Mihin me täysjärkiset ja -valtaiset taloyhtiön jäsenet tarvitsemme näitä elähtäneitä vanhan ajan jäänteitä joille asukas on aina väärässä ja joita rakennusliikkeet voitelevat rasvaisilla lahjuksillaan. Jotka läskistyttävät läskistä persettään lapin aurinkoisilla hangilla kun puhelin huutaa punaisena tekemättömistä töistä.
Olen osallistunut muutamia kertoja Isännöinti päiville Oulun Pakkalansalissa ja täytyy sanoa että todella elähtänyttä sakkia tilaisuuteen tulee. Aikansa eläneitä reliikkejä!
Emme tarvitse enää teitä, Isännöitsijät. Olette kusettaneet meitä niin kauan ettemme sääli teitä kun joudutte viisikymppisinä kortistoon!
Osaava hallitus ei rasvaista ja lahjottua isännöitsijää kaipaa!
Isännöinti on aikansa elänyttä
9
1085
Vastaukset
- Kokouksessa
Hoitamaan taloyhtiön "juoksevat" asiat hallituksen puheenjohtaja ?vapaaehtoiset eivät siihen lähde ehdotin viime yhtiökokouksessa etsitään ammatti puheenjohtaja hallitukseen.Asia ei saanut vastakaikua saatiin kuitenkin nuorempi kaveri hommaan kuin 80v mummo.Myöskään palkallista ammattihallitusta ei löydy eikä siihen olisi taloyhtiöllä varaakaan puheenjohtaja on joissain taloyhtiöissä palkattu ammattihenkilö eikös nekin ole "rasvattuja"?.
- Kiinteistöhuoltaja
mitä nämä ns. "juoksevat asiat" oikeen ovat, joista täällä vähän väliä mainitaan?...
itse pyöritän pienimuotoista kiinteistöhuoltoa ja olisin hyvinkin kiinnostunut ottamaan myös isännöitsijöiden tehtäviä itselleni. omakin kokemukseni on, että isännöitsijät lähinnä istuskelevat jalat pöydällä päivät pitkät... - Kokouksessa
Kiinteistöhuoltaja kirjoitti:
mitä nämä ns. "juoksevat asiat" oikeen ovat, joista täällä vähän väliä mainitaan?...
itse pyöritän pienimuotoista kiinteistöhuoltoa ja olisin hyvinkin kiinnostunut ottamaan myös isännöitsijöiden tehtäviä itselleni. omakin kokemukseni on, että isännöitsijät lähinnä istuskelevat jalat pöydällä päivät pitkät...Isännöitsijäksi lehdissä kirjoitetaan viikottain isännöitsijä pulasta
vielä olet kiinnostunut päivät jalat pöydällä olemaan vaihda hommia.Kun olet muutaman vuoden sitä tehnyt palataan asiaan vieläkö hommat ky kiinnostaa.Epäilen kykyäsi toimia isännöitsiänä kuin tällä palstalla jo neuvoa joudut kysymään mitä heidän toimen kuvaan kuuluu opiskelu toivottavasti auttaa tulevassa ammatissasi. - saada jäseniä
Meillä on 30 asuntoa yhtiössä ja vuosi vuodelta on vaikeampi saada jäseniä hallitukseen. Entiset jäsenet kieltäytyvät jatkamasta. Johtuneeko siitä että on hallituksessa puheenjohtaja joka tomerasti "hoitaa" asioita joskin omavaltaisesti esim. pihapiirissä omia sääntöjä ja pärstäkertoimen mukaan yhteisiä asioita; nuoret asukkaat ovat ensimmäisenä silmätikkuna, samanlaisista asioista ei vanhoille sanota mitään mutta nuorille lähetetään kurinpalautuskirjeitä.
Laki sanoo että yhtiöissä on noudatettava yhdenvertaisuusperiaatetta. Jossakin on joskus kokeiltu menettelyä; syyskokouksen kutsussa ilmoitetaan että mikäli hallitukseen ei saada jäseniä niin yhtiö palkkaa ulkopuolelta ja mukaan laskelma kuinka paljon se maksaa ja nostaa hoitovastiketta (oli ilmestynyt halukkaita sen jälkeen).
Tällaiset tyrännipuheenjohtajat ovat pahempia kuin tyränni-isännöitsijät, joiden pitää työnsä vuoksi tuntea tarkoin asunto-osakelaki.
Hallitus päättää niistä urakkajutuistakin, ellei ole annettu valtuutusta isännöitsijän avata tarjouksia ja valita urakoitsijat . Asiantuntijat ovat kirjoittaneet että yleensä halvin tarjous ei ole koskaan paras, jos esim. joudutaan käyttämään eri alojen miehiä, sähkö-, putki-,ym. niiden aikatulujen sovittaminen yhteen vaatii tietoa ja kokemusta jotta urakat ei viivästy.
Olen muutaman kerran ollut hallituksen jäsenenä ja nähnyt hyvän ja huonon isännöitsijän toimintaa. - kokouksessa
saada jäseniä kirjoitti:
Meillä on 30 asuntoa yhtiössä ja vuosi vuodelta on vaikeampi saada jäseniä hallitukseen. Entiset jäsenet kieltäytyvät jatkamasta. Johtuneeko siitä että on hallituksessa puheenjohtaja joka tomerasti "hoitaa" asioita joskin omavaltaisesti esim. pihapiirissä omia sääntöjä ja pärstäkertoimen mukaan yhteisiä asioita; nuoret asukkaat ovat ensimmäisenä silmätikkuna, samanlaisista asioista ei vanhoille sanota mitään mutta nuorille lähetetään kurinpalautuskirjeitä.
Laki sanoo että yhtiöissä on noudatettava yhdenvertaisuusperiaatetta. Jossakin on joskus kokeiltu menettelyä; syyskokouksen kutsussa ilmoitetaan että mikäli hallitukseen ei saada jäseniä niin yhtiö palkkaa ulkopuolelta ja mukaan laskelma kuinka paljon se maksaa ja nostaa hoitovastiketta (oli ilmestynyt halukkaita sen jälkeen).
Tällaiset tyrännipuheenjohtajat ovat pahempia kuin tyränni-isännöitsijät, joiden pitää työnsä vuoksi tuntea tarkoin asunto-osakelaki.
Hallitus päättää niistä urakkajutuistakin, ellei ole annettu valtuutusta isännöitsijän avata tarjouksia ja valita urakoitsijat . Asiantuntijat ovat kirjoittaneet että yleensä halvin tarjous ei ole koskaan paras, jos esim. joudutaan käyttämään eri alojen miehiä, sähkö-, putki-,ym. niiden aikatulujen sovittaminen yhteen vaatii tietoa ja kokemusta jotta urakat ei viivästy.
Olen muutaman kerran ollut hallituksen jäsenenä ja nähnyt hyvän ja huonon isännöitsijän toimintaa.Tuo kirjoitus on miten tarjouksia voi hallituskaan kaikkien mieliksi päättää aina ! viriää jostain asunnoista se valittaja valehtelija porukka jutut lahjonnasta ym ovat valmiina tehtiimpä miten vain.
- Hermanni
Kiinteistöhuoltaja kirjoitti:
mitä nämä ns. "juoksevat asiat" oikeen ovat, joista täällä vähän väliä mainitaan?...
itse pyöritän pienimuotoista kiinteistöhuoltoa ja olisin hyvinkin kiinnostunut ottamaan myös isännöitsijöiden tehtäviä itselleni. omakin kokemukseni on, että isännöitsijät lähinnä istuskelevat jalat pöydällä päivät pitkät...Älä välitä niistä "juosevista asioista" ne ovat rutiinia. Se isännöitsijän homma kuules onkin vähän toisenlainen, kuin kuvitella saattaa. Ensinnäkin asunto-osakeyhtiölaki pitää olla hanskassa. Tärkein kuitenkin on sovittelutaito.
Lisäksi yhteyksiä sinne sun tänne jne. Ehdotan, että käyt koulut ja kurssit ja sitten harkitset uudestaan. Ei nimittäin ole kaksinen homma.
- nyt ensi'alkuun
Esittää maan hallitukselle, että nyt on pakko muuttaa asuntoosakeyhtiölakia, niin että yhtiö ei tarvitse toimitusjohtajaa. Pelkäänpä pahaa, että ei onnistu. Sinun on nyt vain PAKKO sietää taloyhtiösi isännöitsijää tai ryhdyt itse isännöitsijäksi. Silloin näet, että ilman isännöitsijää hommat eivät tule hoidetuksi. Olen pahoillani !!
- arska
...mikä on isännöitsijä. Sama kuin sanoisi että laskujen maksaminen on aikansa elänyttä. Mitä täysjärkinen firma maksaa laskuja, pyh!
- Miguel1983
Aika mielenkiintoiseksi menisi, jos tämmöstä perus taloyhtiötä isännöintäisiin ilmaisin talkoovoimin.
Siinä sitten tulisi kaiken maailman viritelmää kirjanpidossa.. vielä semmonen ruutupaperiversio, niin tilintarkastajat olisivat tosi onnellisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027