Pakko oli vaan päästä purkautumaan johonkin, kun ei ollut ketään oikeastaan kenelle jutella tästä. Ajatukset ovat ihan solmussa..Lopetin kaksi vuotta sitten avoliittoni pääasiassa miehen valehtelemisen ja alkoholinkäytön takia. En pystynyt luottamaan häneen lainkaan ja rakastin häntä silloinkin aivan valtavasti kun tein päätökseni. Olin aivan rikki pitkän aikaa sen jälkeen, ja niin taisi olla entinen avomiehenikin.
Olen yrittänyt päästä yli hänestä, mutta en tiedä enää pystynkö..Olen seurustellut hänen jälkeensä muutaman ihmisen kanssa, mutta en ole pystynyt päästämään näitä ihmisiä tarpeeksi lähelleni, tai he eivät vain ole viehättäneet tarpeeksi.Suhteet ovatkin laantuneet hyvin nopeasti. Entinen avomieheni loukkasi minua todella pahasti ollessamme suhteessa, joten en tiedä onko silläkin osuutta asiaan.
Ja kun puhun loukkaamisesta, en tarkoita pieniä valheita tai kinasteluita. Meillä oli todella myrskyinen suhde ja erosimme ja palasimme yhteen useamman kerran. Ongelmana oli hänen alkoholinkäyttönsä tai oikeastaan se, ettei hän osannut käyttäytyä ottaessaan viinaa. Siitä johtuivat myös riitamme. Valehteleminen ja pettäminen kuuluivat myös kuvioihin jossakin määrin.
Kyse onkin nyt siitä, että olen nyt aloittanut suhteen todella kiltin ja ihanan ihmisen kanssa, johon pystyn luottamaan. En haluaisi missään nimessä loukata häntä. Ystäväni ja perheeni pitävät hänestä, edellistä avomiestäni kaikki inhosivat. En kuitenkaan tunne mitään tätä uutta(kaan) kohtaan.. En tiedä nyt mikä olisi viisainta. En saa tunteitani laantumaan entistäni kohtaan, ne ovat miltei yhtä vahvoja kuin ennenkin, mutta en vaan kykene suhteeseen hänen kanssaan, vaikka kuinka miestä rakastaisinkin. Nykyiseen taas pystyn luottamaan ja pystyisin helposti kuvittelemaan loppuelämän hänen kanssaan, en vaan rakasta häntä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä sun täytyy löytää sellainen kaveri, jota kohtaan tunnet "jotain". "ihan kiva" ei riitää pitkälle.
antaa itsellesi enemmän aikaa unohtaa. Ei ne uudet suhteet onnistu jos on kiinni menneessä. Opi olemaan omillasi ja sitten se uusi rakkaus tulee kun on tullakseen. Nauti elämästä ja hanki vaikka uusia ystäviä. :)