Onkohan amalgaamilla mitään vaikutusta psoriin? Jos paikka on kymmeniä vuosia vanha ja ulottuu ikeneen ja on syvä paikka. Tekis mieli poistattaa kun on vihlontaakin. Vieläkö teillä on näitä vanhoja myrkkypaikkoja?
Amalgaamipaikat
5
1035
Vastaukset
- osalla suomen kansasta
Suurella osalla suomen kansasta on suussaan amalgaamipaikkoja. Onhan näitä tutkittukin, niillä jotka kokevat että amalgaami on aiheuttanut vaikka minkälaisia oireita, ei ole virtsasta löydetty sen enempää elohopeaa kuin niiltä jotka eivät mitään oireita koe. Eli suomeksi kyse on pitkälti luulotaudista; amalgaamilla on huono maine ja se saa ihmiset kuvittelemaan että pienimmätkin kolotukset ja vaivat johtuvat amalgaamista. Vaikka syy niihin voi olla tuhannessa muussakin asiassa.
Vanhojen amalgaamipaikkojen vaihtaminen voi olla perusteltua jos ne ovat rikkoutuneet, huonokuntoiset, vuotavat tai ne aiheuttavat suun limakalvoilla kosketusreaktioita.
Nykyään ollaan taas palattu amalgaameihin yksinkertaisesti siitä syystä että ne kestävät huomattavasti paremmin kuin muovipaikat, esim. purupinnoilla. Minulla on laitettu amalgaameja 2000-luvulla kun vanhat muovipaikat hajosivat muutaman vuoden välein ja aina piti uudelleen paikata ja hintaakin siitä alkoi tulla jo aivan liikaa. Niin kauan kun amalgaamit on hyväkuntoisia niitä on turha poistaa. Mieluummin kannattaa vaikka katsoa sitä kalansyönnin määrää jos elohopeasta on huolissaan.- Pistepsori
nykyäänkin vieläjoku hammaslääkärilaittaa amalgaameja. Itsestäni taas tuntuu että hammaslääkärit kartavat tätäamaklgaamipaikkaa kuin ruttoa. Kylläham,maspaikan luulisi tulevan tiensä päähän muutamassa kymmenessä vuodessa jos on vielä kulutukselle altiissa paikassa.
Epäilen että hammaslääkärit pelkäävät paikan purkamisessa tulevia höyryjä ja kehuvat paikan kuntoa vaikka olis kuinka sökö, ettei vain tarvitsisi tarttua purkuhommiin.
Annetaan potilaan vain nieleskellä elohopeaa.
Miksi sitten kannetaan huolta vainajien elohopeapaikoista hautausmailla jos ne ovat vaaratomia?Pelätään että menee pohjavesiin... - edelleen amalgaameja
Pistepsori kirjoitti:
nykyäänkin vieläjoku hammaslääkärilaittaa amalgaameja. Itsestäni taas tuntuu että hammaslääkärit kartavat tätäamaklgaamipaikkaa kuin ruttoa. Kylläham,maspaikan luulisi tulevan tiensä päähän muutamassa kymmenessä vuodessa jos on vielä kulutukselle altiissa paikassa.
Epäilen että hammaslääkärit pelkäävät paikan purkamisessa tulevia höyryjä ja kehuvat paikan kuntoa vaikka olis kuinka sökö, ettei vain tarvitsisi tarttua purkuhommiin.
Annetaan potilaan vain nieleskellä elohopeaa.
Miksi sitten kannetaan huolta vainajien elohopeapaikoista hautausmailla jos ne ovat vaaratomia?Pelätään että menee pohjavesiin...Kyllä niitä amalgaameja laitetaan edelleen, mulle on näin monikin hammaslääkäri todennu. On kuulemma hyvä paikkausaine. Vain posliinipaikat on parempi mutta ne on todella kalliita.
Amalgaamin ikä on n. 40 vuotta, jos sen vanhempia on niin ehkä kannattaa ajatella vaihtamista.
En ole koskaan kuullut että hautausmailla oltaisiin elohopeasta huolissaan. Nykyään kuitenkin useimmiten ihmiset tuhkataan jolloin elohopea höyrystyy. - Pistepsori
edelleen amalgaameja kirjoitti:
Kyllä niitä amalgaameja laitetaan edelleen, mulle on näin monikin hammaslääkäri todennu. On kuulemma hyvä paikkausaine. Vain posliinipaikat on parempi mutta ne on todella kalliita.
Amalgaamin ikä on n. 40 vuotta, jos sen vanhempia on niin ehkä kannattaa ajatella vaihtamista.
En ole koskaan kuullut että hautausmailla oltaisiin elohopeasta huolissaan. Nykyään kuitenkin useimmiten ihmiset tuhkataan jolloin elohopea höyrystyy.arveluttaa kun on niin paljon puhuttu amalgaamin myrkyllisyydestä. En ottaisi enää yhtään uutta amalgaamia suuhuni vaikka hammaslääkäri kuinka kehuisi.
http://yle.fi/akuutti/arkisto2004/091104_a.htm
- psoriukko
se mitä sen alla on, eli onko tulehdusta juuressa tai ikenessä. Se on pointti joka kannattaa tarkastaa, koska tulehdukset hampaissa takuuvarmalla vaikuttavat psoria pahentavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831279
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?49690Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t248594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 52552
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550