Ollaanko

vihoissa keskenämme. Kaiken tapahtuneen jälkeen en yhtään ihmettelisi...
9749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vihoissamme kaiken tapahtuneen jälkeen. Se ei halunnut olla missään yhteydessä kanssani...arvaa miltä se tuntuu. Mä olen vieläkin sille vihainen tai ehkäpä sisäisesti lamaantunut voisi kuvata paremmin tätä tilaa. Onhan tästä aikaa, mutta silti. Olishan se edes voinut puhua mun kanssa. Mutta ei. Tiedätkö miltä se tuntuu? Ihan kuin olisin ollut joku lelu. Ei saatana, nyt täytyy lopettaa tämä. Taas ajatukset kirtävät kehäääää....

Äänestä
  • jotain sellaista, josta hän olisi saattanut loukaantua, kun hän ei kerta halunnut olla enää missään yhteydessä sinuun?

    Siitä voisi löytyä punainen lanka asioiden selvittämiseen.

    Äänestä

  • _sivusta vaan mietin_ kirjoitti:

    jotain sellaista, josta hän olisi saattanut loukaantua, kun hän ei kerta halunnut olla enää missään yhteydessä sinuun?

    Siitä voisi löytyä punainen lanka asioiden selvittämiseen.

    muita sotkemassa. Kaikki ei ole niin vilpitöntä. Joskus ihminen joutuu tekemään pakosta asioita, joita ei haluaisi. Toisen onnen voi myös joku kolmas tuhota ajatuksen voimalla ja muulla toiminnalla.

    Mä olen aina se, joka on tehnyt kaiken aina väärin. Kukaan ei koskaan opettanut tai neuvonut.

    Miksi ihmisen pitää olla niin tyhmä ja tietämätön? Mä en kestä sitä.

    Mua alkaa nyt niin hirveästi itkettämään, että en pysty enempää jatkamaan. Huomenna on työpäivä. En voi silmät turvoksissa mennä töihin varsinkaan nyt, kun on YT:t.

    Äänestä

  • Ja oli kirjoitti:

    liian sinisilmäinen ihmisten suhteen. Haluaisin olla joku toinen, mutta kun en ole. Mä en yksinkertaisesti osaa suojella itseäni muuten kuin menemällä omaan kuoreeni. Se on ainoa keino. Ja niin mä teen jatkossakin.

    Äänestä

  • että olen kirjoitti:

    liian sinisilmäinen ihmisten suhteen. Haluaisin olla joku toinen, mutta kun en ole. Mä en yksinkertaisesti osaa suojella itseäni muuten kuin menemällä omaan kuoreeni. Se on ainoa keino. Ja niin mä teen jatkossakin.

    täälläkin...kuoreeni menen ja sieltä ei helposti välttämättä pääse pois, ainakaan sen ihmisen kohdalla joka vois kuitenkin olla tärkee..

    Äänestä

  • Ja oli kirjoitti:

    muita sotkemassa. Kaikki ei ole niin vilpitöntä. Joskus ihminen joutuu tekemään pakosta asioita, joita ei haluaisi. Toisen onnen voi myös joku kolmas tuhota ajatuksen voimalla ja muulla toiminnalla.

    Mä olen aina se, joka on tehnyt kaiken aina väärin. Kukaan ei koskaan opettanut tai neuvonut.

    Miksi ihmisen pitää olla niin tyhmä ja tietämätön? Mä en kestä sitä.

    Mua alkaa nyt niin hirveästi itkettämään, että en pysty enempää jatkamaan. Huomenna on työpäivä. En voi silmät turvoksissa mennä töihin varsinkaan nyt, kun on YT:t.

    ainakin tiedät mikä on ollut ongelma. Tiedät, että olet tehnyt jotain, mutta miksi syyttää siitä muita tai kolmatta osapuolta?

    Kyllä mä uskon, että sulla on voimaa ja tahtoa saada asiasi selvitetyksi sen henkilön kanssa. Ei kukaan voi ola vihoissaan koko lopun elämäänsä.

    Äänestä

  • _sivusta vaan mietin_ kirjoitti:

    ainakin tiedät mikä on ollut ongelma. Tiedät, että olet tehnyt jotain, mutta miksi syyttää siitä muita tai kolmatta osapuolta?

    Kyllä mä uskon, että sulla on voimaa ja tahtoa saada asiasi selvitetyksi sen henkilön kanssa. Ei kukaan voi ola vihoissaan koko lopun elämäänsä.

    vaikka asiat jäisi selvittämättä. Tätä näkökulmaa en ymmärrä. Tapahttuuhan ihmisille paljon sellaista vuosien varrella mitkä jäävät selvittämättä, mutta ei niiden takia kannata olla vihoissaan. Se on elämän tuhlaamista. Pitää unohtaa negatiiviset ajatukset.

    Äänestä

  • olla vihoissaan kirjoitti:

    vaikka asiat jäisi selvittämättä. Tätä näkökulmaa en ymmärrä. Tapahttuuhan ihmisille paljon sellaista vuosien varrella mitkä jäävät selvittämättä, mutta ei niiden takia kannata olla vihoissaan. Se on elämän tuhlaamista. Pitää unohtaa negatiiviset ajatukset.

    mitä nappulaa painamalla saa kaiken unohtumaan ??
    Jos se sulla käy kerran noin helposti.

    Äänestä

olla. Kiitti aamuherätyksestä ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

me,,, kirjoitti:

vihoissa keskenämme. Kaiken tapahtuneen jälkeen en yhtään ihmettelisi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu