Acimlainen!

Voi että kirjoitit hyvin Hakomajassa psykologian ja uskon suhteesta! Nämä asiat ovat itseäni askarruttaneet, ja olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta en olisi osannut ilmaista sitä millään noin hyvin kuin sinä. Kiitän ja kumarran syvään!
Kopion kirjoituksesi tähän. Toivottavasti se sinulle sopii.

"Tällä palstalla en ole juuri lainkaan kertonut omista kokemuksistani siitä että Jumala-suhteella on merkitystä, myös ihmissuhteille. Eikö sinusta sitten ole ihan loogista ja järkeenkäypää, että jos ihminen todella perustaa oman arvon tunteensa sille että hän on arvokas Jumalan luomana, niin hänen ei tarvitse enää ”ruikuttaa” omaa arvoaan itsensä ulkopuolelta, kuten toisilta ihmisiltä? Näin minä sen itse koen. Mutta jos koko periaatetta ei edes hyväksy, niin kokemusta ja todistuksia siitä ei tietenkään voi saada. Sitäpaitsi näitä asioita ei voi purra toiselle ihmiselle valmiiksi, puhumattakaan siitä että syöttäisi väkisin. Voi ainoastaan kertoa toiselle että tämä on mahdollista koska itse on näin kokenut, ja sitten jättää toisen itsensä valittavaksi mitä kyseisellä tiedolla tekee.

Itsekään en muuten pidä uskonnollisuudesta. Johan Jumala-sanakin on vain ihmisten keksimä kirjainyhdistelmä nimilappuseksi jollekin sellaiselle mikä ei ole sanoin määriteltävissä. Minulle Jumala ei ole entiteetti, siis jonkilainen yksikkö tai objekti jolla on tietyt rajat, vaan Jumala on Rakkautta, Absoluuttista Todellisuutta, Rauhaa ym, siis jotain abstraktia. Sanot olevasi vanhoillislestadiolaisista ympyröistä kotoisin. Minä en onneksi (!) ole, mutta sen verran minäkin vanhoillisista tiedän, ettei tämä mitä sanon, ole lainkaan yhdessä linjassa heidän opetustensa kanssa. Se mitä minä pidän Jumalana ole lainkaan se hirviö, josta kristinusko vanhoillislestadiolaisuus mukaan lukien, puhuu.

Suhteeni psykologiaan? Psykologia on mielenkiintoinen tieteenala. Mutta kaikki tiede on vain menetelmä jonka avulla yritetään tutkia ja selittää maailmaa ja todellisuutta, mikä taas (todellisuus siis) juoksuttaa tavallaan tiedettä perässään antamatta sen koskaan saavuttaa saatika hallita itseään. Löydetty vastaus poikii uusia kysymyksiä.

Lukiossa psykologia oli minulla valinnaisaineena ja sitten olen lueskellut siitä ihan vain ominpäin, sekalaisesti vähän kaikkea mitä kirjastosta olen löytänyt. Tästä voisi kirjoittaa paljonkin mutta psykologiassa on käsitteitä (projisointi, tiedostamaton) jotka auttavat ymmärtämään syvemmin Raamatussa ja Tuomaan Evankeliumissa esiintyviä Jeesuksen opetuksia, mitkä taas kristinuskossa on jätetty lähes huomiotta. Minusta psykologiassa esiintyy myös arveluttavia piirteitä. Jos syytä nykyhetken pahaan oloon etsitään lapsuudesta, tai toisista ihmisistä, niin miten se voisi poistaa pahaa oloa? Sehän on vain syntipukin määrittelyä ja kiihottaa kaunan tunteisiin. . Sano, jos olet eri mieltä tästä. Ja juuri tässä kohdassa tulevat uskon näkökulma ja Jeesuksen opetukset ajankohtaisiksi. Koko homman pointti onkin nimittäin poistaa syyllisyys omasta ajattelusta kaikissa sen muodoissa, kaikkien osapuolien suhteen, sen sijaan että yrittäisi pitää sen mutta nähdä sen rajoitetusti vain toisissa. Sanoisin että psykologia-tieteellä ei yksinään ole eväitä tähän, mutta rehellisellä, totuuteen pyrkivällä terapeutilla on Jeesus/Pyhä Henki apunaan oli hän asiasta tietoinen tai ei."