Kauppojen aukioloihin järkeä

lama vai loma

Saksassa oi pari vuotta sitten isot tavaratalot erikoisesti auki.

Jouluaikana 9-20 paitsi pe 9-18 la 9-17

helmi-maaliskuu 9-18 ja to 9-20 la 9-17

Ajat oli jaettu neljään osaa,.

Helsingin keskustan Stokkakin on rauhallinen alen jälkeen. Kevätjuhla taas tuo asiakkaita.

Kannattaisi katsoa tarkasti myyntilukuja. Palkkakulut pienenee ja henkilökuntakin voisi pysyä samassa paikassa pidempään.

Olen ihmetellyt
että aina auki 9-21 ei voi olla kannattavaa,

Kyllä ihmiset tottuisivat taas että olisi pari iltaa pidempään auki.

Nyt ollaan liian ahneita. Tukholmassa NK oli auki vain 19.00 arkena.

Kuka uskaltaa lähteä ensimmäisenä ?

3

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aspana

      Vihdoinkin joku, joka ei toitota, kuinka muka Keski-Euroopassa kaikki kaupat ovat aina auki. Kun eivät ole. Eri asia on, mitä tuo neljään osaan jakaminen tarkoitti.
      Ei tuossa 21:een asti aukiolossa varsinkaan sunnuntaisin ole paljon järkeä. Kun ei niitä maksavia asiakkaita ole nimeksikään enää iltaisin, ja tuntuu typerältä, että kauppaa pidetään auki niitä samoja mattimyöhäisiä varten, jotka tulevat viimeisellä minuutilla hakemaan jonkun kaljapakin.
      Olen tuota miettinyt itsekin, en kuitenkaan kaupan työntekijöiden kannalta, vaan ihan muiden asioiden. Olenhan näitä vuoroja tehnyt parikymmentä vuotta, niin se ei tuota ongelmia.
      Kyse on enemmänkin samasta syystä, miksi aukiolojen käsittely on eduskunnassa tyssännyt. Eli, mihin se johtaa, mikäli kaikki kaupat saavat olla vapaasti auki? Pienet lähikaupat kärsivät, ja isoihin automarketeihin lähdetään varta vasten ajamaan sunnuntaisinkin pitkien matkojen päästä. Siis liikennepäästöt lisääntyvät.
      Koska isot kauppakeskukset ovat tänä päivänä enemmän viihtymiskeskuksia, joissa vain shoppaillaan ja vietetään aikaa, se myös kannustaa ihmisiä ostamaan enemmän luonnonvaroja köyhdyttävää turhaa krääsää.

      • eduskunta...

        eikö ne siellä eduskunnassa juuri haluakin että ihmiset shoppailisivat enemmän ja tuhlaisivat rahaa?
        tuo on tosi, että päästöt lisääntyvät kun isot keskukset ovat kauempana.
        pienet kaupat ovat lisäksi huonoja kilpailijoita niille. asiakkaista tulee tappelu eikä pieniä kauppoja voi pitää auki vähemmän aikaa kuin isoja, siinä toivossa että joku sinne pienempäänkin eksyisi. itse uskon että pieniä kauppoja kuolee lisää tämän muutoksen vuoksi. tätäkö ihmiset haluavat loppujen lopuksi?


      • varmasti
        eduskunta... kirjoitti:

        eikö ne siellä eduskunnassa juuri haluakin että ihmiset shoppailisivat enemmän ja tuhlaisivat rahaa?
        tuo on tosi, että päästöt lisääntyvät kun isot keskukset ovat kauempana.
        pienet kaupat ovat lisäksi huonoja kilpailijoita niille. asiakkaista tulee tappelu eikä pieniä kauppoja voi pitää auki vähemmän aikaa kuin isoja, siinä toivossa että joku sinne pienempäänkin eksyisi. itse uskon että pieniä kauppoja kuolee lisää tämän muutoksen vuoksi. tätäkö ihmiset haluavat loppujen lopuksi?

        "eikö ne siellä eduskunnassa juuri haluakin että ihmiset shoppailisivat enemmän ja tuhlaisivat rahaa?"
        Riippuu puolueesta. Toiset haluavat, toiset eivät. Ei tämän päätöksen kaikkia kerrannaisvaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle ole edes ajateltu. Kaikki on lähtöisin Kaupan liitosta, ja siitä, että halutaan ottaa asiakkaiden eurot talteen kauppaan mahdollisimman tehokkaasti. Siis ettei se asia vaan jää kiinni siitä, että kauppa olikin kiinni, kun asiakas olisi ollut valmis luopumaan rahoistaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      181
      2242
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2079
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      316
      1826
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      82
      1458
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1101
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe