Ulvilan dna-näyte otot

laittomia

On erittäin riskinaltista antaa poliisille DNA-näytteet, varsinkin tälläisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa poliisejakin epäillään vakavista rikoksista.MM Helsingin huumevyyhti, ja paljon muuta.

Kuka vastaa säilytettyjen DNA-näytteiden säilytyksestä, niin että niitä ei käytetä muihin tilanteisiin tai jopa rikoksiin?
Poliisinkin tiedetään vuotavan kaiken aikaa..Poliisillako ne ovat turvassa..tuskin.

Poliisihallinnossa tiedetään työskentelevän lähes 9000 henkilöä.
On arvoitu että 20% tuosta määrästä työskentelee harmaantalouden sektorilla.
1800 henkilöä lain väärällä puolella on yllättävän paljon.
Tämän tosiseikan toi viime syksynä myös ajankohtainen kakkonen dokumentissään "poliisien salaiset asekaupat".
Ohjelman mukaan satoja poliiseja työskentelee harmaassa taloudessa. Dokunetti esitettiin 16.09.2008

EX-poliisiylijohtaja Salmisen petokset kun ovat alkaneet jo 90 luvun puolesta lähtien

Maaliskuun iltasanomat:
Rikosseuraamusviraston kohdalla Salminen aiheutti petoksillaan noin 7.000 euron vahingot. Sisäasiainministeriön mukaan Salminen laskutti perusteettomasti auton käyttöön liittyviä kuluja noin 42.000 euron edestä. Salminen oli käyttänyt samaanaikaan yleisen kulkuneuvon,(juna/linjaauto) vähentämisoikeuksia.

Siis petosta viimeisen päälle!

Iltasanomat keroti jo aikaisemmin että Salmiselle olisi tullut vaikka kuinka paljon muita syytteitä.

Salmiselle olisi tullut kassapäin myös muita veropetossyytteitä sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta valtiolle aiheutuneita kustannuksia yli 200.000 tuhannen e edestä. Muita petossyytteitä ei ole lähdetty ajamaan Salmisen itsemurhatapauksen johdosta.

Nämä kaikki ilmitulleet asiat ovat -2000 luvulla tehtyjä petoksia. Salminen on ollut merkittävässä asemassa myös -90 luvulla, joten ne suurimmat petokset jäävät todellisuudessa selvittämättä.

Ajanjaksona 1999-2007 väliset oikeudenkäynnit/tutkinnat kuuluisi mitätöidä ja aloittaa uudestaan, jos lain mukaan edetään.

8

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paljon asiaa!!

      Mistä instanssista voisi tarkistaa DNA-näytteiden ottojen laillisuuden?
      Tuntuu hirvittävältä jos tuollaiselle organisaatiolle joutisi luovuttamaan DNA-näytteensä.

      Sehän on melkein kuin rikollisille antaisi.

      • ........

        Lukutaitoiset kyllä lukevat pakkokeinolaista, - henkilötuntomerkkien ottaminen. Siitä se selviää.
        Raja kulkee siinä, saako ottaa vai ei, jos rikoksesta saattaa seurata yli kuusi kuukautta vankeutta. Eikö nyt ollut kyse murhasta?


    • seula!

      Mikään asia ei pysy poliisin sisällä, ei myöskään todistusaineistot. Aina on vuotoa. Myös Supon ex-johtaja Nevala toi nämä asiat varsin selväksi Apulehden haastattelussa 2 vuotta sitten.

      Onhan näistä jo sivujakin olemassa.

      http://hypponen.lu/?sivu=tiedote1

      • Touhutippa-

        Mitä ajattelit asialle tehdä muuta kuin inistä tällä palstalla ?


    • rikoksia

      Tietääkseni.

    • vaihtunut

      Katsos vaan, Jukarainen on nyt vaihtunut Ulvilaan.
      Meinaatko postata tätäkin 77 kertaa, kuten Jukaraisjuttujasi?

      • Salmisesta

        ei jukaraisesta?
        Oletko mennytsekaisin
        EX-poliisiylijohtaja Salmisen petokset kun ovat alkaneet jo 90 luvun puolesta lähtien

        Maaliskuun iltasanomat:
        Rikosseuraamusviraston kohdalla Salminen aiheutti petoksillaan noin 7.000 euron vahingot. Sisäasiainministeriön mukaan Salminen laskutti perusteettomasti auton käyttöön liittyviä kuluja noin 42.000 euron edestä. Salminen oli käyttänyt samaanaikaan yleisen kulkuneuvon,(juna/linjaauto) vähentämisoikeuksia.

        Siis petosta viimeisen päälle!

        Iltasanomat keroti jo aikaisemmin että Salmiselle olisi tullut vaikka kuinka paljon muita syytteitä.

        Salmiselle olisi tullut kassapäin myös muita veropetossyytteitä sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta valtiolle aiheutuneita kustannuksia yli 200.000 tuhannen e edestä. Muita petossyytteitä ei ole lähdetty ajamaan Salmisen itsemurhatapauksen johdosta.

        Nämä kaikki ilmitulleet asiat ovat -2000 luvulla tehtyjä petoksia. Salminen on ollut merkittävässä asemassa myös -90 luvulla, joten ne suurimmat petokset jäävät todellisuudessa selvittämättä.

        Ajanjaksona 1999-2007 väliset oikeudenkäynnit/tutkinnat kuuluisi mitätöidä ja aloittaa uudestaan, jos lain mukaan edetään.


      • kaikille sama vastaus

        Aivan kaikille


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe