Harmahtava juoru

Minulla oli pieni juoru väliaikaisesti kasvamassa mitättömän pienessä purkissa, mutta se näytti voivan aivan loistavasti, vaikka multa kuivui nopeasti ja oli usein pitkiäkin aikoja rutikuivana ja muutenkin huolimattomalla hoidolla. Lopulta kasvi oli pakko pistää isompaan purkkiin, kun kokoa alkoi tulla lisää.

Mutta mutta, isossa ruukussa tuo ei näytä viihtyvän lainkaan (ollut siinä nyt noin kuukauden), lehdet ovat harmahtavat ja koko kasvi näyttää jotenkin kulahtaneelta. Olen kastellut ohjeen mukaan, enkä oikein tiedä, mitä muuta voisin tehdä. Ideoita kellään? :)
3388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä jos kokeilisit laittaa muutamasta latvapätkästä uuden kasvin pikkupurkkiin kasvamaan?

Äänestä

Oliskos juorullasi nälkä? Lorauta kasteluveteen vähän lannoitetta, jos se piristäisi kasviasi. Ja kyllähn se mullan ja purkin vaihtokin kasvia rasittaa, jolloin kastelun kansssa on alkuun oltava tarkempi, että kasvi pääsee kunnolla juurtumaan uuteen kotiinsa. Tarkista että multa todellakin on kastunut läpikotaisin, tai ettei se ole liiankin märkää. Juoru on kyllä sitkeä kasvi, yleensä se selviää pienistä kurjuuksista taas rehevään kasvuun.

Äänestä

Kiitoksia neuvoista :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä tehdä? kirjoitti:

Minulla oli pieni juoru väliaikaisesti kasvamassa mitättömän pienessä purkissa, mutta se näytti voivan aivan loistavasti, vaikka multa kuivui nopeasti ja oli usein pitkiäkin aikoja rutikuivana ja muutenkin huolimattomalla hoidolla. Lopulta kasvi oli pakko pistää isompaan purkkiin, kun kokoa alkoi tulla lisää.

Mutta mutta, isossa ruukussa tuo ei näytä viihtyvän lainkaan (ollut siinä nyt noin kuukauden), lehdet ovat harmahtavat ja koko kasvi näyttää jotenkin kulahtaneelta. Olen kastellut ohjeen mukaan, enkä oikein tiedä, mitä muuta voisin tehdä. Ideoita kellään? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu