Huh, kyllä on vartijat rrrrautaa, kiitos!
Hurja takaa-ajotilanne kauhistutti jalankulkijoita Helsingin Sörnäisissä lauantaina. Tulistunut ja väkivaltainen mies yritti juosten paeta vartijoita Hämeentiellä noin kello kuuden aikaan illalla.
Kilpajuoksu päättyi usean vartijan voimin suoritettuun kiinniottoon. Silminnäkijän mukaan tilanne oli uhkaava.
- Itse tulin paikalle vasta, kun mies oli saatu aisoihin ja silloinkin tilanne näytti varsin hurjalta. Isäni oli paikalla aiemmin ja hän näki, että mies oli juossut hurjaa vauhtia vartijoita pakoon ja yrittänyt väkivaltaisesti vastustaa kiinniottoa, Maria Helmes kertoi tapahtumista.
Lopulta mies luovutti ja hänet saatiin rauhoittumaan. Vartijat laittoivat riehujan käsirautoihin ja saattoivat hänet poliisin haltuun.
Paikalla oli kaksi poliisipartiota sekä yhteensä kuusi vartijaa. Kiinniotto tapahtui Hämeentie 27:n kohdalla

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä riehuja oli joku gruusialainen raskaan sarjan painija. Hyvää työtä vartijoilta.
Karkuun ei pääse ja nopeasti lisää apuvoimia, hieno juttu. Ei poliisit aina ehdi volkkareillaan apuun.
Ja olisi siinä poliisit olleet helisemässä tän korston kanssa. Onneksi olivat kovan luokan vartijat nopeasti paikalla.