En halua

..enää ikinä. Olen ihastunut sinuun niin pahasti, että sydäntä raastaa nähdä sinua, joten aijon vältellä! Niinkuin sinä minua(mahdollisesti). Sovimme,että näkisimme viikonloppuna, vielä perjantaina tiedustelin, että onko asia sitten sovittu. Sanoit "Joo, joo, totta kai!" Mutta kun sovittu päivä tuli, ja soitin sinulle, olit jo jonkun toisen kanssa tehnyt omat suunnitelmat.
Poistin numerosi, enkä ajatellut nähdä sinua enää. Mutta jos sattumoisin törmäämme jossakin, niin en aijo olla niin kuin ennen.Olen pahoillani tälläistä radikaalia päätöstä, mutta itse olet aiheuttanut.
1705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä haluaisin erota, päästä irti, POIS tästä löysästä kuristusnuorasta. "Juttumme" on mahdoton, itse olen rakastanut, palvonut ja rukoillut, sinä taas kikkaillut ihan jotain muuta. Et ole yhtään edes sen tyylinen mies johon normaalisti ihastuisin, jotenkin vain se että olet minua reilusti vanhempi ja karismaattinen, komea köriläs sai jalat alta, enkä ole aikaisemmin tajunnut kompuroida ylös! Kärsin hirveästä eroahdistuksesta, omalla tavallaan pelottaa päästää irti sinusta, tehdä loppu tästä pelleilystä. Miten osaan olla soittamatta, laittamatta mesessä jotain söpöä? Kun numeronkin muistan ulkoa, asutkin melkein naapurissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nähdä sinua kirjoitti:

..enää ikinä. Olen ihastunut sinuun niin pahasti, että sydäntä raastaa nähdä sinua, joten aijon vältellä! Niinkuin sinä minua(mahdollisesti). Sovimme,että näkisimme viikonloppuna, vielä perjantaina tiedustelin, että onko asia sitten sovittu. Sanoit "Joo, joo, totta kai!" Mutta kun sovittu päivä tuli, ja soitin sinulle, olit jo jonkun toisen kanssa tehnyt omat suunnitelmat.
Poistin numerosi, enkä ajatellut nähdä sinua enää. Mutta jos sattumoisin törmäämme jossakin, niin en aijo olla niin kuin ennen.Olen pahoillani tälläistä radikaalia päätöstä, mutta itse olet aiheuttanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu