Viinan himo

Jos teidän alkaa tehdä mieli alkoholijuomia, mitä teette ja kauanko kestää, että mielihalu menee ohi?

Luulen, että eilinen vieraani viivytteli tahallaan lähtöään klo 21:n asti, etten päässyt juoksemaan kiskalle. Ravintolaan en jaksanut lähteä eikä olisi ollut varaakaan. Jäi siis juomatta.
7881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kirjoitin listan erilaisista alkoholin tuomista ongelmista. Nyt yritän lukea sen ajatuksella läpi jos alkaa tekemään mieli. En tiedä vielä toimiiko miten... Ajattelin kirjoittaa myös listan kaikesta hyödyllisestä ja viihdyttävästä, mitä voin tehdä kun en sekoile humalassa tai kärvistele krapuloissani.
Aikaisemmin sain mielihalun hillittyä kun keksin jotain muuta tekemistä, siivoaminen, lukeminen, käsityöt, kokkaaminen, ja se meni usein ohi ihan parissa tunnissa. Mutta aina olen lopulta retkahtanut.
Myös kirjoittaminen on auttanut kun ahdistaa.

Äänestä
  • jos tekee kovasti mieli tee ensin ruokaa. Monesti nälän ja viinanhimo on helppo sekoittaa.
    Voit myös tehdä itsellesi myönnytyksiä..........joo juon mutta odotan vielä pari tuntia, siinä ajassa himo saattaa kadota.

    Äänestä

Jos mielessäni vilahtaa ajatus humalan hauskuudesta, siihen auttaa kun hyväksyn sen, että se on vain muisto juomisen alkuajoilta, jolloin kohtuudella ottaminen vielä onnistui. Lisäksi auttaa, kun palautan mieleeni viimeisimmän - ja toivottavasti viimeisen - juomakerran sitä seuranneine olotiloineen, ja vertaan sitä siihen, kuinka paljon parempaa elämäni on nyt raittiina.

Omakohtaisesti olen myös havainnut tärkeäksi sen, että pyrin pitämään itsestäni muutoinkin huolta (liikunta, ravinto, riittävä lepo), eli pidän kiinni niistä asioista joita juomisteni aikoina laiminlöin. Olen varma, että kun tunnen oloni enimmäkseen hyväksi, juominen ei pyöri mielessäni lähellekään yhtä usein kuin siinä tapauksessa, että olisin vain sitkeästi juomatta ja tekemättä muutoin itseni hyväksi mitään.

Äänestä

ruokaa ja ensin mietin että en syö vaan juon. Mutta en jotenkin ilenny olla syömättä. Söin hyvin (ihan tavallista kotiruokaa) ja en sen jälkeen enää olutta halunnut. Olen huomannut että nälkäisenä maistuu paremmin ja nousee päähän. Mutta kun syö ruokaa niin ei tee mieli kaljaa.

Äänestä
  • ei jaksa juoda eikä tee mieli. Mä oon yhdistäny himon usein nälkään. Mutta jos ensin juot niin sen jälkeen maistuu ihan hirvee määrä ruokaa, joten parempi toisinpäin.

    Äänestä

Ei tuo juomisen korvaaminen syömisellä kuulosta hyvältä, kun pitäisi laihduttaa. Toki niissä alkoholijuomissakin on kaloreita.

Äänestä
  • ensin ryyppää niin tulee aika paljon kaloreita ja ryyppäämisen lopuksi tulee helkkarinmoinen nälkä ja seuraavana päivänäkin tekee mieli mättöä:pitsaa yms.
    Jos syö tavall kotiruokaa ja salaattia yms niin luulen ja tiedän että kalorimäärä jää pienemmäksi ja jaksaa lähteä jumppaan, krapulassa se ei oikein innosta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


.....*** kirjoitti:

Jos teidän alkaa tehdä mieli alkoholijuomia, mitä teette ja kauanko kestää, että mielihalu menee ohi?

Luulen, että eilinen vieraani viivytteli tahallaan lähtöään klo 21:n asti, etten päässyt juoksemaan kiskalle. Ravintolaan en jaksanut lähteä eikä olisi ollut varaakaan. Jäi siis juomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu