Hei

Äidilläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö. En muista minkä asteinen.
Tulin tänne sivuille katsomaan, jos löytäisin vertaistukea tms.
Vaan huomasinkin ja aloin epäilemään että olenkohan itsekin maanis-debressiivinen tai jotain muuta?
Olen kyllä varaamassa aamulla itselle ajan mielenterveystoimistoon purkamaan päätä.

Pikku pätkä viimeaikaisista tapahtumista:
Lokakuussa -07 aloin odottamaan toista lasta ja oltiin onnesta mykkänä..
Sitten haudattiin papan veli ja pitkäaikainen koiraystäväni.
Joulukuun alussa raskaus päättyi keskenmenoon.

2008
Vuoden vaihteessa miehen pappa kuoli.
Tammikuussa äiti joutu/pääsi katkolle (työssäkäyvä alkoholisti) ekaa kertaa ja hänellä todettiin tämä mielialasairaus.
Maaliskuussa äitini avopuoliso kuoli oman kätensä kautta.
Huhtikuussa äiti sortu pullon varteen ja illan päätteeks hänet kuskattiin mielisairaalaan (pääsi kyllä parin päivän päästä pois).
Toukokuussa sitten miehen mummo kuoli.. vähäisellä "varoitusajalla".

Lokakuussa meille sitten syntyi se kauan kaivattu toinen lapsi
5521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ihmisille paljon elämänsä aikana, joillekin enemmän kuin tarpeen. Tärkeintähän on tietysti päästä puhumaan ja purkamaan tapahtuneet, ei sitä vaan aina jaksa ymmärtää MIKSI näin on käynyt.

Mielen tasapaino voi järkkyä ja johtaa sit vaikka mihin, ihan hyvä käydä siellä psykolla.

Elämä vaan on tämmöstä.

Äänestä

Kertomuksessasi mikään ei viittaa siihen, että sinulla olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Minun tarinani on hyvin samankaltainen kuin sinun. Minä sain "rauhan" vasta kun äitini kuoli. Vaikka se oli silloin kauhea shokki, nyt jälkikäteen ajatellen se oli helpotus. Saatoin vihdoinkin keskittyä omaan elämääni enkä huolehtia aikuisesta holistiäidistäni.

Puhuminen auttaa ahdistukseen. Toivottavasti löydät hyvän terapeutin. Se ei kylläkään ratkaise pikkuveljesi tilannetta. Hankala tilanne, jossa meistä moni on ollut...

Äänestä
  • Kiitos vastauksista:)

    Nuo epäilyt johtu siittä, kun onhan tämä omamieli heittelehtinyt kovasti. Tiedostan kyllä tosin sen aika hyvin itse.

    Pikkuveljestä on tehty aika vasta lastensuojeluun ilmoitus. Minä en tosin tiedä miten siinä nyt on edetty vai onko vielä, koska äitin kanssa ei ole tällä hetkellä yhteyttä.

    Tämä ois todellakin paljon helponpaa kun pikkuveli olisi jo täysi-ikäinen. Ja onhan se äitistäkin huoli, että mihinhän itsensä tuolla käytöksellä vielä ajaa.. hautaan?

    Äänestä

jokainen on oman onnensa seppä, elä oma elämäsi ja hae apua vaikka lastenhoitoon, jos et jaksa, sun nupissa mitään vikaa! jos olsuhteet menee yli jaksamisen kaikki oireilee jollain tavalla, sinä koet raivon, jota et saa suunnattua rakentavasti minnekään huom. itsehillintä ja se pakahduttaa sut ja sydämesi, siksi et osaa itkeä! nyt voit itkeä, kun raivostut tästä mun kirjoituksesta niin paljon, että et osaa olla itkemättä, mutta hymy tulee aina itkun jälkeen! JAKSAMISTA ja MUKANAOLOA AJATUKSISSA T.ÄITI MYÖS

Äänestä
  • Aika pian tämän kirjoituksen jälkeen tajusin sen... Kokoajan, tuossa tekstissänikin ajaudun kokoajan puhumaan äidistä ja hänen asioista.
    Olen käynyt puhumassa tilanteestani.. okei meönnetään, vähän äitinikin tilanteesta mielenterveyshoitajan juttusilla ja käyn jatkossakin.
    Omaa elämää tässä täytyy elää eikä muiden.
    Jep.. jonkin näköistä synnytyksen jälkeistä masennusa minulla ilmeisesti ollut tuossa, tuntuu ettei enään.. uskalla sanoa vielä mitään :)

    Mutta kyllä olo kertoo jo paljon, kun tuntuu että on "uusi sivu" kääntynyt jollain tapaa elämässä..

    Kiitos vastauksista.. ja jos jaksoit lukea :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


smarial kirjoitti:

Äidilläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö. En muista minkä asteinen.
Tulin tänne sivuille katsomaan, jos löytäisin vertaistukea tms.
Vaan huomasinkin ja aloin epäilemään että olenkohan itsekin maanis-debressiivinen tai jotain muuta?
Olen kyllä varaamassa aamulla itselle ajan mielenterveystoimistoon purkamaan päätä.

Pikku pätkä viimeaikaisista tapahtumista:
Lokakuussa -07 aloin odottamaan toista lasta ja oltiin onnesta mykkänä..
Sitten haudattiin papan veli ja pitkäaikainen koiraystäväni.
Joulukuun alussa raskaus päättyi keskenmenoon.

2008
Vuoden vaihteessa miehen pappa kuoli.
Tammikuussa äiti joutu/pääsi katkolle (työssäkäyvä alkoholisti) ekaa kertaa ja hänellä todettiin tämä mielialasairaus.
Maaliskuussa äitini avopuoliso kuoli oman kätensä kautta.
Huhtikuussa äiti sortu pullon varteen ja illan päätteeks hänet kuskattiin mielisairaalaan (pääsi kyllä parin päivän päästä pois).
Toukokuussa sitten miehen mummo kuoli.. vähäisellä "varoitusajalla".

Lokakuussa meille sitten syntyi se kauan kaivattu toinen lapsi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu