yhteisöverotulot

Kaleva uutisoi, että yhteisöverotulot putoavat Haapajärvellä 79 % ja meillä Pyhäjärvellä 10-30%
Mitäs tästä tytöt ja pojat valtuustossa sanovat?
7422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En jaksa uskoo, että meillä jäisi noin vähiin. Mutta jos jää, niin hyvähän se tilanne olisi meille!

Äänestä
  • klevassa oli kuntien P-P tiedot, myös kainuu yms.

    Äänestä

pudotus on euroina lähes samansuuruinen haapajärvellä ja pyhäjärvellä.

Äänestä
  • Nousta,vesimaksut,kaukolämpö,jätemaksut,jostain se on raha revittävä,ja sivukylille eritoten onhan veden vetäminen sinne hajalleen kallista,ja tietenkin mökkiveroon huima korotus onhan se ylellisyys johon harvoilla on mahdollisuus.

    Äänestä

  • monni, Mites menee? Eipä ole pitkään aikaan näkynyt palstoilla, itsekin olen ollut enempi seuraavana osapuolena.

    Kyllähän tuo talouden kyyti on maailmalla kylmää ja kyllä se meitäkin koskettaa. Ymmärtääkseni kuitenkin verotulot ovat alkuvuoden osalta ihan budjetin mukaiset. Meillä sattui nääs se etu, että jo budjettiin oli huomioitu aika roima pudotus, koska tiedettiin viime vuoden poikkeuksellisen hyvä tilanne.

    Eikös kuitenkin sovita nyt niin, että ollaan tyytyväisiä tähän tilanteeseen, jossa nyt ollaan, koska kyllä tästä on hyvä lähteä eteenpäin, vaikka vähän sumuiselta näyttääkin. Taisi olla tuo viimevuoden tulos ihan maanlaajuisestikin vertailukelpoinen, ainakin kuntakoko huomioiden.

    Mitäs viiksimonni meinaat tästä yhtymästä. Pitäskö mennä kiireellä vai vähän tuumailla, että mitäs tuolta tähtisumusta paljastuu? Poishan me ei tästä jäädä, mutta olisko aiheellista keskustella aloituksesta? No itse ajattelin, että pääseehän siitä irti irtisanomisajan puitteessa, jos se ihan sudeksi osoittautuu. Hättäilemällä ei synny ku ..., mutta odottelemalla ei niitäkään:-)

    Äänestä

  • ei saada mitään hyötyä ja siitä irtautuminen ei tule kyseeseen.

    Äänestä

  • näistä minun pienimmistäni...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


putoavat kirjoitti:

Kaleva uutisoi, että yhteisöverotulot putoavat Haapajärvellä 79 % ja meillä Pyhäjärvellä 10-30%
Mitäs tästä tytöt ja pojat valtuustossa sanovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu