Kun koulusta tulee ylitsepääsemätön stressi

Koulussahan ollaan ja opiskellaan sen takia, että itselleen hankitaan ammatillista pätevyyttä ja oppiaineiden on tarkoitus olla kiinnostavaa, eikä pakollista pänttäämistä(peruskouluhan on ainoastaan pakollinen). Se ei saisi olla pakkopullaa. Oletko varma että kyse ei ole väliaikaisesta motivaation menetyksestä?

Itse muutin kauas kotikaupungistani viime vuonna vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan ihan kiinnostavaa alaa, mutta olen ns. suorittaja perusluonteeltani, joten koulusta tuli minulle pakkomielle. Valvoin ja luin illat ja jotkut yötkin. Tajusin, etten enää nauttinut opiskelusta, vaan se valtasi ajatukseni kokonaisvaltaisesti. Eristäydyin ulkomaailmasta ja yritin vain suorittaa sitä koulua, mutta niinhän tämä päättyi että se johti kohdallani vakava-asteiseen masennukseen ja ahdistukseen sekä neuroottisuuteen. Olen nyt toipumassa ja haen uudelleen kouluun tähän lähemmäs. Olin myös synkkä, epätoivoinen ja itkin aina vain. Hain kuitenkin viimein apua ja nyt olen parempaan päin.

Haluan vain sanoa, että koulu ei saa olla elämän keskipisteenä ja pitää yrittää löytää hyviä juttuja muualta elämästä. Olet ilmeisesti kuitenkin vielä nuori, joten ei ole pakko stressata koulun kanssa ja alaa monet vaihtavat keski-ikäisenäkin. Mihin ratkaisuun sitten päädytkin, niin tsemppiä! :)

Jos jaksat, sinun kannattaisi keskustella tilanteestasi opintojen ohjaajan, opintopsykologin kuraattorin tai oppilaitospastorin kanssa. Jos tuntuu, siltä, että et halua puhua oppilaitoksen väen kanssa, ota yhteyttä kunnalliseen terveydenhuoltoon.

Meillä ainakin kaikki nuo mainitsemani henkilöt ovat tosi mukavia ja heidän kanssa juttelunsa on hyvin hedelmällistä.