olen opiskellut kasvatustieteitä ja tarkoitus olisi hakea varhaiskasvatuksen maisterikoulutukseen, joka siis sisältää ainakin jonkin verran johtajuus -ja hallintoon liittyviä opintoja varhaiskasvatukseen liittyen. Minua kiinnostais myös ihan puhdas hallintotiede joten olenkin miettinyt sitä sivuainevaihtoehtona. Kuulostaako ihan hullulta yhdistelmältä? Uuden 5v tutkinnon aloittaminen kuitenkin kuulostaa hieman järjettömältä, koska pidän myös nykyisestä alastani.
Onnistuukohan helposti eri yliopistojen välillä sivuaineen opiskelu - eivät ole samassa tarjolla. Eli varhaiskasvatusta lukisin toisessa ja hallintotiedettä sivuaineeksi toisesta. Mielessä on käynyt myös sosiaalipolitiikka sivuaineena.
kasvatustiede + hallintotiede
kasvhall
1
508
Vastaukset
- hallintotiede
Kannattaa vielä pohtia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Toki voit opiskella toisessa yliopistossa, itsekin teen niin tällä hetkellä. Kannattaa kuitenkin katsoa onko sivuaine avoimessa haussa vai pitääkö siihen tehdä pääsykoetta(tuskin) ja onko läsnäolopakkoja. Sivuaineena se olisi helppo, sillä se ei veisi niin paljon aikaa ja hallintotieteistä (60op) saisit myös rehtorin pätevyyteen ainekset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719667- 766670
- 286316
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996095Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435949Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015831- 635255
- 454970
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604300- 503920