Eli olen nuori nainen, ja tiedän kyllä itsekin että jotain on vialla, mutta en osaa sanoa, että MIKÄ minulla on.
Eli pakko-oireinen häiriö minulla on ollut jo vuosia, välillä melkein oireettomana, välillä taas hyvinkin pahoin oirein.
Pahimmillaan en ole pystynyt syömään samaa ruokaa kuin muut, juomaan samoista kupeista kuin muut ja käsiä on ollut pakko pestä ihan koko ajan, jne, jne.
Tällä hetkellä tosin menee suht hyvin.
Sen lisäksi on paljon epämiellyttäviä asioita joita olen kokonaan unohtanut, esim koulusssa sattuneita kiusaamisjuttuja.
Opiskelen lähihoitajaksi ja tiedän, että elimistö puolustusmekanismeihin kuuluu kyllä jonkin hyvin järkyttävän asian kieltäminen, eli unohtaminen, mutta kun näitä tapauksia on kymmenittäin.....
Sen lisäksi olen koko ajan väsynyt, vaikka nukkuisin kuinka paljon tahansa (Masennus, loppuun palaminen?)..
Elän myös aika pitkälti haavemaailmassa, tiedän ettei se ole hyväksi mutta en voi lopettaa jollakin tavalla olen hyvin paljon kiinni tässä haavemaailmassani.
Välillä juttelen näille haavemaailmani henkilöille ja nauran heidän kanssaan ääneen.
Toisinaan olen meinannut tehdä sitä ihan ihmisten edessä.
Olen myös huomannut, että minulla on pakonomainen tarve saada hyväksyntää.
Hyvänä esimerkkinä on koulunkäynti, koska minulla on lukihäiriö ja muita oppimishäiriöitä, sain hoiksin.
En ole pystynyt kertomaan siitä melkein kenellekään (vaikka kyllä tiedän ettei lukihäiriö vaikuta millään tavalla älykkyyteen) koska minun on yksinkertaisesti pakko olla paras.
Teen hulluna töitä, jotta saisin hyviä numeroita, vaikka tiedän että pitäisi ottaa rennommin jo oman jaksamisensa takia.
Ja koska sain englannista vapautuksen koska en aikoinaan opiskellut sitä niin olen jättänyt kertomatta asiasta jopa parhaille kavereilleni, kun on vain pakko olla se paras joka pärjää aivan kaikessa.
Sen lisäksi syön aivan älyttömiä määriä, luulen että minulla on bed.
Tästä en ole kenellekkään koskaan puhunut.
Se vain on jotenkin niin noloa, minä, nuori nainen jolla on koko elämä edessään en PYSTY lopettamaan ahmimistani.
Tämä ongelma on ollut minulla suunnilleen 12-vuotiaasta ja muutkin ihmiset ovat siihen kiinnittäneet huomiota ja yrittäneet hankkia minulle apua.
Olen aina kieltänyt koko jutun.
Minulla on myös kauheita pelkoja (varsinkin pimeän pelko, silloin kun muutin kämppikseni kanssa omaan asuntoon meni okuukausia ennenkuin uskalsin olla asunnossa illalla yksin).
Ja joskus, no tavallaan kuulen "ääniä" päässäni, tosin tiedän kyllä että ne eivät ole totta.
Mutta mietityttää, että tiedänkö enää esim. vuodenpäästä.
Mistä tästä on kyse?
Tiedän kyllä, että minun pitäisi mennä lääkäriin kysymään sitä eikä kysyä sitä täältä, mutta asun pienellä paikkakunnalla, juorut liikkuvat tosi nopeasti joten kynnys lähteä lääkäriin on TODELLA kova.
Vielä suurempana syynä luulen olevan kyllä sen että en vain pysty menemään tuntemattomalle ihmiselle kertomaan miten olen "epäonnistunut".
Kun jo englannin vapautus on minulle nolo asia, niin tuon kaiken yllä kirjoitetun tunnustaminen vieraalle ihmiselle ei onnistu.
Eli pakko-oireinen häiriö minulla on ollut jo vuosia, välillä melkein oireettomana, välillä taas hyvinkin pahoin oirein.
Pahimmillaan en ole pystynyt syömään samaa ruokaa kuin muut, juomaan samoista kupeista kuin muut ja käsiä on ollut pakko pestä ihan koko ajan, jne, jne.
Tällä hetkellä tosin menee suht hyvin.
Sen lisäksi on paljon epämiellyttäviä asioita joita olen kokonaan unohtanut, esim koulusssa sattuneita kiusaamisjuttuja.
Opiskelen lähihoitajaksi ja tiedän, että elimistö puolustusmekanismeihin kuuluu kyllä jonkin hyvin järkyttävän asian kieltäminen, eli unohtaminen, mutta kun näitä tapauksia on kymmenittäin.....
Sen lisäksi olen koko ajan väsynyt, vaikka nukkuisin kuinka paljon tahansa (Masennus, loppuun palaminen?)..
Elän myös aika pitkälti haavemaailmassa, tiedän ettei se ole hyväksi mutta en voi lopettaa jollakin tavalla olen hyvin paljon kiinni tässä haavemaailmassani.
Välillä juttelen näille haavemaailmani henkilöille ja nauran heidän kanssaan ääneen.
Toisinaan olen meinannut tehdä sitä ihan ihmisten edessä.
Olen myös huomannut, että minulla on pakonomainen tarve saada hyväksyntää.
Hyvänä esimerkkinä on koulunkäynti, koska minulla on lukihäiriö ja muita oppimishäiriöitä, sain hoiksin.
En ole pystynyt kertomaan siitä melkein kenellekään (vaikka kyllä tiedän ettei lukihäiriö vaikuta millään tavalla älykkyyteen) koska minun on yksinkertaisesti pakko olla paras.
Teen hulluna töitä, jotta saisin hyviä numeroita, vaikka tiedän että pitäisi ottaa rennommin jo oman jaksamisensa takia.
Ja koska sain englannista vapautuksen koska en aikoinaan opiskellut sitä niin olen jättänyt kertomatta asiasta jopa parhaille kavereilleni, kun on vain pakko olla se paras joka pärjää aivan kaikessa.
Sen lisäksi syön aivan älyttömiä määriä, luulen että minulla on bed.
Tästä en ole kenellekkään koskaan puhunut.
Se vain on jotenkin niin noloa, minä, nuori nainen jolla on koko elämä edessään en PYSTY lopettamaan ahmimistani.
Tämä ongelma on ollut minulla suunnilleen 12-vuotiaasta ja muutkin ihmiset ovat siihen kiinnittäneet huomiota ja yrittäneet hankkia minulle apua.
Olen aina kieltänyt koko jutun.
Minulla on myös kauheita pelkoja (varsinkin pimeän pelko, silloin kun muutin kämppikseni kanssa omaan asuntoon meni okuukausia ennenkuin uskalsin olla asunnossa illalla yksin).
Ja joskus, no tavallaan kuulen "ääniä" päässäni, tosin tiedän kyllä että ne eivät ole totta.
Mutta mietityttää, että tiedänkö enää esim. vuodenpäästä.
Mistä tästä on kyse?
Tiedän kyllä, että minun pitäisi mennä lääkäriin kysymään sitä eikä kysyä sitä täältä, mutta asun pienellä paikkakunnalla, juorut liikkuvat tosi nopeasti joten kynnys lähteä lääkäriin on TODELLA kova.
Vielä suurempana syynä luulen olevan kyllä sen että en vain pysty menemään tuntemattomalle ihmiselle kertomaan miten olen "epäonnistunut".
Kun jo englannin vapautus on minulle nolo asia, niin tuon kaiken yllä kirjoitetun tunnustaminen vieraalle ihmiselle ei onnistu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En osaa sanoa mistä "oireilusi" on peräisin tai mistä ylipäätään on kyse, mutta mielestäni on kaikkein parasta, jos varaat kouluterveydenhoitajalta ajan ja keskustelet hänen kanssaan oikein rauhassa ja perusteellisesti mieltäsi painavista asioista. Sano aikaa varatessasi että asiasi koskee omaa jaksamistasi ja että kaipaat kipeästi apua oman tilanteesi selvittämiseen. Siitä se lähtee alulle. Älä pohdi turhaan omissa oloissasi tilannettasi, sillä sinua halutaan ihan oikeasti auttaa.
meitä epäonnistujia on monia. Kukaan meistä ei ole täydellinen. En osaa sanoa mistä on kyse en lähde leimaamaan ketään. Kaikki ollaan niin erilaisia ei meidän pidä mahtua samaan muottiin niin kuin meidän halutaan mahtuvan. Kaikki pelkää jotain. Kaikki on välillä alakuloisia. Kannattaa olla vaatimatta itseltään liikoja silloin elämästä tulee rauhallisempi.