Olemme varanneet koiran pennun ja käyneet jo kerran katsomassakin.Kasvattaja oli valinnut meille pienimmän sillä hetkellä.Ok.olimme katsomassa niitä nyt uudelleen ,pentuja oli 4kpl.Se meille varattu ei ottanut kontaktia juuri ollenkaan muiden pyöriessä ympärillämme.Se vaan istui kauempana ja katseli.Käveleminen oli jotenkin oudon hoippuvaa.Huolestuin todellakin,oliko pentu terve.Tuntuu,ettei kemiani ollenkaan pelaa sen pennun kanssa.Meillä on ollut yksi koira ennen tätä uutta hankintaa.Minkä minä nyt valitsen.Sanotaan,että kasvattaja osaa valita sopivan pennun perheelle,mitä nyt teen...antakaa ihmeessä neuvoja,etten tee pakosta väärää valintaa..
Minkä pennun valitsen
8
789
Vastaukset
- juujaa.
Itse luottaisin omaan tuntemukseeni siitä, että kaikki ei ole ok ja kävisin katsomassa pentua uudelleen ennen kaupan solmimista.
Jos pentu toisellakin kerralla on apaattinen ja syrjäänvetäytyvä, en ostaisi sitä. - Marttipertti
Valitettavasti kasvattaja on saattanut valita pennun sinulle, koska heiveröistä ja syrjäänvetäytyvää pentua voi olla muita vaikeampaa saada kaupaksi.
Oli miten oli, ainakin sinun kannattaa kysäistä perustelut sille, miksi kasvattajan mielestä juuri tämä pentu sopii sinulle.
Onnea matkaan, ja kerro ihmeessä, miten lopulta kävi! :)- .......
Ehkäpä kasvattaja on ajatellut teille hieman rauhallisempaa pentua, jota on sen kasvaessa helpompi hallita..? Yleensähän sanotaan, että välttämättä ei kannata hankkia sitä pentua, joka ensimmäisenä tulee luo, koska on yleensä sitten kovapäisempi ja vaikeampi kouluttaa ym..
Tuskin pennussa on mitään vikaa, on vaan luonteeltaan rauhallisempi kuin sisaruksensa.. Ihan normaalia on pikkupennuille hoippuva ja epävakaa liikkunen.. Minulle kasvattaja valitsi kahdesta nartusta pomottavamman, sisko oli paljon rauhallisempi ja pysytteli sivummalla, kun kävin katsomassa pentuja.. Luultavasti kasvattajan valintaan vaikutti se, että se rauhallisempi pentu meni lapsiperheeseen ja en tiedä oliko heillä aiempaa kokemusta koirista..
Mutta onnea uudelle perheenjäsenelle, päädyitpä sitten mihin ratkaisuun hyvänsä! :)
- olen hukassa
kuinka kävi.Mutta jos pentu on samalla tavalla hiljainen ja vetäytyvä,en ota sitä.Kun maksan kalliin hinnan,haluan myös vastinetta.odotellaan...
- intuitioon
Sinun ei ole pakko ostaa sitä pentua, jos nyt alkoi epäilyttämään. Yleensä oma tuntemus on se oikea, luota siihen.
- peke-fani
Jos haluat vastinetta rahoillesi, osta jokin tavara, älä missään tapauksessa koiranpentua !
- sinä itse
luota vaistoosi, älä kasvattajaan.älä ota pentua.odota sopivaa että kolahaa.
- elysiah
Tuohon voisin tuoda myös toisen näkökannan.
Itselläni on ollut muutamat pennut ja yhden pennun kanssa jouduin "vakuuttelemaan", että se ei ole luonteeltaan vaisu eikä apaattinen. Perhe, joka sitä pentua kävi katsomassa, sattui vain tulemaan sellaiseen aikaan, että ko. pentu oli riekkunut koko aamupäivän ja kun pennunkatsojat tuli, oli se jo niin väsähtänyt, että ei millään olisi halunnut olla sylissä tms. vaan nukkua omissa oloissaa.
Perheelle kylläkin paljastui seuraavana aamuna, että ei pennussa mitään "vikaa" ole, vaan aivan yhtä rämäpää se on kuin sisaruksensakin. Pennunkatsojat vain sattuivat käymään aina siihen aikaan, että tämä heidän pentu oli nukahtamispisteessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862