Niin, elikkäs olen vähän niinkuin kahden vaiheilla.. selitän "alusta" asti, niin ehkä ymmärrätte paremmin..
Tapasin erään jätkän (17v.) yhdellä leirillä, ja leirin jälkeen hän piti ensin netin välityksellä yhteyttä ja lopulta vaihdettiin numeroita. Kului ehkä viikko, ja sain viestissä tunnustuksen, että tämä kyseinen jätkä on ihastunut minuun ja kysyi mahiksiaan. Siitä noin viikon miettimisen jälkeen alettiin olemaan, ja nähtiin pääsääntöisesti viikonloppuisin, koska arkisin oli koulut ja etäisyyttä n. 25km.
Itse aloin tässä vaiheessa jo uskomaan, että tää suhde kestäis, mut toisin kävi.. hän oli ollut ensin jossain kouluun liittyvällä matkalla pari päivää, ja tämän jälkeen noin viikkoon ei kuulunut mitään. Oletin, että hänellä oli saldo kiinni, kun ei vastannut viesteihin yms. Oltiin vielä niin suhteen alussakin, että soittelu ei ollut kovin luontevaa vielä, ja ei sitten tullut soitettua.. Lopulta mulla meni hermot tietämättömyyteen, ja soitin tälle herralle.. Juteltiin niitä näitä ja puhelun jälkeen mulle jäi ilkeä tunne, että jotain on pielessä. En tiedä mistä sen sain, ehkä siitä, että hänen viikonloppunsa "oli niin täynnä kaikkea, että emme ehtineet nähdä" tai jostain muusta. Tämä viikonloppu olisi ollut viimeinen mahdollisuus nähdä ennen kuin hän lähtisi työssäoppimiseen ulkomaille kuukaudeksi.
Noh, seuraavana päivänä tuli VIESTI, että hän ei halua jatkaa suhdetta enää. Syynä juuri tämä kyseinen matka (ei nähtäisi ollenkaan), ja kun ei oltu juteltu eikä mitään viikkoon. Olinhan mä yrittänyt pitää yhteyttä, mut se ei vaan ollut mitenkään vastannut....
Nyt tästä on jo reilu kuukausi, ja hän onkin jo palannut kotiin. Luulin jo, että olisin päässyt hänestä ohitse, mutta kun muistin, että hän on taas Suomessa, iski mulle jonkinasteinen vitutus & kaipuu.. sama tunne jonka luulin jo nujertaneeni kun hän lähti. Mietin, pitäisikö mun ottaa yhteyttä tähän tyyppiin, koska haluaisin olla edes kaveri.. mut toisaalta en viitsi edes yrittää, koska hän ei vastannut ollenkaan enään mulle sen jälkeen kun oli pistänyt poikki.. tuskin siis vastaisi nytkään, enkä haluaisi pahoittaa omaa mieltä enää yhtään enempää.. :( Tuun kuitenkin väkisinkin koulun ja muiden ulkopuolisten juttujen takia näkemään tätä henkilöä, mut en tiiä miten mun pitäisi silloin suhtautua.. Sanoakko edes moi, vaan ollakko vaan.. :/ Vaikeita asioita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.