Kalevan kirjoitukseen
on tullut loppuun
181430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Poiminta yhdestä viisaasta ajatuksesta:
Eläinmaailmassa syntyvyyttä säännöstellään esim. kiima-aikojen avulla, ihmisen syntyvyyttä säännöstellään järjen käytön avulla.
muutoin eivät edes kestä katsella toista sukupuolta lähellään. Ei ainakaan kiinnosta pätkääkään.
Ihminenkö luotu jatkuvaan lisääntymiseen ja yliseksuaalisuuteen? Luonnotonta - sivistynyt harkinnanvarainen lisääntyminen ja muidenkin kuin seksuaalisten arvojen edistäminen, ylläpitäminen ja jopa korostaminen tulisi olla kehittyneen ihmislajin tunnusmerkistöä.
Eikö siis uskovankin olisi syytä jo täällä irrottautua materiasta ja yliseksuaalisuudesta - pikku hiljaa siirryttävä henkiselle puolelle?
Primitiiviseltä tasolta henkisemmälle tasoille - onko vaikeeta?
on äitiyslomalla ja hoitamassa nuorintaan vuoden/vuosia, ala-asteella 30 lasta opettaa sinä aikana uskontoa käytännöllisesti katsoen ateisti opettaja. Uskontotunnin sijaan jopa pidetään ohi opetuussuunnitelman hauskempia aineita kenenkään valvomatta. Tämäkö on Jumalan tahto?
Tuoko oli sun mielestä viisas ajatus? :D
Kyllä silloin 70-luvulla Päivämiestä tuli pitää pyhänä ja erehtymättömänä, jossa kaikki kirjoitukset on tarkaanon laitettu lehteen. Päivämiehen arvostelu oli väärän hengen hedelmä. Nyt sitten Voittonen sanoo Kalevassa, etteivät Päivämienen tekstit olekaan viimeisteltyjä ja loppuun asti muotoiltuja. Hän voisi kyllä hieman kertoa, missä kohdin Päivämies menee vikaan esim. ehkäisystä (so. ehkäisykiellosta) kertoessaan. Vuosikokous 1967 päätti, että syntyvyyden säännöstely kaikissa muodoissaan on synti. Selitetäänkö seuraavaksi, että sekään ei ole viimeisteltyä muotoilua ja että tuota muotoilua tarkasteltaessa on otettava huomioon ajankohta ja senhetkinen yhteiskunnallinen tilanne.
voittosmainen ympäripyöristyttäminen ja kaksoisviestintä. Kuka kehveli pääsi kirjoittamaan muuntamatonta totuutta? Pois se!
pallin altansa:
"on otettava huomioon ajankohta ja senhetkinen yhteiskunnallinen tilanne".
Nyt sitten otetaan huomioon TÄMÄ AJANKOHTA ja TÄMÄNHETKINEN yhteiskunnallinen tilanne.
selväsanainen julkilausuma ehkäisysynnistä, joka on päivitetty vuodelle 2009.
Historiankirjoituskin sen jo vaatii! Onko lausuntoa, onko tulossa vai loppuivatko lausunnot kuin seinään?
Ei kai yhteiskunta ole mikään uskonnollinen yhteisö!
Tarkkaan ottaen Voittonenhan ajankohdasta sanoi:
"kun tästä päivästä käsin luetaan menneisyyden asiakirjoja, niin käsitteistö on toinen".
Käsitteistö on sama, ymmärrys eri.
"Vanhoillislestadiolaisuutta koskeva julkinen kohina ei ole uutta. Voittosen mukaan se näyttää olevan aika ajoin väistämätöntä. Taustalla ovat yhteiskunnan maallistumismurrokset."
Yhteiskunnan maallistumismurrokset? Puhuuko hän nyt tässä vl-yhteiskunnasta vai live yhteiskunnasta, johon kuuluu koko Suomen kansa? Yhteiskunta on nimenomaan maallista eikä taivaallista. Ei pidä mennä sekoittamaan peruskäsitteitä! Vaikka onkin vl-pamppu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteiskunta
Yhteiskunta muodostuu ihmisistä ja heidän yhteisöistään, jotka asuvat ja ovat vuorovaikutuksessa tietyllä maantieteellisellä alueella; myös erilaiset instituutiot, poliittiset käytännöt tai valtarakenteet, infrastruktuuri ja kulttuuri ovat osa yhteiskuntaa. Kaikki yhteiskunnat yhdessä muodostavat ihmiskunnan.
Käsitteet valtio, kansakunta ja yhteiskunta sekoitetaan usein. Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien (nykyisten ja siihen mennessä institutionalisoituneiden) vuorovaikutussuhteiden verkostosta, josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan muun muassa hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen eli julkiseen sektoriin, (yksityiseen) taloudelliseen toimintaan eli yksityiseen sektoriin ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan (kolmas sektori). Vielä uudempi laajennus tähän jaotteluun on neljäs sektori, jolla tarkoitetaan perhettä, sukua ja ystäväpiiriä.
Yhteiskuntia voidaan tyypitellä muun muassa seuraavasti länsimaista historiallista kehitystä seuraillen:
* metsästys- ja keräily-yhteiskunta
* maatalousyhteiskunta
* teollisuusyhteiskunta ja
* tietoyhteiskunta.
voivat vain maallistua, ei koko yhteiskunta.
Raamattu on sentään paljon vanhempi teos kuin hoitokkousaikaiset Päivämiehet konsanaan. Tämänkö vuoksi SRK julisti aikanaan Raamatunlukemiskiellon?
tahdo tutkia Raamattua, kun Raamattupiireissä, joissa on mukana joku puhujaveli.
alkaa vähitellen herätä kysymys, mitä uskovaiset "tahtovat" tehdä ilman puhujan läsnäoloa?
Vai onko sittenkin kyse siitä, että vahva aivopesu on vienyt oma-aloitteisuuden kokonaan?
Tämähän on synnin ulkoistamista. Omat vaikeudet johtuvat maailman pahuudesta ja syntisyydestä.
roihin, kahvivuoroihin ja myyjäisiin. Lisäksi tilataan Päivämies, ym.