Pakeneeko se Soini Brysseliin? Ei mene hyvin kun ei saa mitään aikaan ja kunnissakin persuus on jänyt nopenosille.
Pelkkää meuhaamista, ja kansa pakenemassa riveistä, joten parempi onkin lähteä.
Pelkkää meuhaamista, ja kansa pakenemassa riveistä, joten parempi onkin lähteä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
eppäilen ettei Soini saisi riittävästi ääniä?
Jo joutaisi. Soini pieksää suuta. Mitään ei ole saanut aikaan. Kiihottaa kansaa. Jo on SMP:n perillinen mennyt alas.
Isosuisena haukkujana Soini ei ole porukkansa kanssa saanut muuta kuin riitaa aikaan.
Miten kukaan voi äänestää Persuuksia?
Kyllähän Soini tietää ettei persuukset saa lisää kansanedustajia eduskuntavaaleissa kun suurin hurma on sammunut.näin on parempi itse lähteä brysseliin ja sittenhän voi etsiä sopivan viran ja eläkkeelle.
Siinä se oli persuuksien uhon loppu kun kyläpäällikkö Soini lähtee herraksi herrojen joukkoon.
Brysselin-herra Soini jättää joukot.