Kuinka jaksaa

Puolisoni on käynyt psykiatrisen sairaanhoitajan luona jutttelemassa säännöllisesti ja nyt meillä on takana yksi yhteinen käynti, hoitajan toivomuksesta. Keskustelimme käynnillämme juuri edellä mainituista asioista ja puolisoni sanoi, ettei ole ennen tuota tilannetta ymmärtänyt asiaa mun kannalta. Sanoinkin siellä, että kotona näistä asioista on jo yritetty keskustella, johon hoitaja sanoikin että yleensä asiat "valkenee" vasta kun on poissa kotoa, ei niin tutussa ympäristössä.

Itselleni ei siitä "istunnosta" ollut niinkään apua, mutta jälkikäteen juteltuamme puolisoni kanssa hän sanoi, että siitä oli hyötyä hänelle, avasi hänen silmiään.

Nyt tässä on mennyt jo jonkin aikaa hyvin, parempaan päin. Toivotaan että tämä kestää, eikä mennä taakse päin..

Joskus sitä todella joutuu miettimään, että mikä olisi oikein. Niin kuin sinä jo mainitsitkin itse joutuu muuttumaan, mutta toinen saa olla ja köllötellä juuri niin kuin haluaa. Olen myös itsekin miettinyt että kuinka kauan tätä jaksaa, mutta rakkaus on se joka pitää paikallaan ja antaa voimia, mutta kuinka kauan, jos pienintäkään muutosta ei ole nähtävissä..

Puolisoni hoki aikoinaan sitä, että minä en voi ymmärtää häntä ja hänen ajatuksiaan, että mun pitäis pystyä ymmärtämään asiaa hänen kannaltaan. Tuo tuntui todella kurjalta, koska itse oli kaikkensa antanut ja yrittänyt ymmärtää, mutta toinen tuijottaa vain omaa napaansa, eikä viitsi edes minuuttia uhrata ajatukselle, että miltä toisesta ihan oikeasti tuntuu. Vika ei ole sinussa niin kuin ei minussakaan, kaikkemme olemme antaneet ja yrittäneet, ilmeisesti se kuuluu sairauteen.

Meillä myös tuota samaa puhumattomuus ongelmaa,itse huomaan toisesta helposti, että kaikki ei ole nyt niin hyvin. Yritän kysyä asiast niin en saa juuri mitään vastausta, ympäri pyöreitä, tuosta asiasta puhuimmekin psykiatrin yhteiskäynnillä, toivotaan että puolisoni muistaa vielä jonkun ajan kuluttua mitä lupasi.

Puolisonikin mietti yhdessä välissä, että onko onnellinen kanssani, silloin tuntui kuin olisi vedetty matto jalkojen alta, oliko hän valmis luopumaan kaikesta mitä olimme yhdessä rakentaneet näinä monina vuosina. Asiasta puhuttuamme ja hoitoon pääsemisen jälkeen hän sanoi sen liittyneen sairauteen, kun ei tiennyt mikä oikein oli, eikä missään ollut hyvä.

Meidän perheessä tuntuu olevan huono yhdistelmä tuo tietokone ja masennus. Jos antaisin puolisoni olla koneella niin kauan kun hän haluaa olisi suhteemme jo loppunut, koska silloin meillä ei olisi mitään yhteistä aikaa. Olemme tehneet jonkin veran yhteisiä pelisääntöjä koneen käytöstä, mutta ei tuokaan tunnu aina auttavan.

Olen jonkin verran puolipakosta kiskonut häntä liikkeelle ja tekemään töitä kotona, ei tietenkään mukavalta kuulosta, mutta hän on itse sanonut että hyvä näin, on joku joka patistaa liikkeelle. Kun olimme silloin psykiatrin luona yhdessä hän myönsi hoitajalle, että on hyvä kun joku patistaa liikkeelle ja hoitajakin oli samaa mieltä. Suosittelen, että tekin kävisitte yhdessä miehesi psykiatrin luona. Itselleni siitä ei niinkään ollut hyötyä, mutta mieheni silmät vihdoinkin avautuivat näkemään tilannetta minunkin kannaltani. Ainut mitä jäin kaipaamaan oli se, että olisin hetken saanut olla kahden psykiatrin kanssa, koska en millään pystynyt sanomaan kaikkea puolisoni ollessa vieressä, saahan hänkin monesti rauhassa keskustella minusta psykiatrin kanssa, enkä silloin saa itse olla paikalla kuulemassa mitä minusta puhutaan.

Oli mullakin aika, etten jaksanut enää, pelkäsin itsekin masentuvani. Kuten psykiatri oli sanonut, että yleensä vaikeasta masennuksessa parannuttua voi puoliso sairastua. Tuota lausetta pelkäsin monta kuukautta, kirosin vielä senkin että väitetään ettei masennus muka tartu, no mitä tuo edellä mainittu sitten oikein on..

Suosittelen kyllä teille lämpimästi yhteistä psykiatrin käyntiä, siellä pystyy helpommin keskustelemaan asioista joita puoliso ei suostu kuuntelemaan kotona tutussa ympäristössä, missä hän voi sivukorvalla sivuuttaa koko keskustelun.
Tai kerro hänelle kuinka väsynyt todella olet, että et tahdo jaksaa enää, mtä hän haluaa teidän suhteelta?

Voimia ja jaksamista teille sinne, kyllä se elämä vielä voittaa! Mieheni ei ole vielä edes työmaailmassa, mutta parempaan päin mennään..