korvenkyläntiestä tapaturmientie kun ne meinaa avata kultakaivoksen jokisivulla kesällä? koululapset ovat pyörineen isojen rekkojen kanssa samalla kaistalla,eikö mitään tehdä ennen kuin tapahtuu jotain ikävää!
tuleeko
2111
5890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siinä on niin vaarallinen tie lapsille ja miksei aikuisillekin kävellä ja pyöräillä että jossain pitäisi herätä ennen kun jotain tapahtuu. Jos sattuu vaikka kaksi rekkaa yhtä aikaa vastaan pyöräilijän kohdalla ni ei oo ihme jos joskus käy huonosti,varsinkin syksyllä kun pimenee aamut. Omia lapsiani en sinne päästäisi!
Ensiksi:Raskas kultakaivosliikenne haluttiin Korvenkyläntielle, parin jokisivulaisen isäntämiehen toimesta jo silloin kun maaluekauppoja (kalliota ja peltotilkkuja) kaivosyhtiölle myytiin. Kaupanehtoihin kuului, että tietä ei suoraan Kantatie 41:lle tehtäisi isäntien alueiden läpi.
Toiseksi: Ainoastaan yksi henkilö vastusti kultakaivosliikenteen sallimista ns. Uudenniityntietä(välitie Korvenkyläntie-Kantatie 41)pitkin Korvenkyläntielle vaan oli sitä mieltä, että kaivokselta olisi pitänyt rakentaa suoraan oma tie kantatie 41:lle, jonne se muutenkuin menee...Kaikki muut tiekokousosakkaat halusivat liikenteen Korvenkyläntielle.
Joukossa pienten lasten vanhempia...
Ongelmia ei ratkaistu, vaan ne siirrettiin muille, näinhän se menee...
Liikenne tulee olemaan raskasta ja runsasta, ONNEA pienille koululaisille Korvenkyläntielle..
itse ajamaan korvenkyläntietä 20 km/h,eipä nouse rekkojenkaan nopeus vaan voi keskittyä kevyeen liikenteen kulkuun. ja tie ei kestä sitä rekkarallia.
Mee välillä poikkeen 20km/h vesiniitylläkin niin pääset haittaamaan rekkarallia ja kehityksen käyntiä sielläkin. Sitä paitsi käytökselläsi aiheutat vaaratilanteita korvenkylään, kun pyöräilijät pyrkivät sinusta ohitse niin mutkaisella tiellä.
Helpotusta kuulemma luvassa Säkyläntielle. Mutkat oijotaan ja kuopat tasataan? Kyl tätäki palstaa joku näköjään lukee.