ristille,vaikka se tärkeää olisikin.
Euroopassa järjestätynyt rikollisuus hankkii DNA-näytteen sairaaloilta/punaisen ristinveripalvelusta ja jättää ne surmapaikalle hämätäkseen poliiseja.
DNA-näytteistä ei tulevaisuudessa ole mitään hyötyä tutkijoille, koska järjestätynyt rikollisuus osaa ottaa ne huomioon.Palkkasurmat tehdään tulevaisuudessa niin,että jälkiä ei jää, josta dna-näytettä voisi ottaa. Tapoja on monia. Syanidi,myrkkyrusiskeet/kaasut, onhan näitä.
Ulvilan surman tutkinnanjohtajalle tiedoksi:
Te olette huutaneet, että teillä on surmaajan DNA-näyte, ja kuljette kaiken aikaa häntä kohti. Todellisuudessate kuljette surmaajista vain kauemmaksi kaiken aikaa epäonnistuneen DNA-operaationne vuoksi.
Se veritahra/lammikko josta poliisilla on dna-näytteenä, ei todellakaan ole surmaajasta itsestään, vaan takoitus mielessä kuljetettu jostakin paikalle.
Tietäen, että poliisit jossakin vaiheessa ajaututuvat tilanteeseen, jossa joudutaan ottamaan massatestaukset.
Älykkäät surmaajat tiesivät tämän, mikäli poliisi joutuisi turvautumaan tälläiseen tilanteeseen, se oli voitto surmaajille.
Jokainen kai ymmärtää kuinka paljon poliisin voimavaroja joudutaan sitomaan tälläiseen operaatioon. 700 sadalta kansalaiselta dna-näytteiden ottaminen, kutsuminen poliisilaitokselle, henkilöllisyyden ottamiset,kuulustelut ym, ym.Aivan mieletön urakka.
He sitoivat jymäytyksellään valtavasti poliisin voimavaroja kyseiseen operaatioon. Koko operaatiohan meni piparakiksi. noin valtavasta ihmismäärästä ei löytynyt surmaajia/surmaajaa.
Ulkopuolinen veri joka löytyi surmapaikalta, on voitu tuoda mistä tahansa, jopa ulkomailta.
Kyseiselle tutkinnanjohtajalle tiedoksi:
Te olette huutaneet, että teillä on surmaajan DNA-näyte, ja kuljette kaiken aikaa häntä kohti. Todellisuudessate kuljette surmaajistavain kauemmaksi kaiken aikaa.
Valitettavasti teillä ei ole sitä oikean surmaajan dna-näytettä.
Surma on suuniteltu niin hyvin, että poliisilla ei ole tänäpäivänäkään pienintäkään johtolankaa, ei edes juttua/riitatilannetta jonka yhteydestä surmaajaa voisi jäljittää.
Surmaajat eivät kuulu järjestätyneeseen rikollisorganisaatioon, mutta ovat poikkeuksellisen älykkäitä yksityishenkilöitä. henkilöitä.
SURMA EI KOSKAAN SELVIÄ. SE TIEDETÄÄN JO NYT.
Älkää luovuttako vertanne
6
400
Vastaukset
- tullut ajatelleeksi
Kiitos neuvoista.
Kysymys kuuluukin,kuinka hyvin luovutettu veri on varastoitu sairaaloihin tai punaisella ristillä?
Siellähän pitäisi olla vartijat yötäpäivää.
Ehkä näitä asioita ei ole arvattu ottaa huomioon.
Rikolliset ovat näköjään poliiseja aina edellä. - ihmettelen kovasti
Vai oletko vain paniikin pauloissa? Tuntuuko kylmä rinki persiin ympärillä? Tuntuuko että pian poliisi huohottaa jo niskaan? Ehkä et sittenkään ollut tarpeeksi älykäs, sillä IP-nmerosi voidaan jäljittää.
- kirjoitin
Minun puolesta voivat huoletta jäljittää ja tulla kotiovelle.
Jos luulet että pelottaa, niin erehdyt.
- puppurullaa
Nyt on taas luettu vähän liian jänniä aikuisille tarkoitettuja dekkareita ja saatu niistä painajaisia.
Höpön pöpöä ja höpsistä pussiin! - yleensä
jos rikos ei ota selvitäkseen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455250Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1301691Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511680Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141315
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41220No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22114081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171067Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867