kuulin

kuulin huhun vl-kaverilta, että niitä naisia jotka olivat siinä vl-tv-ohjelmassa, olis nuhdeltu puhujan toimesta! aivan järkyttävää.
182106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ei kannata uskoa. Kuulopuheet voi muuttua jo ekan kuulijan suusta, saati mitä useammasta suusta net kuulee.

Äänestä

kuultu on todella täälläkin sen suuntaista. näihän se on, ei savua ilman tulta., varmaankin jotain perää on

Äänestä

turun suunnassakin on kerrottu näin

Äänestä

Mitä enemmän lestoja medioissa pyöritetään sitä enemmän arvosteluja. Vaikka kuinka avoimesti oltaisiin esillä kertomassa uospäin ajatuksista, ei sekään hyvä, koska kysyjien asenne on jo valmiiksi negatiivinen, ilmeisesti jo näiden höpöhöpöpalstojen vaikutuksesta.
Miksi vl.ien tarvitsee yleensäkään selitellä ulkopuolisille medioissa enempää kuin muidenkaan uskonryhmien. Miksi vl ei saa uskoa, niinkuin uskoo, jos se on hänelle Raamatunmukaista? Pitäisi jo riittää, että kaikille avoimissa seuratilaisuuksissa kuulee ja näkee mitä se siellä paikanpäällä on, ken niin haluaa.

Äänestä
  • uskoa saatte mihin vain, mutta ette kohdella ihmisiä miten sattuu. kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään, heikoillakin ja helposti ylipuhuttavissa olevillakin. ei saa käyttää henkistä väkivaltaa ihmisiä kohtaan

    Äänestä

  • sinullekkin kirjoitti:

    uskoa saatte mihin vain, mutta ette kohdella ihmisiä miten sattuu. kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään, heikoillakin ja helposti ylipuhuttavissa olevillakin. ei saa käyttää henkistä väkivaltaa ihmisiä kohtaan

    käytetään vl.iä kohtaan, jos heitä painostetaan uskomaan eri tavoin, kuin omatunto sanoo.
    Missä he käyttävät väkivaltaa muihin? Siinäkö, jos seuroissa puhutaan Jumalan Sanaa. Uskomisen vapaus on kaikilla.

    Äänestä

  • Täällä väkivaltaa kirjoitti:

    käytetään vl.iä kohtaan, jos heitä painostetaan uskomaan eri tavoin, kuin omatunto sanoo.
    Missä he käyttävät väkivaltaa muihin? Siinäkö, jos seuroissa puhutaan Jumalan Sanaa. Uskomisen vapaus on kaikilla.

    jo otsikko *niin mitä väkivaltaa?* sai sappeni kiehumaan! henkistä väkivaltaa on ainakin se, että lapsi pienestä pitäen raahataan seuroihin ja kehitysvaiheessa olevaan lapseen istuteen helvetinpelko. esimerkkejä olisi vaikka kuinka, olenhan itse entinen vl ja kokenut tämän kaiken.

    Äänestä

  • Mitä enemmän lestoja medioissa pyöritetään sitä enemmän arvosteluja. ** Totuudella on se taipumus, että se tupaa tulemaan julki. Media on oiva väline siinä.

    Vaikka kuinka avoimesti oltaisiin esillä kertomassa uospäin ajatuksista, ei sekään hyvä, koska kysyjien asenne on jo valmiiksi negatiivinen, ilmeisesti jo näiden höpöhöpöpalstojen vaikutuksesta. ** Se saattaisi parantua rehellisyydellä. Voittosenkin jutut ovat omien pettelyä valheella ja väistelyllä, sekä vähätellään mm hoitokokouksia, joissa menehtyi IHMIS HENKIÄ, kertomalla, että harvoja ylilyöntejä, eikä suositusta ottamaan anteeksipyydettäviksi niitäkään. Itse olette ongelmaanne saatana sylissä saaneet aikaan. Ajatteliko muuten sen, että itsekin suhtaudut miehin vähättelevästi, vaikka palsta on teidän, - jo näiden höpöhöpöpalstojen vaikutuksesta.

    Miksi vl.ien tarvitsee yleensäkään selitellä ulkopuolisille medioissa enempää kuin muidenkaan uskonryhmien.** Miksi mm murha pitää selvittää muille, vaikka poliiseille, se on laissa, mutta laki ei tunne sitä, että VL mafialla on omat miehet myös Oulun poliisissa ja lääninhallituksessa, kaksin mihin oikein. Se peittää suuretkin synnit.

    Miksi vl ei saa uskoa, niinkuin uskoo, jos se on hänelle Raamatunmukaista? ** Hänelle on Raamatunmukaista?? Anna palaa vain, mutta syntinne onkin siinä, että te VAADITTE, ETTÄ OPPEJANNE TOTEUTETAAN, JA sekin on lain vastaista, painostus. Häpeä nyt hieman. Miten oli TV, ukot kulki talo talolta ja nakkeli TV;t Kiiminkijokeen, missä kohti Raamattua se seisoo.

    Pitäisi jo riittää, että kaikille avoimissa seuratilaisuuksissa kuulee ja näkee mitä se siellä paikanpäällä on, ken niin haluaa. ** Kapakatkin on auki vapaasti.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Mitä enemmän lestoja medioissa pyöritetään sitä enemmän arvosteluja. ** Totuudella on se taipumus, että se tupaa tulemaan julki. Media on oiva väline siinä.

    Vaikka kuinka avoimesti oltaisiin esillä kertomassa uospäin ajatuksista, ei sekään hyvä, koska kysyjien asenne on jo valmiiksi negatiivinen, ilmeisesti jo näiden höpöhöpöpalstojen vaikutuksesta. ** Se saattaisi parantua rehellisyydellä. Voittosenkin jutut ovat omien pettelyä valheella ja väistelyllä, sekä vähätellään mm hoitokokouksia, joissa menehtyi IHMIS HENKIÄ, kertomalla, että harvoja ylilyöntejä, eikä suositusta ottamaan anteeksipyydettäviksi niitäkään. Itse olette ongelmaanne saatana sylissä saaneet aikaan. Ajatteliko muuten sen, että itsekin suhtaudut miehin vähättelevästi, vaikka palsta on teidän, - jo näiden höpöhöpöpalstojen vaikutuksesta.

    Miksi vl.ien tarvitsee yleensäkään selitellä ulkopuolisille medioissa enempää kuin muidenkaan uskonryhmien.** Miksi mm murha pitää selvittää muille, vaikka poliiseille, se on laissa, mutta laki ei tunne sitä, että VL mafialla on omat miehet myös Oulun poliisissa ja lääninhallituksessa, kaksin mihin oikein. Se peittää suuretkin synnit.

    Miksi vl ei saa uskoa, niinkuin uskoo, jos se on hänelle Raamatunmukaista? ** Hänelle on Raamatunmukaista?? Anna palaa vain, mutta syntinne onkin siinä, että te VAADITTE, ETTÄ OPPEJANNE TOTEUTETAAN, JA sekin on lain vastaista, painostus. Häpeä nyt hieman. Miten oli TV, ukot kulki talo talolta ja nakkeli TV;t Kiiminkijokeen, missä kohti Raamattua se seisoo.

    Pitäisi jo riittää, että kaikille avoimissa seuratilaisuuksissa kuulee ja näkee mitä se siellä paikanpäällä on, ken niin haluaa. ** Kapakatkin on auki vapaasti.

    Ihmishenki on yhdyssana. Osta kielioppikirja. Niitä saa edullisesti Oulusta. Ehkä Kempeleestäkin. Onko siellä kirjakauppaa? Jos siellä Kiiminkijoessa on paljon niitä televisioita, sinä voisitkin ruveta suojelemaan ympäristöä. Kerää kavereitasi, sellaisia aktiivisia kuin itsekin olet. Menkää ja nostelkaa ne töllöt pois sieltä joesta ja tuokaa todistusaineistoksi vl:n kataluudesta. Eikö olekin hieno ehdotus. Saisit kerrankin voita leivän päälle, eli todistusaineistoa "varmoille" tiedoillesi.

    Äänestä

  • huhuhu kirjoitti:

    jo otsikko *niin mitä väkivaltaa?* sai sappeni kiehumaan! henkistä väkivaltaa on ainakin se, että lapsi pienestä pitäen raahataan seuroihin ja kehitysvaiheessa olevaan lapseen istuteen helvetinpelko. esimerkkejä olisi vaikka kuinka, olenhan itse entinen vl ja kokenut tämän kaiken.

    näin julkisesti ja jos sappesi kiuhuu niin keitä saman tien niin ennenmin lapsi raahataan seuroihin kuin kapakkan humalaisista huonoa esimerkkiä ottamaan ps tämmöistäkin tapahtuu

    Äänestä

  • leläinen kirjoitti:

    Ihmishenki on yhdyssana. Osta kielioppikirja. Niitä saa edullisesti Oulusta. Ehkä Kempeleestäkin. Onko siellä kirjakauppaa? Jos siellä Kiiminkijoessa on paljon niitä televisioita, sinä voisitkin ruveta suojelemaan ympäristöä. Kerää kavereitasi, sellaisia aktiivisia kuin itsekin olet. Menkää ja nostelkaa ne töllöt pois sieltä joesta ja tuokaa todistusaineistoksi vl:n kataluudesta. Eikö olekin hieno ehdotus. Saisit kerrankin voita leivän päälle, eli todistusaineistoa "varmoille" tiedoillesi.

    ihmishenki on yhdyssana.** Jos luulet, että saat minulta anteeksinatoa, lähiämmäsini murhaan, jonka SARK teki, on stilisaatiosi mitätön ja naurettava, yrität vain saada huomion epä- olennaiseen.

    Osta kielioppikirja. ** Minulla on.

    Onko siellä kirjakauppaa? ** Etkö todella tiedä?? Hanki TV; siinä on sen mainos.

    Jos siellä Kiiminkijoessa on paljon niitä televisioita, sinä voisitkin ruveta suojelemaan ympäristöä. Kerää kavereitasi, sellaisia aktiivisia kuin itsekin olet. Menkää ja nostelkaa ne töllöt pois sieltä joesta ja tuokaa todistusaineistoksi vl:n kataluudesta. Eikö olekin hieno ehdotus. Saisit kerrankin voita leivän päälle, eli todistusaineistoa "varmoille" tiedoillesi. ** Näin puhuu pakana, VL panakan.

    Äänestä

jos näin kerta on, niin kuka on vastuussa nuhtelusta. eikö mitään saa enää sanoa, kun jos ohjelmaakin kerta haluttiin jonkun vl-än mukaan. pitäiskö kaikkien olla menemättä, vai mennä ja olla hiljaa ja antaa srk:n pääsihteerin käyntikortin, kun kysymyksiä tulee. srk:n pääsihteeri sais erota, kun tälläistä tapahtuu uskovaisten laumassa.

Äänestä
  • tai ulospaenneita, ettei sellainen VOI KUULUA KRISTILLISEEN USKOON. Jotain on pielessä ja pahasti. Onhan täällä saanut lukea, mitä jälkeä on aiheutunut psyykkiselle puolellekin.

    ARMON EVANKELIUMI HOITAA, eikä riko ketään.

    Äänestä

Huhu ei ole totta.

Äänestä
  • Heitä kuuluu nuhdella ja jos eivät tee parannusta, rangaista ja erottaa.

    Äänestä

on mahoton laukkaaja, ja vielä luulotaudilla lisätty...niin...

Äänestä

tiiä asiasta mitään kun ei niillä oo televisiota.!!!

Äänestä
  • ja esiintymisen henki!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juuri, kaverilta kirjoitti:

kuulin huhun vl-kaverilta, että niitä naisia jotka olivat siinä vl-tv-ohjelmassa, olis nuhdeltu puhujan toimesta! aivan järkyttävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu