totuus

Tarvitseeko meidän suomalaisten oikeasti olla peloissamme jos otamme islamin uskoisia maahamme? Onko muslimien osalta kyse todellakin maailmanvalloitusoperaatiosta vai länsimaisen median `paavi on oikeassa`- propagandasta..?
19393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Täytyy ymmärtää, että islaminuskoiset eivät luovu uskostaan koskaan. Maailmanvalloitus kuuluu islamin oppiin. Pitäisi siis kirjoittaa islamin kirjat uudestaan, että asiaan saataisin muutosta.

Maailman valloitus on kumminkin sotilaallisesti mahdotonta, siksi muslimit eivät siitä puhu. Epäilemättä se oli Muhammedin alkuperäinen idea.
Kun valloitus ei voi onnistua sotilaallisesti, se yritetään tehdä soluttautumalla. Nyt onkin laskettu, että se muuttuu tosiasiaksi synnyttämällä muslimeita. Valtio maksaa ja muslimit tekevät vain lapsia.
Tämä voi tuntua niinkuin pilajutulta, mutta se on ehdottomasti totta. Kyllä se todella toimii.

Äänestä
  • Sivistykseen käsittääkseni kuuluu juuri tämä; saamme keskustella ja kommunikoida asioista vapaasti, elikkä välittää tietoa. toivon että tämä kaikki tiedonvälittäminen on mahdollista vielä kymmenen vuoden kuluttua. meitä suomalaisia tuntuu vain vaivaavan se, että puutumme asioihin vasta siinä vaiheessa kun joku on jo ehtinyt pissiä sinne taskuun.. olisi järkevää saada ihan media-tasolla jonkinlaista "puhutaan totta" - keskustelu.

    Äänestä

  • ...tiedon väärti, eikä paranoia tiedon lähde.

    Syntyvyys ei riipu uskontokunnasta.

    Alhaisen syntyvyysluvun omaavista muslimimaista esimerkiksi Iranissa syntyvyys on nykyään 1,71 lasta / nainen, Algeriassa 1.82 lasta / nainen, Tunisiassa 1.73 lasta / nainen, Turkissa 1.87 lasta / nainen. Luvut ovat laskemaan päin. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseisissä maissa syntyvyys ei riitä väkiluvun säilyttämiseen entisellään (tarvittaisiin 2,1 lasta / nainen).

    Suomessa vastaava luku on 1,73 lasta / nainen (Pohjoismaiden alin syntyvyys). Maailman luultavasti alin syntyvyys on Kreikassa 1.36 lasta /nainen.

    Vertailun vuoksi pari korkeimpien syntyvyyslukujen maista:

    Muslimimaista Afganistan 6.58 lasta /nainen.

    Kristityistä maista Kongo 6,28 lasta /nainen. Ylipäätään maailman korkeimmat syntyvyysluvut (joskin myös maailman korkeimmat HIV-kuolleisuusluvut) ovat ennen kaikkea Afrikan kristityissä maissa.

    Kannattaisi opiskella asioita, joista yrittää jotain sanoa.

    Äänestä

  • sikaz kirjoitti:

    Sivistykseen käsittääkseni kuuluu juuri tämä; saamme keskustella ja kommunikoida asioista vapaasti, elikkä välittää tietoa. toivon että tämä kaikki tiedonvälittäminen on mahdollista vielä kymmenen vuoden kuluttua. meitä suomalaisia tuntuu vain vaivaavan se, että puutumme asioihin vasta siinä vaiheessa kun joku on jo ehtinyt pissiä sinne taskuun.. olisi järkevää saada ihan media-tasolla jonkinlaista "puhutaan totta" - keskustelu.

    Ateisteille ne ovat helppoja kun heidän ajatuksensa eivät nouse filosofian tasolle.
    Olemassaolon mysteeriä pohtiville ihmisille uskonasiat voivat olla vaikeita ja tuskallisiakin.
    Muslimeille se on tietysti erityisen vaikeaa, kun heidän profeettansa teot eivät ole sopivia tähän aikaan kunnon ihmisille.
    Suomen piispatkin koettavat tehdä tämän helpommaksi muslimeille ja melkein hyväksyvät islamin uskonnon. On siinä probleemaa kerrakseen.
    Muslimit Turkissa kirjoittavat islamin opin selitykset uusiksi. Mitähän siitäkin tulee, kun islamistakin tehdään kristinuskon kaltainen oppi?

    Kauan sitten on kyllä jo ollut olemassa pieniä ryhmiä, jotka ovat pyrkineet opettamaan vain totuutta elämän asioista. Niitä voi löytää, kun etsii.
    Yhteiskunnissa valehdellaan kyllä aika paljon. Kysymys on yleensä rahasta ja vallasta.
    Ne menee usein totuuden edelle.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...tiedon väärti, eikä paranoia tiedon lähde.

    Syntyvyys ei riipu uskontokunnasta.

    Alhaisen syntyvyysluvun omaavista muslimimaista esimerkiksi Iranissa syntyvyys on nykyään 1,71 lasta / nainen, Algeriassa 1.82 lasta / nainen, Tunisiassa 1.73 lasta / nainen, Turkissa 1.87 lasta / nainen. Luvut ovat laskemaan päin. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseisissä maissa syntyvyys ei riitä väkiluvun säilyttämiseen entisellään (tarvittaisiin 2,1 lasta / nainen).

    Suomessa vastaava luku on 1,73 lasta / nainen (Pohjoismaiden alin syntyvyys). Maailman luultavasti alin syntyvyys on Kreikassa 1.36 lasta /nainen.

    Vertailun vuoksi pari korkeimpien syntyvyyslukujen maista:

    Muslimimaista Afganistan 6.58 lasta /nainen.

    Kristityistä maista Kongo 6,28 lasta /nainen. Ylipäätään maailman korkeimmat syntyvyysluvut (joskin myös maailman korkeimmat HIV-kuolleisuusluvut) ovat ennen kaikkea Afrikan kristityissä maissa.

    Kannattaisi opiskella asioita, joista yrittää jotain sanoa.

    valtaamaan Afrikkaa lisääntymällä. Kun afrikkalaisilla ei ole koskaan ollut vanhuuseläkkeitä eikä sosiaalihuoltoa, vanhempien turva on ollut suuri lapsilauma. Lasten velvollisuus on elättää vanhempansa. Lapsia kuolee myös paljon mm. huonon veden takia, siksi pari lasta ei riitä.
    Suomessa ei ole tällaisia pelkoja, kun yhteiskunta elättää vanhukset.
    Muslimit silti tuovat tapansa tänne ja ovat ymmärtäneet sen hyödylliseksi tulonlähteeksi. Valtio maksaa aina enemmän suuremmasta lapsilaumasta.
    Afrikassa ja Suomessa on näin erilaiset olot, mutta vanha konsti toimii täälläkin.

    Suomalaisia kiinnostaa usein ammatti hyvin paljon. Sekään ei ole esteenä oppimattomille, kun eivät koskaan ole päässeet opiskelun makuun.

    "syntyvyys" sitten taas liittyy asiaan? pitäisiköhän kirjoittaa pelkästään ruudista,ruuti-kultuurista, vai mitä jos, kemaleille ei enää lyötäis sossussta rahaa, vaan suoraan ruuti-purkkeja kouraan. ohjeistuksena; "pelasta maailma".

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ateisteille ne ovat helppoja kun heidän ajatuksensa eivät nouse filosofian tasolle.
    Olemassaolon mysteeriä pohtiville ihmisille uskonasiat voivat olla vaikeita ja tuskallisiakin.
    Muslimeille se on tietysti erityisen vaikeaa, kun heidän profeettansa teot eivät ole sopivia tähän aikaan kunnon ihmisille.
    Suomen piispatkin koettavat tehdä tämän helpommaksi muslimeille ja melkein hyväksyvät islamin uskonnon. On siinä probleemaa kerrakseen.
    Muslimit Turkissa kirjoittavat islamin opin selitykset uusiksi. Mitähän siitäkin tulee, kun islamistakin tehdään kristinuskon kaltainen oppi?

    Kauan sitten on kyllä jo ollut olemassa pieniä ryhmiä, jotka ovat pyrkineet opettamaan vain totuutta elämän asioista. Niitä voi löytää, kun etsii.
    Yhteiskunnissa valehdellaan kyllä aika paljon. Kysymys on yleensä rahasta ja vallasta.
    Ne menee usein totuuden edelle.

    Millä tasolla ne ateistien ajatukset luuhaavat kun eivät kerran saavuta filosofiantasoa?

    Äänestä

  • v0d3 kirjoitti:

    Millä tasolla ne ateistien ajatukset luuhaavat kun eivät kerran saavuta filosofiantasoa?

    Näkeehän sen, kun vilkaisee ateismi palstaa.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...tiedon väärti, eikä paranoia tiedon lähde.

    Syntyvyys ei riipu uskontokunnasta.

    Alhaisen syntyvyysluvun omaavista muslimimaista esimerkiksi Iranissa syntyvyys on nykyään 1,71 lasta / nainen, Algeriassa 1.82 lasta / nainen, Tunisiassa 1.73 lasta / nainen, Turkissa 1.87 lasta / nainen. Luvut ovat laskemaan päin. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseisissä maissa syntyvyys ei riitä väkiluvun säilyttämiseen entisellään (tarvittaisiin 2,1 lasta / nainen).

    Suomessa vastaava luku on 1,73 lasta / nainen (Pohjoismaiden alin syntyvyys). Maailman luultavasti alin syntyvyys on Kreikassa 1.36 lasta /nainen.

    Vertailun vuoksi pari korkeimpien syntyvyyslukujen maista:

    Muslimimaista Afganistan 6.58 lasta /nainen.

    Kristityistä maista Kongo 6,28 lasta /nainen. Ylipäätään maailman korkeimmat syntyvyysluvut (joskin myös maailman korkeimmat HIV-kuolleisuusluvut) ovat ennen kaikkea Afrikan kristityissä maissa.

    Kannattaisi opiskella asioita, joista yrittää jotain sanoa.

    kusipää.

    Asia Times Onlinen tunnettu kirjoittaja Spengler osui asian ytimeen kirjoittaessaan islamilaisten maiden väestönkehityksestä.

    Spenglerin mukaan tilastot kertovat, että muslimimaiden syntyvyys on reippaassa laskussa, ja päätyy samalle tasolle USA:n kanssa n. vuoden 2050 paikkeilla. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että radikaaleilla muslimeilla on n. 30 vuotta aikaa valloittaa maailma ja perustaa sharian lain avulla hallitseva kalifaatti. Vielä lähivuosikymmeninä muslimimailla on suuri määrä nuoria, työttömiä ja naimattomiksi jääviä miehiä, joita käyttää koraanin määräämässä maailmanvalloituksessa. Vuosisadan puolivälissä sekä miesten että öljyn ennustetaan loppuvan, joten kiirettä pukkaa. Maailmanpankin mukaan arabimaiden öljystä puhdistetun viennin arvo on Suomen luokkaa, joten islamilaisista maista ei ole talous- ja sotilasmahtina missään tapauksessa USA:n, Kiinan ja Intian haastajiksi tällä vuosisadalla, eikä seuraavallakaan.

    Länsi-Eurooppaa islamistien marssivauhdin hyytyminen ei silti pelasta.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    valtaamaan Afrikkaa lisääntymällä. Kun afrikkalaisilla ei ole koskaan ollut vanhuuseläkkeitä eikä sosiaalihuoltoa, vanhempien turva on ollut suuri lapsilauma. Lasten velvollisuus on elättää vanhempansa. Lapsia kuolee myös paljon mm. huonon veden takia, siksi pari lasta ei riitä.
    Suomessa ei ole tällaisia pelkoja, kun yhteiskunta elättää vanhukset.
    Muslimit silti tuovat tapansa tänne ja ovat ymmärtäneet sen hyödylliseksi tulonlähteeksi. Valtio maksaa aina enemmän suuremmasta lapsilaumasta.
    Afrikassa ja Suomessa on näin erilaiset olot, mutta vanha konsti toimii täälläkin.

    Suomalaisia kiinnostaa usein ammatti hyvin paljon. Sekään ei ole esteenä oppimattomille, kun eivät koskaan ole päässeet opiskelun makuun.

    Vaikka Esko ei tiennytkään, että syntyvyys ei riipu uskontokunnasta, Esko sentään tietää, että syntyvyys on korkein siellä, missä ei ole koskaan ollut sosiaaliturvaa eikä vanhuushuoltoa ja missä lapsikuolleisuus on suuri. Meillä Suomessa se opitaan nykyään peruskoulun yläasteella.

    Hienoa!!

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Vaikka Esko ei tiennytkään, että syntyvyys ei riipu uskontokunnasta, Esko sentään tietää, että syntyvyys on korkein siellä, missä ei ole koskaan ollut sosiaaliturvaa eikä vanhuushuoltoa ja missä lapsikuolleisuus on suuri. Meillä Suomessa se opitaan nykyään peruskoulun yläasteella.

    Hienoa!!

    "Vaikka Esko ei tiennytkään, että syntyvyys ei riipu uskontokunnasta"

    Miten niin ei tiennyt? Perustele väitteesi, trolli.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Vaikka Esko ei tiennytkään, että syntyvyys ei riipu uskontokunnasta, Esko sentään tietää, että syntyvyys on korkein siellä, missä ei ole koskaan ollut sosiaaliturvaa eikä vanhuushuoltoa ja missä lapsikuolleisuus on suuri. Meillä Suomessa se opitaan nykyään peruskoulun yläasteella.

    Hienoa!!

    Se on tosi asia, että muslimit synnyttävät muita enemmän. Kerroin myös syyn, mistä se johtuu. Voihan siihen olla useitakin syitä.
    Eskon tietämiseen et ole osoittanut mitään yhteyttä.
    Minä tiesin tuon vastauksesi jo ennakkoon, mutta en välittänyt.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Se on tosi asia, että muslimit synnyttävät muita enemmän. Kerroin myös syyn, mistä se johtuu. Voihan siihen olla useitakin syitä.
    Eskon tietämiseen et ole osoittanut mitään yhteyttä.
    Minä tiesin tuon vastauksesi jo ennakkoon, mutta en välittänyt.

    Syntyvyys ei riipu uskontokunnasta.

    Alhaisen syntyvyysluvun omaavista muslimimaista esimerkiksi Iranissa syntyvyys on nykyään 1,71 lasta / nainen, Algeriassa 1.82 lasta / nainen, Tunisiassa 1.73 lasta / nainen, Turkissa 1.87 lasta / nainen. Luvut ovat laskemaan päin. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseisissä maissa syntyvyys ei riitä väkiluvun säilyttämiseen entisellään (tarvittaisiin 2,1 lasta / nainen).

    Suomessa vastaava luku on 1,73 lasta / nainen (Pohjoismaiden alin syntyvyys). Maailman luultavasti alin syntyvyys on Kreikassa 1.36 lasta /nainen.

    Vertailun vuoksi pari korkeimpien syntyvyyslukujen maista:

    Muslimimaista Afganistan 6.58 lasta /nainen.

    Kristityistä maista Kongo 6,28 lasta /nainen. Ylipäätään maailman korkeimmat syntyvyysluvut (joskin myös maailman korkeimmat HIV-kuolleisuusluvut) ovat ennen kaikkea Afrikan kristityissä maissa.

    Kannattaisi opiskella asioita, joista yrittää jotain sanoa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Se on muslimien kertomaa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Se on muslimien kertomaa.

    Makunsa kullakin.

    Lukutaidon harjoittelua!

    Äänestä

  • olen katsonut nuo kaikki ja avarsivat kyllä. mutta eihän sivistynyt ihminen tarvitse propagandaa vaan tietoa eli totuutta. lähinnä haluaisin että moslims/muslims itse kertoisivat suhteestaan sananvapauteen sekä kertoisivat mitä he tarkoittavat uskonnon vapaudella?

    Äänestä

  • sikaz kirjoitti:

    olen katsonut nuo kaikki ja avarsivat kyllä. mutta eihän sivistynyt ihminen tarvitse propagandaa vaan tietoa eli totuutta. lähinnä haluaisin että moslims/muslims itse kertoisivat suhteestaan sananvapauteen sekä kertoisivat mitä he tarkoittavat uskonnon vapaudella?

    joku kertoisi sinulle, että hän pyrkii maailmanlaajuiseen dominointiin?

    Eihän kukaan voi olla niin tyhmä?

    Ellei sitten ole todella varma onnistumisestaan...Hmm.

    http://www.youtube.com/watch?v=ttz8-ucWhYc

    "Such people are to be fought against when [the Muslims] have the power to do so, and when fighting them and declaring jihad against them is more likely to serve a purpose. But when you can achieve your purpose with gentleness and kindness, it is not right to resort to violence and force. Muslims should only use force when they are compelled to, and as a last resort. They should not initiate fighting, unless there is some cause on the part of the kaafirs, such as their fighting the Muslims, or helping other enemies of the Muslims, or preventing them from following the path of Allaah and establishing the law of Allaah in the land."
    - Muhammad Saalih al-Munajjid
    Islam Q&A website.
    http://www.islam-qa.com/en/ref/21757

    Koraani 9:29. Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.
    http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm

    http://www.youtube.com/watch?v=mglTidyckTc

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sikaz kirjoitti:

Tarvitseeko meidän suomalaisten oikeasti olla peloissamme jos otamme islamin uskoisia maahamme? Onko muslimien osalta kyse todellakin maailmanvalloitusoperaatiosta vai länsimaisen median `paavi on oikeassa`- propagandasta..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu