repsahdus

Olin polttamatta alun kolmatta kuukautta, sitten tuli kaikenlaisia tekosyitä (tupakan himo vaan paheni), että miksi käyn tupakalla. Nyt se jatkuva väsymys ja nuutunut olotila palasi takaisin. Ihokin oli heleytynyt, siitä tupakoivan harmaasta. Koko ajan on mielessä lopettaminen, mutta miten siinä onnistuu, kun löydän tekosyitä polttamiselle.
4748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

päivä kerrallaan. Itse ajattelin, että olen vielä tämän päivän polttamatta, huomena sitten aloitan. Nyt olen ollut polttamatta 12v, joskus viihteellä saatan muutaman henkosen ottaa (max.10) ja se jää siihen. Laita askin raha syrjään ja laske säännöllisin väliajoin säästösi, tämä auttoi minulla. Edelleen laitan rahaa syrjään, niillä rahoilla olen tehnyt monen monta matkaa ulkomaille. Pystyt kyllä.

Äänestä
  • Tästä, tosin olen ostolakossa, eli "pummaan" mieheltäni tupakkaa, mutta ei siinä järkeä ole kun päivänkin pärjään ilman, niin sitten illalla alkaa polttamaan. Jospa ottaisi itseä niskasta kiinni tai hakkaisi päätä seinään tms. ja olisi vaan ilman tupakkaa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Tästä, tosin olen ostolakossa, eli "pummaan" mieheltäni tupakkaa, mutta ei siinä järkeä ole kun päivänkin pärjään ilman, niin sitten illalla alkaa polttamaan. Jospa ottaisi itseä niskasta kiinni tai hakkaisi päätä seinään tms. ja olisi vaan ilman tupakkaa.

    kaikkea mahdollista tupakointii liittyvää kirjallisuutta. Eräs tuttuni piti päiväkirjaa lopetettuaan tupakoinnin, kirjoitti aina milta tuntui koskatekimieli, mitä ajatteli tupakoinnista yms.

    Äänestä

  • hjkllllljk kirjoitti:

    kaikkea mahdollista tupakointii liittyvää kirjallisuutta. Eräs tuttuni piti päiväkirjaa lopetettuaan tupakoinnin, kirjoitti aina milta tuntui koskatekimieli, mitä ajatteli tupakoinnista yms.

    me ollaan niin kovin yksilöitä että kaikki keinot ei sovi kaikille.
    kun itse lopetin tupakoinnin, niin olin mieluiten ajattelematta sitä kokonaan. koska jos jotain siihen liittyvää luin, niin alkoi taas tekemään röökiä mieli niin helvetisti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


***** kirjoitti:

Olin polttamatta alun kolmatta kuukautta, sitten tuli kaikenlaisia tekosyitä (tupakan himo vaan paheni), että miksi käyn tupakalla. Nyt se jatkuva väsymys ja nuutunut olotila palasi takaisin. Ihokin oli heleytynyt, siitä tupakoivan harmaasta. Koko ajan on mielessä lopettaminen, mutta miten siinä onnistuu, kun löydän tekosyitä polttamiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu