Sitoutumisongelma

Tykästyin pari vuotta minua vanhempaan jätkään. Olen sillä tavoin kai poikkeus että jos minua on aiemmin kutsuttu vaikka kahville (siis jätkät on kutsunut) olen jotenkin livistänyt tilanteesta. Se on jotenkin ahdistanut että juot toisen edessä ja yrität keksiä puhuttavaa..

Noh, nyt tämän pojan kanssa mikään ei ole ahdistanut. Jännittänyt vain. Ja sitä en ole ikinä kokenut.. Jätkä on kuin mikäkin herrasmies ja kyselee kyllä että eikai mikään ahdista ym.

Ongelma nyt on se että tämä varmaan odottaa jossain vaiheessa että seurustelisimme virallisesti. Kyllähän kavereista se näyttää jo nyt siltä, mutta en halua virallistaa mitään. Jos tulisi eri tiet vastaan, se olisi täällä pikkupaikassa paljon suurempi kuin jos virallisesti tapailisimme. Ja koska en jaksa kirjoittaa sitä ikävää historiaa mitä valitettavasti kateelliset "kaverini" minusta levittivät, yksikin negatiivinen uutinen tekisi hallaa.. (Mistä tiedän että he olivat kateellisia? Itse totesivat jälkeenpäin.)

Asiasta toiseen.. Minulla on huono itsetunto. Joo, ehkä joskus kehutaan ulkonäköä ym. Mutta tiedän itse etten ole kovin nätti. Ja se heijastuu ihan liikaa elämääni nytkin.. Ajattelen ettei tämän pojan pitäisi kiinnostua minusta kun on niitä parempiakin. Ja sitten tulee vielä kolmas ongelma.. :(

Kaipaan huomiota. Tai kehuja itseasiassa. Jotain joka kohottaisi itsetuntoa. Tuntuu, että jos seurustelisin ja saisin kehuja vain yhdeltä, ne meettäisivät merkityksen. Kehuisi vain periaatesyystä. Ja minulla ei olisi oikeus toisten miehien kehuihin, koska imartelu olisi kielletty. (Ei ehkä näin oikeasti, mutta päässäni sellainen mielikuva. Kun olet yhden kanssa, sitten on vain se yksi.)

Pelkään että kukaan poika ei enää kehuisi tai edes yrittäisi olla läheinen ystäväni, koska minähän seurustelisin. Ja olisin sakkolihaa ja joutuisin tyytymään vain yhden miehen kehuun.

Tämä kuullostaa ihan hirveältä! Se että kaipaisin kehuja.. säälittävää! Mutta niin se on! En uskalla sitoutua koska pelkään menettäväni muut miespuoleiset kaverini. Rakastan flirttailua ja tuntuu että kun alkuhuuma on ohi, jää jäljelle vain "oleminen" kumppanin kanssa. ja siihen alkuhuumaan olen ihastunut enkä haluisi sen loppuvan!

Mutta edettävä olisi, koska tämä jätkä niin haluaa.. Vaikka ehkä sanookin ymmärtävänsä jos ahdistaa, eikä sitten mitään vaatisi.. Mutta kaikkihan niin olettaa että "jos tykätään toisistamme, seurustellaan edes jossain vaiheessa". Ja minä todella pidän tästä jätkästä, mutta seurustella en haluaisi! Ei mitään jätkeä.. Mutta niin se on :s

Mutta joskus se on edessä, sitoutuminen. Minä vain pelkään sitä! Haluaisin olla vapaa.. Jos flirttailee jossakin jollekin, siitä ei koidu mitään haittaa toiselle. En olisi tilivelvollinen. En joutuisi miettimään satutanko tällä ja tällä toista..

Mikä minulla on? Mitä nyt pitäisi tehdä? En halua sitoutua jätkään virallisesti, jos en kykenekään olemaan suhteessa ja jos se ahdistaakin. Se loukkaisi jätkää valtavasti, sillä tämän suhteet ovat aina aiemminkin kariutuneet nopeasti. Tuntuu että tyätyy ajatella vain jätkän kautta, mikä tälle olisi parasta.

Miksi ajattelen alitajuntaisesti sitä että työntäisin pojan luotani, vaikka pidän hänestä? Mikä logiikka?

Joku joka ymmärtää psykologiaa, tai on kokemusta, auttakaa!