaketta täyttäessä. En ole demoa edes kokeillut, mutta ihan oikeassa haussakaan ei löydy Malmin toimipisteelle ihka omaa oppilaitosnimeä. Hakemuksen täyttämisen jälkeen esikatselussa tämä valittu 'Haaga-Helia Helsinki' tuottaa Pasilan yhteishakukoodin 0145 (ainakin aimmein Malmin hakukoodi on ollut 0147). Myös hakutoimistoksi tämän valinnan myötä tulee Pasilan hakutoimisto.
Kyllä siis minullakin logiikka kehoitti valitsemaan Haaga-Helia Helsingin, mutta onko se sittenkään oikea.. Eikö tällaistakaan asiaa voida tehdä siten, että se jättää mahdollisimman vähän tulkinnan varaa.että tässä ihan oikeassa haussa on kyllä Vallila erikseen mainittu.
- Tiadox muillekin
Et voi tosiaan valita toimipistettä hakuvaiheessa, vaan valitset sähköisestä hakulomakkeesta HAAGA-HELIA Helsingin.
Opiskelijaksi valituilta tiedustellaan kuulemma loppukesästä, mihin toimipisteeseen (Malmi, Pasila, Vallila) he haluavat. Paikat täytetään opiskelijan esittämien toiveiden ja valintapisteiden mukaisessa järjestyksessä. Jos kaikki eivät mahdu haluamaansa toimipisteeseen, niin omat pisteet vaikuttaa siihen, mikä omista toiveista toteutuu (1., 2. vai 3. toive). Toisin sanoen kannattaa tsempata valintakokeessa ja saada hyvät pisteet, niin pääsee suuremmalla todennäköisyydelle haluamaansa toimipisteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516643Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?384497HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972597- 1351898
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311543Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3931496- 141349
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101283Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76982- 115965