Surullisena sain todeta, että Nakkilassa pidetään jopa koiria suuremassa arvossa kuin nuorisoa!
Nakkilassa koirakerhoa mainostettiin innokkuudesta kuntalaisten koiratoimintaa kohtaan. Sääli, ettei samaa innokkuutta koeta alati kasvavaa nuorisoamme kohtaan. Jokainen lukekoon artikkelin itse, mutta pähkinänkuoressa juttu menee näin... koiraharrastajia hemmotellaan Nakkilassa vastaperustetulla koirakerholla sekä palvelukeskuksella, joka aloittaa toimintansa keväällä.
Kerho panostaa agility- ja tokotoimintaan, johon tarvitaan harjoitusalue...NAKKILAN KUNTA ON SUHTAUTUNUT MYÖTÄMIELISESTI KERHON PYYNTÖÖN SAADA OMA KENTTÄ HARJOITTELUTARKOITUKSIIN!!!
Kerho toimii A.R:n vuokraamissa tiloissa(Pub Akseli), johon tulee lemmikkitarvikeliike, eläinhieroja-homeopaatti, trimmaaja ja kynsien leikkaaja ja mikä hauskinta tontilla on koirien mukava temmeltää.
YKSINKERTAISENA IHMISENÄ KYSYNKIN, EIKÖ TEILLE KUNNAN PÄÄTTÄJILLE MISSÄÄN VAIHEESSA TULLUT MIELEEN PERUSTAA NÄIHIN TILOIHIN NUORISOTALOA???
KATSOTTEKO TOSIAAN, ETTÄ k o i r a t OVAT TÄRKEÄMPIÄ KUIN IHMISLAPSET??? Missä on päättäjien moraali, missä järki?? Terveisin enemmän kuin hämmästynyt.
Etusivun juttu!!!
139
14980
Vastaukset
- eivät ole
käsittääkseni kunnan eli tämä on ihan eri juttu.
- joojoobajoo
Kyseessä on yritystoiminta.
Bisnes! Yhdistystoiminta!
AR on vuokrannut tilat, ei vuokranantajana vaan vuokraajana. Ottaa siinä taloudellisen riskin!
Perustettu koirakerho perii jäseniltään jäsenmaksua, ja maksaa käyttämistään alueista korvauksen.
Yritä nyt ymmärtää.- ymmärtää!!!!
Jos kerran tällaiset tilat ovat olleet vapaana, miksi kunta ei ole itse niitä vuokrannut kyseiseen nuorisotilakäyttöön? Nuorisolle sopivaa tilaa on kohta kaksi vuotta pyydetty! Toisekseen yhdistystoiminta ei saa olla bisnestä, ei edes lain mukaan. A.R ottaa riskin, sen tyhmempikin ymmärtää, peräänkuullutinkin kuntalaisten ja päättäjientaholta samaa, ellei jopa suurempaa innokkuutta ihmislapsia kohtaan kuin nyt osoitetaan koiria kohtaan kaikkine manikyyreineen ja huom. myös itselläni on KOIRIA.
YRITÄ NYT YMMÄRTÄÄ!!! sillä ratapölkkyjä en omista. - miksei voitu
perustaa poika ja tyttökerhoa, tuloa niistäkin olisi voinut hankkia kioskilla ym:lla oheistoiminnalla. Aallonpöyssyjä taas ei kiinnosta muu kuin oma perse.
- on perse auki,
miksei voitu kirjoitti:
perustaa poika ja tyttökerhoa, tuloa niistäkin olisi voinut hankkia kioskilla ym:lla oheistoiminnalla. Aallonpöyssyjä taas ei kiinnosta muu kuin oma perse.
niin tiloista voi nuorisolta ja loppukädessä vanhemmilta periä vaikka vip korttimaksua niiltä, jotka tiloja käyttävät ja hyödyntävät ja toki tila voi toimia myös tyttö/poikakerhona samalla maksuperiaatteella, katsotaan sitten kummassa yhdistyksessä on enemmän jäseniä/käyttöastetta. Luulisi tällä verojenmäärällä mitä meidänkin perhe viimevuonna on kuntaan kantanut saavan edes jotain vastinetta, muutakin kuin aidatun koiranpaskakompostin, villilän ja torin katukivet. Perskules!
- onko nämä
on perse auki, kirjoitti:

tilat KUNNAN OMISTUKSESSA??
- joku niin
onko nämä kirjoitti:
tilat KUNNAN OMISTUKSESSA??
väittänyt? On, tai ei, jos kerran vapaana olivat, niin kai kunta olisi ne voinut nuorisolle vuokrata, jos kerran koirayhdistyskin ne vuokrasi. Mahtaa muuten olla kesäkuumalla hienoo viettää häitä naapurissa kun koiranpaska haisee ja kaamee räkötys antaa lisämaustetta juhlille. ;D
- haittaa, kun
joku niin kirjoitti:
väittänyt? On, tai ei, jos kerran vapaana olivat, niin kai kunta olisi ne voinut nuorisolle vuokrata, jos kerran koirayhdistyskin ne vuokrasi. Mahtaa muuten olla kesäkuumalla hienoo viettää häitä naapurissa kun koiranpaska haisee ja kaamee räkötys antaa lisämaustetta juhlille. ;D
kuiteski kaikki on kännissä, ei haittaa vaikka joku piski lahkeessa roikkuis ja paska haisee.
Pääasia on, että mopeilla on motivoivaa touhua, kakaroista ei ole väliä. Eihän kunnan johtajatkaan välitä kuin että omassa perseessä on vipinää. - KRH
ymmärtää!!!! kirjoitti:
Jos kerran tällaiset tilat ovat olleet vapaana, miksi kunta ei ole itse niitä vuokrannut kyseiseen nuorisotilakäyttöön? Nuorisolle sopivaa tilaa on kohta kaksi vuotta pyydetty! Toisekseen yhdistystoiminta ei saa olla bisnestä, ei edes lain mukaan. A.R ottaa riskin, sen tyhmempikin ymmärtää, peräänkuullutinkin kuntalaisten ja päättäjientaholta samaa, ellei jopa suurempaa innokkuutta ihmislapsia kohtaan kuin nyt osoitetaan koiria kohtaan kaikkine manikyyreineen ja huom. myös itselläni on KOIRIA.
YRITÄ NYT YMMÄRTÄÄ!!! sillä ratapölkkyjä en omista.Mitä vittua täällä möykkäät.Mene ja vuokraa tilat nuorisolle niin näet ettei se kannata.Jos nakkilassa järjestetään tilat nuorisolle niin ei nuoriso kyseisiä tiloja käytä koska siellä ei esim saa juoda kaljaa ei polttaa tupakkaa ym ym.
- puhut,
KRH kirjoitti:
Mitä vittua täällä möykkäät.Mene ja vuokraa tilat nuorisolle niin näet ettei se kannata.Jos nakkilassa järjestetään tilat nuorisolle niin ei nuoriso kyseisiä tiloja käytä koska siellä ei esim saa juoda kaljaa ei polttaa tupakkaa ym ym.
olet kyllä ihme ruikuttaja.
- ASIAA!!
KRH kirjoitti:
Mitä vittua täällä möykkäät.Mene ja vuokraa tilat nuorisolle niin näet ettei se kannata.Jos nakkilassa järjestetään tilat nuorisolle niin ei nuoriso kyseisiä tiloja käytä koska siellä ei esim saa juoda kaljaa ei polttaa tupakkaa ym ym.
Juuri näin, tässä on oikea vastaus!
- Tiäksää?
KRH kirjoitti:
Mitä vittua täällä möykkäät.Mene ja vuokraa tilat nuorisolle niin näet ettei se kannata.Jos nakkilassa järjestetään tilat nuorisolle niin ei nuoriso kyseisiä tiloja käytä koska siellä ei esim saa juoda kaljaa ei polttaa tupakkaa ym ym.
Nakkilassahan oli joku Walkers kahvila, vai mikä- v-tun-lie... Eihän sekään kannattanut tuolloin.
- myy nakkilassa
tätä entistä elokuvateatteria? Joku yksityinen? Siinä oliss mahtavat puitteet nuorisotalolle! Nuoriso sais itse stailata sen mieleiseksi mestaksi.
- varmaan
vetää muutaman nuoren mukaan mutta nakkilassa on viidakon laki,jos et ole himourheilija niin notku ärrän kulmilla kesät talvet!
- kyllä ihme
varmaan kirjoitti:

ettei tuolle nuorisoasialle tehdä mitään!
Mahtaa olla kannattava busines toi koiramanikyyri ja hieroja. Voin jo ihan kuvitella, miten maajussit laahaa pystykorviaan suulin kulmilta hoitoihin. - ne taas pauhaa
varmaan kirjoitti:
vetää muutaman nuoren mukaan mutta nakkilassa on viidakon laki,jos et ole himourheilija niin notku ärrän kulmilla kesät talvet!
Onko niin vaikeeta tajuta, että se on oma riskinen bisnes mitä A.R. noissa tiloissa tekee. Omistaja on vuokrannut ne hänelle ja ei se A:n vika ole jos jotkut koiriaan hoidattavat paremmin kuin kakaroitaan! Ei varmaan A pääse samoille tuloille kuin koirien kanssa, konkurssi olisi edessä kakaroiden vapaa-ajan paikassa. Enemmän ne kusevat, oksentavat,rikkovat ja paskovat nurkkiin kuin koirat. Nähty on ! Onnea vaan sinulle A.R. Rohkeita ja ennakkoluulottomia ihmisiä tämä kylä kaipaa, eikä mitään kateellisia purnaajia. Niitä täällä on jo ihan tarpeeksi.
Ja todellakin, siellä se on vapaana vanha elokuvateatteri. Ostakaa joku se ja pistäkää putiikki pystyyn nuorille. Kunta olis mielissään kun sais asian pois niskastaan ja tukisi varmaan jotenkin asiaa. Onko uskallusta?? Epäilen ettei teistä vellihousuista ole siihen . Kaikki vaan valmiina ja heti mulle. - tuntuu nyt
ne taas pauhaa kirjoitti:
Onko niin vaikeeta tajuta, että se on oma riskinen bisnes mitä A.R. noissa tiloissa tekee. Omistaja on vuokrannut ne hänelle ja ei se A:n vika ole jos jotkut koiriaan hoidattavat paremmin kuin kakaroitaan! Ei varmaan A pääse samoille tuloille kuin koirien kanssa, konkurssi olisi edessä kakaroiden vapaa-ajan paikassa. Enemmän ne kusevat, oksentavat,rikkovat ja paskovat nurkkiin kuin koirat. Nähty on ! Onnea vaan sinulle A.R. Rohkeita ja ennakkoluulottomia ihmisiä tämä kylä kaipaa, eikä mitään kateellisia purnaajia. Niitä täällä on jo ihan tarpeeksi.
Ja todellakin, siellä se on vapaana vanha elokuvateatteri. Ostakaa joku se ja pistäkää putiikki pystyyn nuorille. Kunta olis mielissään kun sais asian pois niskastaan ja tukisi varmaan jotenkin asiaa. Onko uskallusta?? Epäilen ettei teistä vellihousuista ole siihen . Kaikki vaan valmiina ja heti mulle.olevan vaikeeta tajuta, että me muut ollaan tajuttu jo, jauhat samaa paskaa laput silmillä. Hei me tiedetää jo, on tiedetty alunalkaenkin, että on AR:n ihan oma busines. Olisi siihen silti joku muukin, kuten nuokkari sopinut, menikö jakeluu? Ja eiköhän ne vellit ole sun housuissa, sen verran vajaamieliseltä tekstis näyttää. Onneksi meillä on nakkilassa fiksumpia nuoria kuin sinä olet, tai olet koskaan ollut.
- näin on
kyllä ihme kirjoitti:
ettei tuolle nuorisoasialle tehdä mitään!
Mahtaa olla kannattava busines toi koiramanikyyri ja hieroja. Voin jo ihan kuvitella, miten maajussit laahaa pystykorviaan suulin kulmilta hoitoihin.menkää jumalauta sinne kunnalle kitisemään niistä nuokkari tiloista tai tehkää itte asialle jotain! ei kunnan väki täältä käy kyttäämässä mitä millonkin tarvitaan. oisittehan kuka vaan voinut kysyä kyseisiä tiloja itellenne vuokralle ja pistää iihen nuokkarin pystyyn. sanonpa vaan itsekkin näin nuorena etten sinne kyllä menis. kiva viettää perjantai iltaa ku isoveli valvoo.. tosi vapaa aikaa... ja eipä tietääkseni marimban porukalla ollu tota elukka paikkaa mitään vastaan.. ilosesti oli toivottanu tervetulleiksi.. ei niitä koiria siellä juhlien aikaan ole... oottete kyllä tyhmää porukkaa!!!!!!!!
- olet hyvin
näin on kirjoitti:
menkää jumalauta sinne kunnalle kitisemään niistä nuokkari tiloista tai tehkää itte asialle jotain! ei kunnan väki täältä käy kyttäämässä mitä millonkin tarvitaan. oisittehan kuka vaan voinut kysyä kyseisiä tiloja itellenne vuokralle ja pistää iihen nuokkarin pystyyn. sanonpa vaan itsekkin näin nuorena etten sinne kyllä menis. kiva viettää perjantai iltaa ku isoveli valvoo.. tosi vapaa aikaa... ja eipä tietääkseni marimban porukalla ollu tota elukka paikkaa mitään vastaan.. ilosesti oli toivottanu tervetulleiksi.. ei niitä koiria siellä juhlien aikaan ole... oottete kyllä tyhmää porukkaa!!!!!!!!
asioista perillä, kun tiedät mitä Marimba asiasta on mieltä ja onko juhlien aikaan haittaa vai ei ;D, ei meidän nuoret vaan olis tienny hehheh.
- näin on
olet hyvin kirjoitti:
asioista perillä, kun tiedät mitä Marimba asiasta on mieltä ja onko juhlien aikaan haittaa vai ei ;D, ei meidän nuoret vaan olis tienny hehheh.
sulla on tyhmiä nuoria!!! :)
- hekohekohee
Sillai.
- lapset
mielestäsi romuja, vai koiriako tarkoitat? Erikoinen ajattelutapa sinulla, hekoheko vaan sullekki, kato ettei mäyrikset iske omaan nilkkaan ja sun oma kaatopaikkas aiheuta ympäristöongelmia.
- Minä vaan
Älkää nyt kaikesta itkekö kaippa nuo itse maksavat omat harrastuksensa ja siihen vuokraamansa tilat. Turhaa kateutta kyllä nuorisolle tilat löytyy menkää vaikka pyssykankaalta, ruskilasta taikka järvikylästä onä älkääkä ruikuttako ei niitä kukaan nokan eteen tuo kuin manulle illallista.
- normaalia
suurempi kusipäitten määrä, vai lapsettomuusongelma, kun noin nuorisovastaista on keskustelu, voiko joku todellakin väittää, että kunnan kuuluu ensisijaisesti suhtautua myönteisesti koirakoulutuskenttähankkeelle, kuten on kirjoituksen perusteella tehnyt ja vasta sitten nuorisotilahankkeelle, tai motocrossareille tarkoitetun kentän hankkeelle.
Missä muussa paikassa olette nähneet, että juhlatalon vieressä on aidattu koirankoulutuspaikka, jossa nämä taudinpesät iloisesti saavat temmeltää kun omaiset viettävät vaikkapa kivenheitonpäässä hautajaisia? Itsellänikin on koira, mutta tuskimpa tämä kirppukasa manikyyriä kaipaa, saati homeopaattista hierontaa, enkä kyllä haluasi häitä, tahi hautajaisia viettää iloisesti haukkuvien koirien vieressä. Sääli juhlatalonyrittäjää, todella, sympatiani ovat hänen puolellaan. - johtajista
normaalia kirjoitti:
suurempi kusipäitten määrä, vai lapsettomuusongelma, kun noin nuorisovastaista on keskustelu, voiko joku todellakin väittää, että kunnan kuuluu ensisijaisesti suhtautua myönteisesti koirakoulutuskenttähankkeelle, kuten on kirjoituksen perusteella tehnyt ja vasta sitten nuorisotilahankkeelle, tai motocrossareille tarkoitetun kentän hankkeelle.
Missä muussa paikassa olette nähneet, että juhlatalon vieressä on aidattu koirankoulutuspaikka, jossa nämä taudinpesät iloisesti saavat temmeltää kun omaiset viettävät vaikkapa kivenheitonpäässä hautajaisia? Itsellänikin on koira, mutta tuskimpa tämä kirppukasa manikyyriä kaipaa, saati homeopaattista hierontaa, enkä kyllä haluasi häitä, tahi hautajaisia viettää iloisesti haukkuvien koirien vieressä. Sääli juhlatalonyrittäjää, todella, sympatiani ovat hänen puolellaan.näkee, miten lapsiystävällistä toiminta on ollut kautta aikojen. Ne kostaa nuoruutensa vääryyydet omille kersoilleen, perkele ku ei ollu ees sillon mäyräkoiriakaan, joutui kaien maailman korvikkeet kestämään.
Nyt on Villilä, hieno tori ja onhan joku kunnanISÄ teettänyt oikein huoneentaulun: "Minä ja Tanja" samassa kuvassa. Kierre vaan jatkuu R:n kulmilla. Ja nyt on turret saamassa luksusta. - pössynpössyn
johtajista kirjoitti:
näkee, miten lapsiystävällistä toiminta on ollut kautta aikojen. Ne kostaa nuoruutensa vääryyydet omille kersoilleen, perkele ku ei ollu ees sillon mäyräkoiriakaan, joutui kaien maailman korvikkeet kestämään.
Nyt on Villilä, hieno tori ja onhan joku kunnanISÄ teettänyt oikein huoneentaulun: "Minä ja Tanja" samassa kuvassa. Kierre vaan jatkuu R:n kulmilla. Ja nyt on turret saamassa luksusta.on tainnu kuuppilla olla pikkasen vähän leluja ja nekin patterin välissä, siltä touhu näyttää.
- lapsekaskoirallinen
tässä jutussa on se, että luppapussi halpenee onnarissa ja muutkin koiravärmeet.
Mutta se nuokkari, sille olis kyllä tilausta, missä viipyy lupaukset, jotka vaalien alla annettiin. Huhuu, onko siellä ketään? - VINHAPERÄ
kumma suopeesti kunnaisät suhtautuu kaike karvaste turiloitte ja takkuperseitte harjotuskentä pyyntöihi, mut ei ihmislaste, koskee se sit nuorisotillaa, tai mopoajelukenttää. Siin o meil kuntalaisil vähä ihmettelemist ja kunnapatuil selittelemist, vaa ei oo viäl kukkaa niist pystyny tähä vastaamaa, vaik varmaa tietosii ovat tästäki keskusteluketjust. Taitaa ol pojil iso lasti housuis, ku moniki meni vaalipuheis luppaamaa, en ny viitti mainit nimmii, mut kyl tieretää.
- veto lama-ajan
suomes, perustaa ny koirie hemmottelukeskus. Juu en ol kateelline, mut en kyl olis perustanukkaa, vaik sanottiiha jossai, et lama aikan ihmiset ottaa koirii kaveriksee ku jää työttömäks, mut niinku silti, vieks ne niit rahapulassas tommosii paikkoihi, en usko.
Nuorisolle tilaa, kannatan minäki, saadaa ne pois kuleksimast onnari ja ärrä kulmilt ja tarvittee niitäki huomioida.eikä pelkkää villilää valast, vaik kuin hinolt näyttäs. - egoja, että
silmät tapilla kattelevat näitä saitteja, jos joku kehus niitten uusia biilejä tai raktoreita. Ja torin hienoja kylpyammeita tai villilän rahasuota. PS. ei ne ite maksamillaan biileillä ajale, edustussellaisillahan ne, traktorit voi olla ostettu jollai tukiaisilla.
- ketjun loppuun
Olin tuossa perustavassa kokouksesssa mukana.
Bar Akselin tiloihin on tulossa se mitä lehdessäkin sanottiin. Sisätiloihin. Kyseessä on aiban tavallinen liikeyritys, joka ei ole yhdistyksen pyörittämä vaan yksityisen elinkeinonharjoittajan liiketoimintaa. Näitä ei pidä sekoittaa keskenään.
Koulutuskenttää haetaan jostakin nakkilan laitamilta, teollisuusalueelta. Marimban viereen ei siis ole tulossa mitään aitausta, ja kunta tulee saamaan korvauksen mahdollisesti koirakenttäkäyttöön antamastaan alueesta. Tai joku muu taho jolta sellainen saattaa löytyä kyseiseen käyttöön.
Mistään verovaroin tuettavasta toiminnasta ei ole missään kohtaa kyse.
Asiasta vielä, sen verran: Kysyin potentiaalisessa iässä olevalta lapseltani, pitäisikö jokin tässä viestiketjussa mainittu nuorisotila: "tyttö/poikakerho" perustaa...
Palaute tuli välittömästi: "Ei sinne kukaan menisi"
Nuoriso haluaa olla omissa oloissaan, omilla ehdoillaan. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.- tekstissä
sanottiin, että kyseinen alue aidataan, jotta koirilla on mukava temmeltää. Jos 1 potentiaalinen nuori on sitä mieltä, että ei sinne kukaan menisi, niin se on melkosen pieni otos Nakkilan nuorista, tänäänkin porukkaa oli työviksen nuokkarilla hyvin, mutta se kun ei ole auki kuin kerran viikossa, jos sitäkään ja muutaman hassun hetken, sitäpaitsi juuri edellämainitusta syystä mitään suurempaa ryntäystä sinne tuskin tuleekaan, koska tietoa aukioloista ei ole ja monikin eksyy sinne vahingossa kylän raitilla aikansa värjöteltyään.
Jos paikalla ei ole muuta käyttöä, eikö nuoriso-ohjaajan palkkaaminen paikalle kaikkine koeaikoneen olisi näinollen mahdollinen, näin myös aukioloajat (säännölliset) ja päivät saataisiin kaikkien tietoon ja siitähän se sitten lähtisi. Muutama hyvä syy:
- Saadaan nuoret pois ärrän ja onnarin nurkalta.
- Mielekästä yhdessäoloa ja tekemistä.
- Nakkilan imagon kohottaminenkaan ei olisi pahasta, sillä nuoria perheitä tarvitaan myös Nakkilassa.
- Työllistettäisiin 1-2 henkilöä vastuuhenkilöiksi ko. paikkaa. Työllistäminen on aina hyvä asia, näinä vaikeina aikoina.
Näin ihan vain muutamia mainitakseni.
Lopuksi haluan todeta näin ketjun alottajana, että kenelläkään ei varmasti ole mitään katkeruutta, tai kateutta lemmieläinyrittäjää vastaan, ei henkilökohtaista, ei paikan, eikä muunkaan suhteen. Nakkilan kunnan myötämielinen suhtautuminen harjoituskenttää kohtaan sai näin karvattomankin karvat pystyyn, kun nuoria kohtaan ei kunta vielä näiden 10 vuoden aikana mitä paikkakunnalla olen asunut, ole vähääkään osoittanut kiinnostusta nuorisoa kohtaan. Sen sijaan jatkuvaa ja todella törkeää nuorison arvostelua on saanut silmät päästään häveten lukea. - kakaroita
tekstissä kirjoitti:
sanottiin, että kyseinen alue aidataan, jotta koirilla on mukava temmeltää. Jos 1 potentiaalinen nuori on sitä mieltä, että ei sinne kukaan menisi, niin se on melkosen pieni otos Nakkilan nuorista, tänäänkin porukkaa oli työviksen nuokkarilla hyvin, mutta se kun ei ole auki kuin kerran viikossa, jos sitäkään ja muutaman hassun hetken, sitäpaitsi juuri edellämainitusta syystä mitään suurempaa ryntäystä sinne tuskin tuleekaan, koska tietoa aukioloista ei ole ja monikin eksyy sinne vahingossa kylän raitilla aikansa värjöteltyään.
Jos paikalla ei ole muuta käyttöä, eikö nuoriso-ohjaajan palkkaaminen paikalle kaikkine koeaikoneen olisi näinollen mahdollinen, näin myös aukioloajat (säännölliset) ja päivät saataisiin kaikkien tietoon ja siitähän se sitten lähtisi. Muutama hyvä syy:
- Saadaan nuoret pois ärrän ja onnarin nurkalta.
- Mielekästä yhdessäoloa ja tekemistä.
- Nakkilan imagon kohottaminenkaan ei olisi pahasta, sillä nuoria perheitä tarvitaan myös Nakkilassa.
- Työllistettäisiin 1-2 henkilöä vastuuhenkilöiksi ko. paikkaa. Työllistäminen on aina hyvä asia, näinä vaikeina aikoina.
Näin ihan vain muutamia mainitakseni.
Lopuksi haluan todeta näin ketjun alottajana, että kenelläkään ei varmasti ole mitään katkeruutta, tai kateutta lemmieläinyrittäjää vastaan, ei henkilökohtaista, ei paikan, eikä muunkaan suhteen. Nakkilan kunnan myötämielinen suhtautuminen harjoituskenttää kohtaan sai näin karvattomankin karvat pystyyn, kun nuoria kohtaan ei kunta vielä näiden 10 vuoden aikana mitä paikkakunnalla olen asunut, ole vähääkään osoittanut kiinnostusta nuorisoa kohtaan. Sen sijaan jatkuvaa ja todella törkeää nuorison arvostelua on saanut silmät päästään häveten lukea.Vanhemmat älkää sysätkö kasvatus velvollisuuttanne kunnalle älkääkä muualle hoitakaa vastuunne itse se on vanhempina teidän velvollisuutenne.Mitä tulee nuorisotiloihin kyllä niitä villilästä löytyy vuokratkaa sieltä.
- kunnalle?????
kakaroita kirjoitti:
Vanhemmat älkää sysätkö kasvatus velvollisuuttanne kunnalle älkääkä muualle hoitakaa vastuunne itse se on vanhempina teidän velvollisuutenne.Mitä tulee nuorisotiloihin kyllä niitä villilästä löytyy vuokratkaa sieltä.
Siis miten ihmeessä kasvatusvastuu menee kunnalle, jos kunta järjestää vapaa-ajan viettomahdollisuuden nuorille ja paikan, jossa tavata toisiaan? NYT SE PAIKKA ON ÄRRÄN KULMA JA ONNARI, eikä sielläkään kasvatusvastuu ole kotoa pois siirtynyt. Onko toi kasvatusvastuun siirtoajatus jotain maalaista ajattelutapaa kun minulle ei aukene, että nuorisotilat sen kotoa pois siirtäisivät?
Itse lähes viisikymppisenä muistan erittäin hyvin, että en 13 ikävuodesta eteenpäin enää viettänyt iltojani äidin ja isän kainalossa, mutta kyllä he minut silti kasvattivat ja muuten ohjeita tulee edelleen. - mmm
kunnalle????? kirjoitti:
Siis miten ihmeessä kasvatusvastuu menee kunnalle, jos kunta järjestää vapaa-ajan viettomahdollisuuden nuorille ja paikan, jossa tavata toisiaan? NYT SE PAIKKA ON ÄRRÄN KULMA JA ONNARI, eikä sielläkään kasvatusvastuu ole kotoa pois siirtynyt. Onko toi kasvatusvastuun siirtoajatus jotain maalaista ajattelutapaa kun minulle ei aukene, että nuorisotilat sen kotoa pois siirtäisivät?
Itse lähes viisikymppisenä muistan erittäin hyvin, että en 13 ikävuodesta eteenpäin enää viettänyt iltojani äidin ja isän kainalossa, mutta kyllä he minut silti kasvattivat ja muuten ohjeita tulee edelleen.Ei kunnan perustehtävä ole tilojen puuhaaminen kenellekään. Monet eri harrastajat ja järjestöt ovat Nakkilassakin itse hoitaneet itselleen ja jäsenistölleen tilat olemalla itse aktiivisia eikä odottamalla,että kyllä ne joku meille laittaa.
- nuorissa
kunnalle????? kirjoitti:
Siis miten ihmeessä kasvatusvastuu menee kunnalle, jos kunta järjestää vapaa-ajan viettomahdollisuuden nuorille ja paikan, jossa tavata toisiaan? NYT SE PAIKKA ON ÄRRÄN KULMA JA ONNARI, eikä sielläkään kasvatusvastuu ole kotoa pois siirtynyt. Onko toi kasvatusvastuun siirtoajatus jotain maalaista ajattelutapaa kun minulle ei aukene, että nuorisotilat sen kotoa pois siirtäisivät?
Itse lähes viisikymppisenä muistan erittäin hyvin, että en 13 ikävuodesta eteenpäin enää viettänyt iltojani äidin ja isän kainalossa, mutta kyllä he minut silti kasvattivat ja muuten ohjeita tulee edelleen.Nuoret voivat tavata toisiaan varmasti kotonaankin niin meillä ainakin on ollut me vanhempina voimme olla varmasti hetken poissa kotoa sehän on paras ja luontevin paikka tavata ja kutsua kavereitaan vapaa aikanaan ei tarvi notkua ärrällä ei onnarin nurkilla se on hieman ontuva selitys tuollainen.
- hmmmmmmm
nuorissa kirjoitti:
Nuoret voivat tavata toisiaan varmasti kotonaankin niin meillä ainakin on ollut me vanhempina voimme olla varmasti hetken poissa kotoa sehän on paras ja luontevin paikka tavata ja kutsua kavereitaan vapaa aikanaan ei tarvi notkua ärrällä ei onnarin nurkilla se on hieman ontuva selitys tuollainen.
eipä minulakaan aikanani ole ollut mitään nuoriso tilaa ja hyvin olen pärjännyt... miettikääpä taas sitä omaa nuoruuttanne...
- huonot ajat
hmmmmmmm kirjoitti:
eipä minulakaan aikanani ole ollut mitään nuoriso tilaa ja hyvin olen pärjännyt... miettikääpä taas sitä omaa nuoruuttanne...
nuorilla ! Se kuuluisa tuleva nuorisotila tulisi olla auki klo 15:stä yömyöhään jos meinataan ettei porukat roiku onnarilla ja ärrällä. Sinne pitäs tulla selvänä(walkkers), sie pitäs olla ohjelmaa ja ohjattua toimintaa (karhula ja työvis) eikä sie voi olla pappii(seurakuntatilat). Mikään näistä ei kai ole menestynyt aiemmin? No,ehkä seurakunta, kun sillä on omat käyttäjänsä. Mikään ei kauaa toimi, kun ei osata pelata yhteisillä säännöillä.ja aina on syrjäytyneitä joita nyt ei vaan kiinnosta urheilu, seurakunta, kokkikerhot, partio tai joku muu kimppa. Mikä kiinnostaa?? On näytelmäkerho, elokuvii Villiläs, tapahtumii Salomonilla, jääkenttiä, urheilukenttiä, kalastusta, koiraharrastusta, lukupiiriä, kirjastoo, kansalaisopisto ja näitä on vaikka kuinka.Näihin kaikkiin tarvitaan vanhempien tukea ja ohjausta jo nuoresta saakka näihin juttuihin. Ohjaavatko vanhemmat lapsiaan, harrastavatko heidän kanssaan?? Ja Mikä kiinnostaa. Kiinnostaa eniten räkiä ja kännätä ja v....lla ärrällä ja onnarilla ja kylillä. se on kivaa käydä varkais kaupois ja kioskeis ja kinuta tupakkaa ohikulkijoilta. On kivaa meuhkata ja haistatella sisätilois...pizzeriat,kaffeli jne.Näin on näppylät eikä muuta voi. Sori et oon näin negatiivinen mutta näin se on totuus.
- Tosi on
mmm kirjoitti:
Ei kunnan perustehtävä ole tilojen puuhaaminen kenellekään. Monet eri harrastajat ja järjestöt ovat Nakkilassakin itse hoitaneet itselleen ja jäsenistölleen tilat olemalla itse aktiivisia eikä odottamalla,että kyllä ne joku meille laittaa.
Koontina vielä perusasioista:
Akseli Pubin tilat olivat vapaana kaksi vuotta. Sinä aikana kuka tahansa olisi voinut vuokrata ne ja ruveta "kerhotädiksi" tai perustaa nuorisodiskon. Vaan eipä yritystä löytynyt. Tilat ovat siis yksityiset. A.R. kuuli monen toiveen ja rohkaistui vuokraamaan ne, remontoimaan ja perustamaan eläinpalveluyrityksen. Hieno homma A.R.! Nakkilan Koirakerholla ei ole mitään tekemistä vuokrasopimusten kanssa. Vain kokoontumispaikka. - jaa
huonot ajat kirjoitti:
nuorilla ! Se kuuluisa tuleva nuorisotila tulisi olla auki klo 15:stä yömyöhään jos meinataan ettei porukat roiku onnarilla ja ärrällä. Sinne pitäs tulla selvänä(walkkers), sie pitäs olla ohjelmaa ja ohjattua toimintaa (karhula ja työvis) eikä sie voi olla pappii(seurakuntatilat). Mikään näistä ei kai ole menestynyt aiemmin? No,ehkä seurakunta, kun sillä on omat käyttäjänsä. Mikään ei kauaa toimi, kun ei osata pelata yhteisillä säännöillä.ja aina on syrjäytyneitä joita nyt ei vaan kiinnosta urheilu, seurakunta, kokkikerhot, partio tai joku muu kimppa. Mikä kiinnostaa?? On näytelmäkerho, elokuvii Villiläs, tapahtumii Salomonilla, jääkenttiä, urheilukenttiä, kalastusta, koiraharrastusta, lukupiiriä, kirjastoo, kansalaisopisto ja näitä on vaikka kuinka.Näihin kaikkiin tarvitaan vanhempien tukea ja ohjausta jo nuoresta saakka näihin juttuihin. Ohjaavatko vanhemmat lapsiaan, harrastavatko heidän kanssaan?? Ja Mikä kiinnostaa. Kiinnostaa eniten räkiä ja kännätä ja v....lla ärrällä ja onnarilla ja kylillä. se on kivaa käydä varkais kaupois ja kioskeis ja kinuta tupakkaa ohikulkijoilta. On kivaa meuhkata ja haistatella sisätilois...pizzeriat,kaffeli jne.Näin on näppylät eikä muuta voi. Sori et oon näin negatiivinen mutta näin se on totuus.
Tässä asia on pelkistetty totuudenmukaisesti.
- edellämainituista
mmm kirjoitti:
Ei kunnan perustehtävä ole tilojen puuhaaminen kenellekään. Monet eri harrastajat ja järjestöt ovat Nakkilassakin itse hoitaneet itselleen ja jäsenistölleen tilat olemalla itse aktiivisia eikä odottamalla,että kyllä ne joku meille laittaa.
sijoitat nuorisotalon, jossa nuoriso tapaa toisiaan bilispöydän, tv:n, kahvikupposen, pingispöydän ääressä. Ovatko he harrastajia?, järjestö? jäsenistö? Ei... he ovat kuntalaisia kuten sinäkin ja saavat nauttia kunnan palveluista kuten sinäkin.
- kerranki
huonot ajat kirjoitti:
nuorilla ! Se kuuluisa tuleva nuorisotila tulisi olla auki klo 15:stä yömyöhään jos meinataan ettei porukat roiku onnarilla ja ärrällä. Sinne pitäs tulla selvänä(walkkers), sie pitäs olla ohjelmaa ja ohjattua toimintaa (karhula ja työvis) eikä sie voi olla pappii(seurakuntatilat). Mikään näistä ei kai ole menestynyt aiemmin? No,ehkä seurakunta, kun sillä on omat käyttäjänsä. Mikään ei kauaa toimi, kun ei osata pelata yhteisillä säännöillä.ja aina on syrjäytyneitä joita nyt ei vaan kiinnosta urheilu, seurakunta, kokkikerhot, partio tai joku muu kimppa. Mikä kiinnostaa?? On näytelmäkerho, elokuvii Villiläs, tapahtumii Salomonilla, jääkenttiä, urheilukenttiä, kalastusta, koiraharrastusta, lukupiiriä, kirjastoo, kansalaisopisto ja näitä on vaikka kuinka.Näihin kaikkiin tarvitaan vanhempien tukea ja ohjausta jo nuoresta saakka näihin juttuihin. Ohjaavatko vanhemmat lapsiaan, harrastavatko heidän kanssaan?? Ja Mikä kiinnostaa. Kiinnostaa eniten räkiä ja kännätä ja v....lla ärrällä ja onnarilla ja kylillä. se on kivaa käydä varkais kaupois ja kioskeis ja kinuta tupakkaa ohikulkijoilta. On kivaa meuhkata ja haistatella sisätilois...pizzeriat,kaffeli jne.Näin on näppylät eikä muuta voi. Sori et oon näin negatiivinen mutta näin se on totuus.
satuin iha mielekiinnost lukee kokonaise viesti ketju ja pääti sit sinul vastat.
Ajatella mimmottii nuorii sää olet törmänny ja kaikis samois paikois, mis määki käy. Ja ajatella, et koskaa ei kukkaa ol mul vittuillu,haistatellu, ei oo kenkää räkiny, enkä yhtää nuort ol kännis nähny, aikuisii ihmisii sen sijaa ole nähny kännis kyläl paljonki. Yks poika on yhre kerra pyytäny tupakkaa, en antanu. Et oli iha pakko vastat sul, ko lopus sanoit, et näi o totuus, et kyl mu tarvii kauheesti ihmetel kui ne sinnuu kohtaa tollai käyttäytyy, minnuu, tai muit kohtaa en sit kyl vastaavaa ol ikän nähny tapahtuva, et paranis varmaa kattoo peilii. - A.M
Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua koirakerhosta sekä Nakkilan nuorison tilanteesta, nämä kun näyttävät vahvasti liittyvän yhteen. Nakkilan nuorisolla on ollut hyvät ja fiksut tilat. Näitä tiloja silloinen nuoriso kohteli kaltoin, pelit rikottiin ja tilat tuhottiin. Mutta, kun nuorisolla on energiaa, he voisit perustaa oman nuorisoyhdistyksen ja tätä kautta lähteä hanketta vetämään. Etsiä vuokrattavat tilat, laittaa tilat mieleisekseen, järjestää iltoja ja kokoontumisia. Kerätä varoja kioski ja diskotoiminnalla sekä kerätä jäsenmaksua. Tuskin kukaan yhdistyksen jäsen tuolloin kohtelisi tiloja ja tavaroita kaltoin. Yhdistyksellä on mahdollisuus saada erilaisia valtion ja kunnan tukia nuorison käyttöön. Nyt on nuorilla mahdollisuus näyttää mihin he pystyvät ilman, että joku sen heille on järjestänyt valmiiksi.
- maan muissa
A.M kirjoitti:

kunnissa nuorisotila on järjestetty, mutta Nakkilassa se pitää itse järjestää, tolla pääsee jo varmaan 10 uutisten kevennykseen.hehhehe
- A:R
Hyvä nimimerkki!Vastaan aina omalla nimelläni niin on kivampi keskustella.Olen vuokrannut kaupan tilat yksityiseltä henkilöltä ja yritän omalta osaltani tuottaa palvelua nakkilan koiraharrastajille ym eläinystäville.Olen juhlatalon henkilökunnan kanssa sopinut järjestelyistä joten emme tuota heille häiriötä,ei missään nimessä ole tarkoitus kenenkään juhlia pilata eikä siivotussa kentässä todellakaan kakka haise.Kunnalta saan tietoa mahdollisista harjoituskentän paikoista eikä se sulje pois nuorisonpaikkatiloja.Jokaisen ideat kannattaa hyödyntää jos vain mahdollista ja saada nuorisolle omat tilat,mutta pitää toimia mitään ei saa valmiina.Kaikki ovat tervetulleita kerhoomme harrastamaan ja seurustelemaan.Yhteistyö terveisin A.R
- NUORISOVASTAISET
SELITÄTTE SEN, ETTÄ PORIN KAUPUNKI, ULVILAN KAUPUNKI JA HARJAVALLAN KAUPUNKI OVAT KATSONEET TEHTÄVÄKSEEN J-Ä-R-J-E-S-T-Ä-Ä NUORISOTILAT?
VAAN NAKKILASSA SE PITÄÄ ANSAITA, VANHEMPIEN PITÄÄ VUOKRATA, JONKUN PITÄÄ LÄHTEÄ YRITTÄJÄNÄ PITÄMÄÄN DISKOILTOJA, JA AINOASTAAN NAKKILAN NUORET KÄYTTÄYTYVÄT NIIN HUONOSTI, ETTÄ TÄMÄ KAIKKI EI OLE MAHDOLLISTA. JOS JOTKUT SELITYKSET OVAT ONTUVIA, NIIN NUORISOTALOVASTAISET, SILLÄ ON SE HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ, ETTÄ KAIKISSA MUISSA NAAPURIKUNNISSA HOMMA TOIMII JA SE ON KUNNAN PUOLELTA JÄRJESTETTY JA HUOM. SE ON TOIMINUT JO VUOSIKYMMENIÄ, ETTEI NYT OLISI NIIN, ETTÄ SUURIN OSA TEISTÄ VASTUSTAJISTA ETTE OLE MUUTA KIERTÄNEET KUIN TAHKOA JA VASTUSTATTE VASTUSTAMISEN ILOSTA. VOIN KOKEMUKSELLA KERTOA, ETTÄ ELÄMÄÄ ON NAKKILAN RAJOJEN ULKOPUOLELLAKIN JA JOSKUS KANNATTAA OTTAA MALLIA ISOMMISTA, NIIN KUNNALLISPOLIITTISESTIKIN PALVELUJEN MUODOSSA. - olenkin jo tuolla
ketjun jossain kohden todennut, ettei kenelläkään ole yritystoimintaasi , sinua, tai muutenkaan mitään vastaan. Itse en ole tiennyt kyseisen paikan olleen tyhjillään, vaan olen olettanut, että joku fysikaalinen on sen kokonaisuudessaan vuokrannut. Ajatus lähti siitä, että vajaa vuosi sitten tehtiin jopa adressi kunnanpäättäjille nuorisotalon puolesta, kuten tekivät crossariharrastajatkin taannoin, kummastakaan hankkeesta ei ole kuulunut sen koommin.
Nyt sen sijaan lehtikirjoituksen perusteella pääsi siihen käsitykseen, että kunta on suopeasti suhtautunut koirakoulutuskenttä hankkeelle, hankkeelle, joka mitä ilmeisemmin ei kovin kauaa ole voitu hakea, koska yhdistyksenne on vastaperustettu.
Kuten jo moneen kertaan on todettu, olisi kunnanisätkin voineet sen verran olla nuorisostaan kiinnostuneita, että myös heidät huomioitaisiin, kuten niin monella paikkakunnalla on huomioitu.
Itse olen jo sen verran iällä, että kauhulla odotan kuinka tämä kasvava sukupolvi meistä aikanaan huolehtii, kun me kuntalaiset/veronmaksajat ja kunnan päättäjät viis veisaamme heidän hyvinvoinnistaan.
Toivottavasti pyllymme ei jäädy kroonikkovaippaan kiinni onnarin kulmalla, tai siellä ärrän kulmalla ikäihmisinä värjötellessämme, jos vanha sanonta maksetaan potut pottuina toteutuu tässäkin tapauksessa.
Yrittäjähenkisenä toivotan kaikkea hyvää uudelle hankkeellesi ja toivotaan, että tuo nuorison vapaa-aika paikkakin saadaan joskus järjestymään.
Iloista kevättä sinulle A.R. - A.R
olenkin jo tuolla kirjoitti:

Iloista kevättä sinulle A.R.kiitos vastauksestasi ja hyvää jatkoa sinullekin. Pariin asiaan kerron muutoksen, elikä tilat ovat olleet vuokrakäytössä tähän asti ja olen odottanut niiden vapautumista jo melkein kaksivuotta.Nyt onnistui ja toivon todella että tiloista voisi tulla niin koirien kuin ihmistenkin kohtaamispaikka.mikä sen kivampaa kuin pieni juttutuokio kahvikupposen ääressä jos vain aika antaa myötä,joten terve tuloa.Myös koirakenttää olen kysellyt jo kaksivuotta sitten,mutta ei ollut ymmärrystä perustaa kerho jonka nimissä kenttää voisi vuokrata ja onhan selvää että yhdessä oomme vahvempia. aurinkoista kevättä ja kesää kaikille ja hymyillään kun tavataan..
- NY HITOSSA
NUORISOVASTAISET kirjoitti:
SELITÄTTE SEN, ETTÄ PORIN KAUPUNKI, ULVILAN KAUPUNKI JA HARJAVALLAN KAUPUNKI OVAT KATSONEET TEHTÄVÄKSEEN J-Ä-R-J-E-S-T-Ä-Ä NUORISOTILAT?
VAAN NAKKILASSA SE PITÄÄ ANSAITA, VANHEMPIEN PITÄÄ VUOKRATA, JONKUN PITÄÄ LÄHTEÄ YRITTÄJÄNÄ PITÄMÄÄN DISKOILTOJA, JA AINOASTAAN NAKKILAN NUORET KÄYTTÄYTYVÄT NIIN HUONOSTI, ETTÄ TÄMÄ KAIKKI EI OLE MAHDOLLISTA. JOS JOTKUT SELITYKSET OVAT ONTUVIA, NIIN NUORISOTALOVASTAISET, SILLÄ ON SE HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ, ETTÄ KAIKISSA MUISSA NAAPURIKUNNISSA HOMMA TOIMII JA SE ON KUNNAN PUOLELTA JÄRJESTETTY JA HUOM. SE ON TOIMINUT JO VUOSIKYMMENIÄ, ETTEI NYT OLISI NIIN, ETTÄ SUURIN OSA TEISTÄ VASTUSTAJISTA ETTE OLE MUUTA KIERTÄNEET KUIN TAHKOA JA VASTUSTATTE VASTUSTAMISEN ILOSTA. VOIN KOKEMUKSELLA KERTOA, ETTÄ ELÄMÄÄ ON NAKKILAN RAJOJEN ULKOPUOLELLAKIN JA JOSKUS KANNATTAA OTTAA MALLIA ISOMMISTA, NIIN KUNNALLISPOLIITTISESTIKIN PALVELUJEN MUODOSSA.USKO, ETTÄ KYL TÄÄL ON YRITETTY ANTAA NUORISOLLE TILOJA MUT KU KAIKKI SAATANA SOIKOON HÄVITETÄÄ JA RIKOTAA. jOS JOSTAI ON TILAA SAATU TAI KOKEILUJA TEHTY NII KAIKK ON MÄNT!! NUORISO VOIS IHA VANHAAIKASESTI ANTAA SAKINHIVUTUKSEN NIILLE MUUTAMILLE JOKKA TÄÄN ON TEHNY, KOSKA KYL MUN PIENI PÄÄKNUPPINI SENKI TAJUU ETTEIVÄT KAIKKI NUORET NOITA KPÄITÄ OLE VVA NE VIKSUMMAT TÄSTÄ NY SITTE KÄRSII. EI NAKKILAN KUNTA TAIDA LÖYTÄÄ MITÄÄ ALCATRAZIN KALTASTA PAIKKA MIHIN NÄÄ HERRATERTUT VOIS VAPAAAIKAANSA MENNÄ VIETTÄÄ NE KUN EI MUUTA ANSAITSE.
- PÖYTÄÄN!
NY HITOSSA kirjoitti:
USKO, ETTÄ KYL TÄÄL ON YRITETTY ANTAA NUORISOLLE TILOJA MUT KU KAIKKI SAATANA SOIKOON HÄVITETÄÄ JA RIKOTAA. jOS JOSTAI ON TILAA SAATU TAI KOKEILUJA TEHTY NII KAIKK ON MÄNT!! NUORISO VOIS IHA VANHAAIKASESTI ANTAA SAKINHIVUTUKSEN NIILLE MUUTAMILLE JOKKA TÄÄN ON TEHNY, KOSKA KYL MUN PIENI PÄÄKNUPPINI SENKI TAJUU ETTEIVÄT KAIKKI NUORET NOITA KPÄITÄ OLE VVA NE VIKSUMMAT TÄSTÄ NY SITTE KÄRSII. EI NAKKILAN KUNTA TAIDA LÖYTÄÄ MITÄÄ ALCATRAZIN KALTASTA PAIKKA MIHIN NÄÄ HERRATERTUT VOIS VAPAAAIKAANSA MENNÄ VIETTÄÄ NE KUN EI MUUTA ANSAITSE.
KUKA ON TEHNYT, KOSKA ON TEHNYT, MISSÄ ON TEHNYT? EN OLE 10 VUOTEEN KUULLU PAIKKAA JÄRJESTETTÄNEEN, JOTEN, JOS SILLOIN ON OLLU KUSIPÄISIÄ KAKAROITA, NI TIEDOKS VAAN SULLE, NE ON AIKUISIA JO. LÄHIHIESTORIASSA EN TODELLAKAAN OLE NÄHNYT NAKKILAN JÄRJESTÄNEEN ESIM. VASTAAVAA NUOKKARIA KUIN ON NIINKIN LÄHELLÄ KUIN ULVILASSA. OLET SINÄ KATKERA IHMINEN, IHAN KUIN SE OLIS SULTA POIS, JOS NUORET JOTAIN SAIS.
- NHH pentu
A.R kirjoitti:
kiitos vastauksestasi ja hyvää jatkoa sinullekin. Pariin asiaan kerron muutoksen, elikä tilat ovat olleet vuokrakäytössä tähän asti ja olen odottanut niiden vapautumista jo melkein kaksivuotta.Nyt onnistui ja toivon todella että tiloista voisi tulla niin koirien kuin ihmistenkin kohtaamispaikka.mikä sen kivampaa kuin pieni juttutuokio kahvikupposen ääressä jos vain aika antaa myötä,joten terve tuloa.Myös koirakenttää olen kysellyt jo kaksivuotta sitten,mutta ei ollut ymmärrystä perustaa kerho jonka nimissä kenttää voisi vuokrata ja onhan selvää että yhdessä oomme vahvempia. aurinkoista kevättä ja kesää kaikille ja hymyillään kun tavataan..
Minulle on tulossa koiranpentu tuossa kesänkorvalla. Olisin kiinnostunut toiminnastanne, mitä maksaa, millasia palveluita jne. En päässyt tuota juttua lukemaan, joten jos jotain hintatietoa oli siinä, niin en niistä tiedä. Hienoa kun jaksaa yrittää ja kehittää Nakkilan palveluita, tsemppiä toimijoille!
- nakkilasta pois
PÖYTÄÄN! kirjoitti:
KUKA ON TEHNYT, KOSKA ON TEHNYT, MISSÄ ON TEHNYT? EN OLE 10 VUOTEEN KUULLU PAIKKAA JÄRJESTETTÄNEEN, JOTEN, JOS SILLOIN ON OLLU KUSIPÄISIÄ KAKAROITA, NI TIEDOKS VAAN SULLE, NE ON AIKUISIA JO. LÄHIHIESTORIASSA EN TODELLAKAAN OLE NÄHNYT NAKKILAN JÄRJESTÄNEEN ESIM. VASTAAVAA NUOKKARIA KUIN ON NIINKIN LÄHELLÄ KUIN ULVILASSA. OLET SINÄ KATKERA IHMINEN, IHAN KUIN SE OLIS SULTA POIS, JOS NUORET JOTAIN SAIS.
muuttaneena on pakko sanoo, että ei tiedä siellä lantapaskakylässä, mikä on oikea nuorisotalo.
ei niillä oo pienintäkään hajua, mimmone sen pitäs olla, sen tähde sitä vastustetaa. Viekää ne kunnahemmot niskaperseotteella niihi naapurikuntii tutustuu, ni joha rupee tapahtuu. Just noitte kusipäiste vänkääjie takii minäki sielt aikanani lähdi. Ku ei mee jakeluu, ni se vaan ei mee, kaikkee vastustetaa, kaikist puhutaa paskaa. Helveti sisäsiittola se Nakkila o ja o aina ollu. - jaska jokunen
NHH pentu kirjoitti:
Minulle on tulossa koiranpentu tuossa kesänkorvalla. Olisin kiinnostunut toiminnastanne, mitä maksaa, millasia palveluita jne. En päässyt tuota juttua lukemaan, joten jos jotain hintatietoa oli siinä, niin en niistä tiedä. Hienoa kun jaksaa yrittää ja kehittää Nakkilan palveluita, tsemppiä toimijoille!
Hei,jos nuokkari tilat sais nakkilaan, niin eihän se ole ongelma miten paikkojen rikkojat sais pysymään pois .
- A.R
NHH pentu kirjoitti:
Minulle on tulossa koiranpentu tuossa kesänkorvalla. Olisin kiinnostunut toiminnastanne, mitä maksaa, millasia palveluita jne. En päässyt tuota juttua lukemaan, joten jos jotain hintatietoa oli siinä, niin en niistä tiedä. Hienoa kun jaksaa yrittää ja kehittää Nakkilan palveluita, tsemppiä toimijoille!
heissan ja kiitos tsempistä.Kerhomme jäsenmaksu on 20€ ja perhejäsen 5€.Voimme järjestää pentukursseja,toko-koulutusta agilityä ja jälkiä ym jos vain harrastajia riittää ja oletan kiinnostuksesta että riittää.kouluttajia etsitään kaiken aikaa ja kenttäkin on vielä hakusessa mutta hiljaa hyvää tulee ja porukalla ollaan vahvempia.Tervetuloa 4.4. lauantaina klo 16.00 os. Akselintie 1 koirakerho kokoontuu silloin.Ilmoitan ensiviikolla nakkila ilmoittaa asiasta tarkemmin. Kaikki innolla mukaan ja siitä se lähtee.terv kerhon sihteeri A.R
- raaaski
nakkilasta pois kirjoitti:
muuttaneena on pakko sanoo, että ei tiedä siellä lantapaskakylässä, mikä on oikea nuorisotalo.
ei niillä oo pienintäkään hajua, mimmone sen pitäs olla, sen tähde sitä vastustetaa. Viekää ne kunnahemmot niskaperseotteella niihi naapurikuntii tutustuu, ni joha rupee tapahtuu. Just noitte kusipäiste vänkääjie takii minäki sielt aikanani lähdi. Ku ei mee jakeluu, ni se vaan ei mee, kaikkee vastustetaa, kaikist puhutaa paskaa. Helveti sisäsiittola se Nakkila o ja o aina ollu.luopua edes vähäksi aikaa omista leluistaa, että kerkeis käymää kattoo mallii muualta.
On niin hiton hieno villilä ja vilkas tori kylpyammeineen että heko heko vaan sinne - Yx kerhon perustaja
NHH pentu kirjoitti:
Minulle on tulossa koiranpentu tuossa kesänkorvalla. Olisin kiinnostunut toiminnastanne, mitä maksaa, millasia palveluita jne. En päässyt tuota juttua lukemaan, joten jos jotain hintatietoa oli siinä, niin en niistä tiedä. Hienoa kun jaksaa yrittää ja kehittää Nakkilan palveluita, tsemppiä toimijoille!
Nakkilan koirakerhon tarkoituksena on koota mahdollisimman monet koiran omistajat atiiviseen koiraharrastuksen piiriin, ohjata jäseniään kasvattamaan ja opettamaan koiriaan oikein, sekä edistää koiramyönteisen ilmapiirin syntymistä toimialueellaan.
Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu on 20 ja perhejäsen 5 euroa. Jäsenneksi liittymiskaavakkeita sa Anita Rosenbergiltä - NKK:npuheenjohtaja
A.R kirjoitti:
heissan ja kiitos tsempistä.Kerhomme jäsenmaksu on 20€ ja perhejäsen 5€.Voimme järjestää pentukursseja,toko-koulutusta agilityä ja jälkiä ym jos vain harrastajia riittää ja oletan kiinnostuksesta että riittää.kouluttajia etsitään kaiken aikaa ja kenttäkin on vielä hakusessa mutta hiljaa hyvää tulee ja porukalla ollaan vahvempia.Tervetuloa 4.4. lauantaina klo 16.00 os. Akselintie 1 koirakerho kokoontuu silloin.Ilmoitan ensiviikolla nakkila ilmoittaa asiasta tarkemmin. Kaikki innolla mukaan ja siitä se lähtee.terv kerhon sihteeri A.R
Nakkilan koirakerhon tarkoitus on koota yhteen Nakkilan ja lähiseutujen koiraharrastajat ikään,ja sukupuoleen katsomatta. Kuten sihteeri jo edellä mainitsikin ei toimintaamme ole rajattu mihinkään tiettyihin kaavoihin,vaan tarkoitus on "jokaiselle jotakin". Jo perustamistilaisuudessa ilokseni totesin paikalla olevan väkeä "vauvasta vaariin".Selvennykseksi kaikille mainittakoon että kerho ja entisen Akselin tiloihin avattava eläintarvike-myymälä oheispalveluineen ovat täysin eri asioita. Yrittäjä on antanut yhdistyksemme kokoontua tiloissaan,josta hänelle lämmin kiitos!!!Vielä lopuksi toivotan kaikki,niin uudet,kuin vanhatkin harrastajat toimintaamme mukaan,kertokaa kaverillekin!Terveisin Nakkilan koirakerhon puheenjohtaja Jukka Tiirikainen. ps.Vastailemme mielellämme kysymyksiin, edellyttäen että annat yhteystietosi
- elikkäs
PÖYTÄÄN! kirjoitti:
KUKA ON TEHNYT, KOSKA ON TEHNYT, MISSÄ ON TEHNYT? EN OLE 10 VUOTEEN KUULLU PAIKKAA JÄRJESTETTÄNEEN, JOTEN, JOS SILLOIN ON OLLU KUSIPÄISIÄ KAKAROITA, NI TIEDOKS VAAN SULLE, NE ON AIKUISIA JO. LÄHIHIESTORIASSA EN TODELLAKAAN OLE NÄHNYT NAKKILAN JÄRJESTÄNEEN ESIM. VASTAAVAA NUOKKARIA KUIN ON NIINKIN LÄHELLÄ KUIN ULVILASSA. OLET SINÄ KATKERA IHMINEN, IHAN KUIN SE OLIS SULTA POIS, JOS NUORET JOTAIN SAIS.
7 vuotta sitten muistaakseni oli pystyssä paikka nimeltä walkkers ärrän vieressä... lopetettiin.. sen jälkeen tuli nanuka (nakkilan nuoriso kahvila) ei kannattanut.... eli yritystä on ollut mutta enpä itsekkään noissa paikoissa viihtynyt kun hetken lämmittelemässä ja sitten takasin ulkosalle...
- varma,
elikkäs kirjoitti:

että kaikki on kanssasi samaa mieltä?
- tuota noin
varma, kirjoitti:
että kaikki on kanssasi samaa mieltä?
en ole.. enkä muitten puolesta puhukkaan.. kunhan muistutin että täällä on yritetty pitää nuorisotiloja..
- opettaa
Yx kerhon perustaja kirjoitti:
Nakkilan koirakerhon tarkoituksena on koota mahdollisimman monet koiran omistajat atiiviseen koiraharrastuksen piiriin, ohjata jäseniään kasvattamaan ja opettamaan koiriaan oikein, sekä edistää koiramyönteisen ilmapiirin syntymistä toimialueellaan.
Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu on 20 ja perhejäsen 5 euroa. Jäsenneksi liittymiskaavakkeita sa Anita Rosenbergiltäkoiria , joo koirat menee lasten edelle just nii
- Muistanko
NKK:npuheenjohtaja kirjoitti:
Nakkilan koirakerhon tarkoitus on koota yhteen Nakkilan ja lähiseutujen koiraharrastajat ikään,ja sukupuoleen katsomatta. Kuten sihteeri jo edellä mainitsikin ei toimintaamme ole rajattu mihinkään tiettyihin kaavoihin,vaan tarkoitus on "jokaiselle jotakin". Jo perustamistilaisuudessa ilokseni totesin paikalla olevan väkeä "vauvasta vaariin".Selvennykseksi kaikille mainittakoon että kerho ja entisen Akselin tiloihin avattava eläintarvike-myymälä oheispalveluineen ovat täysin eri asioita. Yrittäjä on antanut yhdistyksemme kokoontua tiloissaan,josta hänelle lämmin kiitos!!!Vielä lopuksi toivotan kaikki,niin uudet,kuin vanhatkin harrastajat toimintaamme mukaan,kertokaa kaverillekin!Terveisin Nakkilan koirakerhon puheenjohtaja Jukka Tiirikainen. ps.Vastailemme mielellämme kysymyksiin, edellyttäen että annat yhteystietosi
väärin, eikös Arvoisan puheenjohtajan omat koirat(muutama vuosi takaperin) joutuneet syömään omia ulosteitaan? Mites tuollainen henkilö voi toimia ylipäätään koirakerhon puheenjohtajana?
Pyydän etukäteen anteeksi, jos haukun väärää puuta. - se on maailman
opettaa kirjoitti:
koiria , joo koirat menee lasten edelle just nii
meno. Hain joskus 20 vuotta sitten koiran ns. kennelistä, joka toimi perheen omakotitalossa. Siellä oli pieniä lapsia, joista yksi konttausikäinen kulki koiranpaskaa täynnä olevissa potkuhousuissa ja ne muut oli yhtä likasissa vaatteissa, kaikilla lapsilla räkä juoksi pitkin poskia, yskivät ja präiskivät. Sensijaan koirat olivat loistokunnossa ja eläinlääkärintarkastamia, rokotettuja jne. Näin se näyttää menevän nakkilassakin, nuoret voivat huonosti, mutta sehän ei olekkaan pääasia, vaan se, että koirat eivät ahdistu ja turkki kiiltää. Varmaan koirakerholaisillakin on lapsia, mutta ei niitä kiinnosta ajaa nuorten asiaa, koira kun on tärkein perheenjäsen!?!
- rankkurina
se on maailman kirjoitti:

jos biologist ? vanhemmat ei huolehdi kakaroistaan nii otetaan pois ja pannaan vaikka lausteelle oppimaan huoraamista ja varastamista,saa sossu uusia elätettäviä,vittuuko se vaan kuuluu aloittavan yrittäjän vastuulle jos on vuokrannut/ostanut paikan ja pitää firmaansa siinä.
joka saatanan valittajalla on oma tai kunnan maksama olohuone ja luukku...ottakaa kylän kakarat sinne omiin nurkkiinne ja pitäkää kerhoa ja vahtikaa ja maksakaa...
sosiaalikasvattava ja muu toimi kasvaa kohisten suomessa joten eikun alalle vaan ja annetaan Huanitan pitää hieno kauppansa ja käytetään palveluita..kaks on aina lähellä sydäntä,määitte ja koirat ja muutkin luontokappaleet,huolehditaan omasta kunnosta ja mennään paikalliseen urheilukauppaan ostoksille ja huolehditaan turren hyvinvoinnista ja mennään Huanitan kauppaa kunhan aukeaa..
onnea ja menestystä vaan - A.R
opettaa kirjoitti:
koiria , joo koirat menee lasten edelle just nii
heissan sulle. Voit toki tulla lasten kanssa meidän koiraharkkareihin,,kuulostaa siltä että olisi ehkä hyväkin juttu jos tulisit niin näkisit että koulutus niin lapsille kuin koirille on ihan tärkeä juttu. molempien kanssa pitää olla yhtä "kova" mutta lempeä ja siihen meistä ei moni pysty.se on tosi vaikeata mutta uskoisin että porukassa se on helpompaa, aina tulee uusia ajatuksia
joista kannatta poimia ne parhaat jutut mutta silti maalaisjärki on paras.koulutuksellista kevättä sinulle toivottaa A.R - A.R
se on maailman kirjoitti:
meno. Hain joskus 20 vuotta sitten koiran ns. kennelistä, joka toimi perheen omakotitalossa. Siellä oli pieniä lapsia, joista yksi konttausikäinen kulki koiranpaskaa täynnä olevissa potkuhousuissa ja ne muut oli yhtä likasissa vaatteissa, kaikilla lapsilla räkä juoksi pitkin poskia, yskivät ja präiskivät. Sensijaan koirat olivat loistokunnossa ja eläinlääkärintarkastamia, rokotettuja jne. Näin se näyttää menevän nakkilassakin, nuoret voivat huonosti, mutta sehän ei olekkaan pääasia, vaan se, että koirat eivät ahdistu ja turkki kiiltää. Varmaan koirakerholaisillakin on lapsia, mutta ei niitä kiinnosta ajaa nuorten asiaa, koira kun on tärkein perheenjäsen!?!
Hei! Olen tosi pahoillani kun sinulla on tuollainen kokemus ns. "kennelistä".Se oli silloin ja jossain varmaan vieläkin aivan totta, mutta ei saa yleistää.Kyllä vieläkin jonkun lapset kulkee paskassa ja räkä roikkuu vaikka ei olisi koiraa tai muuta eläintä nähnytkään.se ei ole eläinten syy vaan ihmisten ja aina löytyy niitä jotka toimii noin.Pitää oppia elämään niiden kanssa tai kävellä ohitse,jokainen elää tyylillänsä ja se ei aina eikä koskaan miellytä kaikkia. Minulla on kuusi lasta ja en ole heidän koskaan kuullut valittavan ettei olisi Nakkilassa mitään tekemistä, heidän kaverit on ollut aina ja edelleenkin tervetulleita meille ja se on tominut tosi hyvin.meillä on aina nuorilla kavereita ja olen tosi iloinen siitä kun he ovat meillä niin tiedän koko ajan mitä tapahtuu.Ei ole koskaan tarvinnut kuulla että " tein mukulat" on ärränkulmalla räkimäs tai muuta huonoa palutetta kun sinne ei oo mitään asiaa mennä. Meillä toimii "avoimet ovet", kokeilkaa sitä teilläkin, ei siihen sen kummempia tiloja tarvita.
- vanhanaikaista

ajattelua, kai lapset maailman sivu on toistensa luona käyneet, meinasitko, että ideasi oli jotenkin uusi ja sensaatiomainen?
No mitäpä sinä nuorisosta huolehtisit, se puoli tuntuu olevan järjestyksessä ja koira-asiat myös, en oikein ymmärrä, että ihan joka asiaan on kommenttia väännettävä. Jokainen tyylillään, vaikka sitte huonommallakin.:) - ja kiitos
A.R kirjoitti:
heissan sulle. Voit toki tulla lasten kanssa meidän koiraharkkareihin,,kuulostaa siltä että olisi ehkä hyväkin juttu jos tulisit niin näkisit että koulutus niin lapsille kuin koirille on ihan tärkeä juttu. molempien kanssa pitää olla yhtä "kova" mutta lempeä ja siihen meistä ei moni pysty.se on tosi vaikeata mutta uskoisin että porukassa se on helpompaa, aina tulee uusia ajatuksia
joista kannatta poimia ne parhaat jutut mutta silti maalaisjärki on paras.koulutuksellista kevättä sinulle toivottaa A.Rsulle ar..järki unohtuu melkeen aina kun alkavat rääpimään toisten asioita ja siihen sekoo kaikki mahollinen kakaroista koiriin ja kunnanherrojen haukkuminen ja kunnei mulle sitä ja tätä ja miksei ja heti ..
alkas kaikki valittajat yrittäjäks kasvattaan kakaroita tai koirii tai huolehtis ees omat asians niin ettei tartte talloo kenenkään muun päälle eikä kadehtii toiselta mitään sen paremmin asikkaita kuin muutakaan hyvää tahi pahaa..
oi herra anna käteni olla väkevä ja pitkä kuin sydämeni on oikeamielinen..ei sano herra vaan sanon minä - kuules
vanhanaikaista kirjoitti:
ajattelua, kai lapset maailman sivu on toistensa luona käyneet, meinasitko, että ideasi oli jotenkin uusi ja sensaatiomainen?
No mitäpä sinä nuorisosta huolehtisit, se puoli tuntuu olevan järjestyksessä ja koira-asiat myös, en oikein ymmärrä, että ihan joka asiaan on kommenttia väännettävä. Jokainen tyylillään, vaikka sitte huonommallakin.:)katos peiliin että kukas se vääntää kommentia.. :) hehehheheheeee
- muinoin
ja kiitos kirjoitti:
sulle ar..järki unohtuu melkeen aina kun alkavat rääpimään toisten asioita ja siihen sekoo kaikki mahollinen kakaroista koiriin ja kunnanherrojen haukkuminen ja kunnei mulle sitä ja tätä ja miksei ja heti ..
alkas kaikki valittajat yrittäjäks kasvattaan kakaroita tai koirii tai huolehtis ees omat asians niin ettei tartte talloo kenenkään muun päälle eikä kadehtii toiselta mitään sen paremmin asikkaita kuin muutakaan hyvää tahi pahaa..
oi herra anna käteni olla väkevä ja pitkä kuin sydämeni on oikeamielinen..ei sano herra vaan sanon minäasuneena en voi muuta todeta kuin että näyttää olevan koiraharrastajat maailman napa!se koira älähtää johon kepukka kapsahtaa.
- krh
muinoin kirjoitti:
asuneena en voi muuta todeta kuin että näyttää olevan koiraharrastajat maailman napa!se koira älähtää johon kepukka kapsahtaa.
Tarvii vaan myöntää että kaikesta nää ihmiset näkee vaivaa.Tällä palstalla kaiken maailman säälittävät ruikuttajat näkevät vaivaa muiden tekemisistä.Mutta tosiaan.Menkääpä sitten sinne tulevan kentän reunaan valittamaan ja vittuilemaan takkuturkeista ja tautipesistä kun kerho kokoontuu sinne harjotuksiin.Hyvä se on täällä huudella nimimerkin takaa.Jo tässä vaiheessa voin sanoa että ei sinne varmasti kukaan tämän palstan ruikuttajista pysty menemään.Kaikkea hyvää nakkilan koirakerholle ja toivottavasti se saa hyvän kentän ja perkeleesti jäseniä.
- juu-u-u
krh kirjoitti:

jos joku meinaa 20 jäsenmaksulla elää , ni tarvii varmaan muutama puruluu muudä kans,et saa kakkoo pöytään.
- A.R
juu-u-u kirjoitti:
jos joku meinaa 20 jäsenmaksulla elää , ni tarvii varmaan muutama puruluu muudä kans,et saa kakkoo pöytään.
Koirakerho kokoontuu eläincenterin tiloissa mutta muuten ne ovat aivan kaksi eri asiaa.Koirakerho ei myy puruluita eikä muutakaan vaan toimii jäsentensä kanssa yhteistyössä talkoo hengessä järjestäen erilaisia koiratapahtumia.Tervetuloa mukaan.
- o eläincentteri

ni voix mää tul sin lehmäni kans?
- A.R
o eläincentteri kirjoitti:
ni voix mää tul sin lehmäni kans?
Minun pitää surukseni todeta ettei eläincenterissä oo muuta tarjota sun lehmälle kun vettä näin lumiseen aikaan,mutt kesällä kun ruoho kasvaa niin sitähän on tarjolla,joten terve tuloa vaan.
- ruikuttajiin kyllästynyt.
o eläincentteri kirjoitti:
ni voix mää tul sin lehmäni kans?
Sä oot kyllä niin tyhmä kun jaksat noita juttujas tänne kirjotella.Voinks mää tuoda lehmäni.voi vitun tollo.taidat sillä lehmällä tarkottaa muijaas.vitun idiootti.
- ulosanti,
ruikuttajiin kyllästynyt. kirjoitti:

mikä kirosanojen sulo, mitä luet, jos ei kiinnosta? Taitaa sulla toi vittu näytellä suurempaa osaa järjenkäytössä kuin aivot. Tyypillinen tylsä, huumorintajuton nakkilalainen.
- ruikuttajiin kyllästynyt.
ulosanti, kirjoitti:
mikä kirosanojen sulo, mitä luet, jos ei kiinnosta? Taitaa sulla toi vittu näytellä suurempaa osaa järjenkäytössä kuin aivot. Tyypillinen tylsä, huumorintajuton nakkilalainen.
Olenko jotenkin ilmaissut että ei kiinnosta.En mielestäni.Että siinä sulle aivoton.
- kyllä nyt
ruikuttajiin kyllästynyt. kirjoitti:
Olenko jotenkin ilmaissut että ei kiinnosta.En mielestäni.Että siinä sulle aivoton.
pelottaa, sulla kun tuntuu olevan noin tylsää, ni voin lohduttaa, että pian nuo lumet sulaa ja pääset taas tekemään hiekkakakkuja. Tällävälin joudut taputtelemaan koiranpaskaa, mut se sulle taitaa parhaiten sopia.
- siis???
yhdistys,t:mi,oy vai mikä????
- A.R
Yhdistys on r.y eikä se ole mikään yritys.
- on sitten
A.R kirjoitti:
Yhdistys on r.y eikä se ole mikään yritys.
varoa ettei tee voittoa ja ry muutu firmaksi ja joudu verottajan kynsiin!hienoa että joku tekee tällaista hyväntekeväisyyttä.
- tämä yhdistys
on sitten kirjoitti:
varoa ettei tee voittoa ja ry muutu firmaksi ja joudu verottajan kynsiin!hienoa että joku tekee tällaista hyväntekeväisyyttä.
ensitöikseen valistaa koiranulkoiluttajia keräämään jätökset pois pyöräteiltä. Ei ole mukavaa katteltavaa ja hajukin on just sieltä, mistä on tullukkin. Kengät on ihan pilalla kun miinaan astut. Sitte oma lukunsa on vielä nää mummelit puudeleittensa kanssa, jotka tulee toisten portille vääntää torttujaan, siinä sitä on mukava istua keittiön pöydänvieressä ja syödä mämmiä ja kattella kun samannäköstä tavaraa tunkee puudelinperästä ulos. Että pistäkää ne kirppukasanomistajat apukouluun ihan ensiksi opetteleen tapoja ja nostakaa jäsenmaksu semmoseks, että jaatte niitä hauskoja koirankakkapusseja niille puudelinomistajille.
- jcvgcvkdv

Etkö sä saatanan juntti nyt jo ymmärrä että koirakerho ja koiratarvikeliike ovat eri asioita!
Koiratarvikeliikkeen elinkeinonharjoittaja on antanut yhdistyksen perustamiskokouksen järjestämispaikaksi koiratarvikkeliikkeen tilan.
Yhdistys ei harjoita yritystoimintaa, vaikka sen sihteerinä toimii yrittäjä.
OOTTE TE KATEELLISET KUSIPÄÄT USKOMATTOMAN TYHMIÄ! - kateelline
jcvgcvkdv kirjoitti:
Etkö sä saatanan juntti nyt jo ymmärrä että koirakerho ja koiratarvikeliike ovat eri asioita!
Koiratarvikeliikkeen elinkeinonharjoittaja on antanut yhdistyksen perustamiskokouksen järjestämispaikaksi koiratarvikkeliikkeen tilan.
Yhdistys ei harjoita yritystoimintaa, vaikka sen sihteerinä toimii yrittäjä.
OOTTE TE KATEELLISET KUSIPÄÄT USKOMATTOMAN TYHMIÄ!kusipää, et mite toi su vastaukses liitty koiranpaskaan pyöräteillä? kyl kaikil o jo tullu selväx, et yritys o yritys ja yhdistys o yhdistys. taidat itte kärsii liiast nesteest pääknupissas.
- A.R
tämä yhdistys kirjoitti:
ensitöikseen valistaa koiranulkoiluttajia keräämään jätökset pois pyöräteiltä. Ei ole mukavaa katteltavaa ja hajukin on just sieltä, mistä on tullukkin. Kengät on ihan pilalla kun miinaan astut. Sitte oma lukunsa on vielä nää mummelit puudeleittensa kanssa, jotka tulee toisten portille vääntää torttujaan, siinä sitä on mukava istua keittiön pöydänvieressä ja syödä mämmiä ja kattella kun samannäköstä tavaraa tunkee puudelinperästä ulos. Että pistäkää ne kirppukasanomistajat apukouluun ihan ensiksi opetteleen tapoja ja nostakaa jäsenmaksu semmoseks, että jaatte niitä hauskoja koirankakkapusseja niille puudelinomistajille.
Kaikki fiksut koiranomistajat siivoavat koiriensa jätteet kyllä pois ilman eri kehoitusta ja ne jotka eivät niin tee niille ei taida mennä perille vaikka kuinka kehottaisi.sellainen asia pitää tajuta ihan itse,se on meidän kaikkien etu.sama asia kuin roskien heitto maantielle ym.Kakka pusseja myydään erikseen mutta siihen käy ihan mikä pussukka vaan.Nyt kaikki koirantaluttajat pistäkää pussi taskuun kun lähdette lenkille ja pidetään pyörätiet siistinä kuin myös toisten tontit.Kivoja lenkkejä kevääseen.
- et kaikki

pussukat käy, käyks jätesäkkiki, ku mul o niin kaamee kokone hurtta, et se sontii nii älyttömä suurii kasoi, et mul menis 50 3 litra pakastepussii yhdel kertaa? Ja sit viel onx sul hyvii vinkkei millai mää kuskaa lumilapioo lenkil mukanani ko ei mää saa millää muul sitä paskaa kauhottuu sin pussii?
- krh
et kaikki kirjoitti:

Ei voi muutakuin nauraa sulle ja sun tyhmyydelle.Suorastaan rikos että noin tyhmää ja yksinkertaista ihmistä pidetään vapaana.Sulla kun ei mitään järkevää kommenttia ole nii pitäsit pääs kiinni.
- lehmäää
et kaikki kirjoitti:
pussukat käy, käyks jätesäkkiki, ku mul o niin kaamee kokone hurtta, et se sontii nii älyttömä suurii kasoi, et mul menis 50 3 litra pakastepussii yhdel kertaa? Ja sit viel onx sul hyvii vinkkei millai mää kuskaa lumilapioo lenkil mukanani ko ei mää saa millää muul sitä paskaa kauhottuu sin pussii?
näin talvella juoksuttaa? Jäätyy maito tisseihin.
- rintamaliivit
lehmäää kirjoitti:
näin talvella juoksuttaa? Jäätyy maito tisseihin.
ja mää hiero niit muutama kerra päiväs tummelil, ettei vaa pääs rohtuu, ne tissit meinaa. Mut millai se jätesäki ja lapio kans ny tehrää ku mää oo koittanu sitä lapiooki saar selkää ripustettuu, eikä se meinaa siel millää pyssyy , pari kertaa o ollu onnettomuus lähel ko ole meinannu kompastuu siihe ja kuka sitä mansikkii sit juoksuttaa, jos mul o kintut poikki?
Sit mul o viel yks kysymys, ko se o ruvennu haukkuu ja hyppii kaikkil vastaatulevil, ni mitä mää sil voisi tehd? Ja sitä juoksuaikaa mää kans vähä ihmettele, et meinaa mist mää saisi sil housut, ko pyörätie o ko teurastukse jäljilt ku se kirmaa lumihankes? - kuusipää
kateelline kirjoitti:
kusipää, et mite toi su vastaukses liitty koiranpaskaan pyöräteillä? kyl kaikil o jo tullu selväx, et yritys o yritys ja yhdistys o yhdistys. taidat itte kärsii liiast nesteest pääknupissas.
kato sää mihi viästii raaraa vastaukse kirjotti
- mli
kuusipää kirjoitti:
kato sää mihi viästii raaraa vastaukse kirjotti
täytyy aina nähdä vaivaa muitten tekemisistä ja olemisista. Nakkilassa ei kukaan saisi koskaan tehdä mitään ja yrittää mitään jos se koskee jollain lailla lemmikki eläimiä. Aikaisempiin viesteihin viitaten, miksei kukaan kirjoittajista jotka haluavat nuorille jotain tiloja jned. perusta Nakkilan nuoriso ry.tä. Helppoahan se ei ole ja se vaatii aikaa ja paneutumista. Helppo on huudella täällä keskustelussa mutta kun jotain pitäis tehdä niin sitten ei viitsitä. Toiset nauttii lasten kanssa olemiseta kotosalla tai harrastaen niiden kanssa tai osallistumalla aktiivisesti lasten toimintaan. Ja toiset sitten taas koirien ja muiden lemmikkien kanssa. Sekä vielä niitä jotka jaksavat molempien kanssa. Jokainen joka haluaa lisää ääntänsä nuorten puolesta kuuluville voivat osallistua kunnatalolla kokouksiin eikö.
Tsemmppiä sinulle AR ja taidanpa minäkin poiketa seuraavaan kokoukseen. - sissussaatana
kuusipää kirjoitti:
kato sää mihi viästii raaraa vastaukse kirjotti
perkele, kassos vaa, no menix sul ny päivä piloil? Vie musti lenkil ja tee sil manikyyri ja uus kampaus, ni taas näyttää elämä valosammalt. Sul oli muute osuva nimimerkki..kusipää ;D
- kuusipäähän
sissussaatana kirjoitti:
perkele, kassos vaa, no menix sul ny päivä piloil? Vie musti lenkil ja tee sil manikyyri ja uus kampaus, ni taas näyttää elämä valosammalt. Sul oli muute osuva nimimerkki..kusipää ;D
se olikin, kusi, tai kuusi joopajoo.
- terppisterp
rintamaliivit kirjoitti:
ja mää hiero niit muutama kerra päiväs tummelil, ettei vaa pääs rohtuu, ne tissit meinaa. Mut millai se jätesäki ja lapio kans ny tehrää ku mää oo koittanu sitä lapiooki saar selkää ripustettuu, eikä se meinaa siel millää pyssyy , pari kertaa o ollu onnettomuus lähel ko ole meinannu kompastuu siihe ja kuka sitä mansikkii sit juoksuttaa, jos mul o kintut poikki?
Sit mul o viel yks kysymys, ko se o ruvennu haukkuu ja hyppii kaikkil vastaatulevil, ni mitä mää sil voisi tehd? Ja sitä juoksuaikaa mää kans vähä ihmettele, et meinaa mist mää saisi sil housut, ko pyörätie o ko teurastukse jäljilt ku se kirmaa lumihankes?sen mansikkis mulle? ois tos takapihal sen vert tilaa et sais hyppii ja haukkuu ihan just nii paljo ku haluaa eikä häiritte kettää! eikä se juoksuaikakaa tuota ongelmaa ku ei tääl mettäs kukkaa sitä tul kattelee et onko piha punane vaiko harmaa.. ja ois se kiva ku ois oma lehmä ni ei tarttis enää kaupasta maitoo kantaa! paljos se muuten lypsää päiväs? ja onko kauhee vanha? ei viittis kato ihan sikaa säkis lähtee osteleen! sit kato sunkaa ei enää tarttis miettii nii kovasti et miten ne jätökset siivoot, tuol ne menee maan parannus aineena laitumel.. ja sitä myöte jää viä sun lapio-ongelmaski!
- rakas mansikkimme
terppisterp kirjoitti:
sen mansikkis mulle? ois tos takapihal sen vert tilaa et sais hyppii ja haukkuu ihan just nii paljo ku haluaa eikä häiritte kettää! eikä se juoksuaikakaa tuota ongelmaa ku ei tääl mettäs kukkaa sitä tul kattelee et onko piha punane vaiko harmaa.. ja ois se kiva ku ois oma lehmä ni ei tarttis enää kaupasta maitoo kantaa! paljos se muuten lypsää päiväs? ja onko kauhee vanha? ei viittis kato ihan sikaa säkis lähtee osteleen! sit kato sunkaa ei enää tarttis miettii nii kovasti et miten ne jätökset siivoot, tuol ne menee maan parannus aineena laitumel.. ja sitä myöte jää viä sun lapio-ongelmaski!
on perheenjäsen, ei sitä voi myydä, sit kun siitä aika jättää, se tuhkataan ja laitetaan porsliiniruukkuun takanreunalle. Käymme sitä siinä sitten kokoperheen voimin palvomassa.
Mansikki luki kirjoituksesi ja loukkaantui kovasti, nyt se mököttää keinustoolis, eikä suostu antamaan edes sen vertaa maitoo, et saisi kaffeejoukkoo.
Mansikin ikää ei parane sanoo, mut sanotaanko näi, et tirhee ikäseksee :D
- saittihistorian
keskustelluin puheenaihe. Upeeta, mahtavaa, kannattaa tilata paljon koirannappuloita ja puruluita uuteen kauppaan kun ilmasta mainostakin on tullut näin paljon. Miten onkos siellä mitään lääkäripalveluja, esim. rokotuspäiviä suunnitteilla niihin tiloihin?
- täytyy vissii
todeta, että nakkilassa on vain yksi "kauppa", joka jyrää muut tieltään tavalla b toisella.
Ymmärtääkseni myös kyseisen kaupanpitäjän vapaa-aikaan kuuluu koiramaista harrastamista. Pahaa pelkään, että koiranmuonien hinnat ym. purutsydeemien tullee laskemaan ko. myymälässä, mikäli kilpailua paikkakunnalla ilmenee.
Jos taas avattava koirantarvikeliike keskittyy liiaksi erikoisruokavaliota käyttävien tuotteiden myymiseen, on se valmiiksi tuhoon tuomittu, sillä se näyttelee vain pientä murto-osaa koirien populaatiosta, jotka sitä tarvitsevat.
Toisekseen, alueena nakkila on lähellä kaikkia ympäristökuntien tarjontaa, ja maalaisena paikkakuntana myös palveluiden käyttäjät ovat vaatimattomia niin itsensä kuin lemmikkiensä suhteen.Ne, jotka erikoispalveluja käyttävät ovat vuosien saatossa tottuneet päräyttämään autolla poriin, tai harjavaltaan.
Koiratarvikeliike nakkilassa ei voi pelkästään elättää ketään, mutta se ei liene yllätys, se on jollekulle työn ja harrastuksen yhdistämistä, eli näkisin sen liikkeen perustajaa tuntematta lähinnä ajanvietteenä, en niinkään yritystoimintana, jossa tärkeää on se, mitä viivan alle jää. Koen tämäntyyppisen erikoisliikkeen tarpeen nakkilassa yhtä tärkeänä kuin, että joku tuottaisi ranskasta yksittäiskappaleina naisten juhlavaatteita ja perustaisi butiikin kauppakadun varrelle. Samalla tavoin kysyntä ja tarjonta kohtaisivat. Kaikesta pessimistisyydestä huolimatta onnea. - luppaaja
täytyy vissii kirjoitti:
todeta, että nakkilassa on vain yksi "kauppa", joka jyrää muut tieltään tavalla b toisella.
Ymmärtääkseni myös kyseisen kaupanpitäjän vapaa-aikaan kuuluu koiramaista harrastamista. Pahaa pelkään, että koiranmuonien hinnat ym. purutsydeemien tullee laskemaan ko. myymälässä, mikäli kilpailua paikkakunnalla ilmenee.
Jos taas avattava koirantarvikeliike keskittyy liiaksi erikoisruokavaliota käyttävien tuotteiden myymiseen, on se valmiiksi tuhoon tuomittu, sillä se näyttelee vain pientä murto-osaa koirien populaatiosta, jotka sitä tarvitsevat.
Toisekseen, alueena nakkila on lähellä kaikkia ympäristökuntien tarjontaa, ja maalaisena paikkakuntana myös palveluiden käyttäjät ovat vaatimattomia niin itsensä kuin lemmikkiensä suhteen.Ne, jotka erikoispalveluja käyttävät ovat vuosien saatossa tottuneet päräyttämään autolla poriin, tai harjavaltaan.
Koiratarvikeliike nakkilassa ei voi pelkästään elättää ketään, mutta se ei liene yllätys, se on jollekulle työn ja harrastuksen yhdistämistä, eli näkisin sen liikkeen perustajaa tuntematta lähinnä ajanvietteenä, en niinkään yritystoimintana, jossa tärkeää on se, mitä viivan alle jää. Koen tämäntyyppisen erikoisliikkeen tarpeen nakkilassa yhtä tärkeänä kuin, että joku tuottaisi ranskasta yksittäiskappaleina naisten juhlavaatteita ja perustaisi butiikin kauppakadun varrelle. Samalla tavoin kysyntä ja tarjonta kohtaisivat. Kaikesta pessimistisyydestä huolimatta onnea.Luppaa sopii kaupata alennusmyynnillä kavereiden koirille.
On paljon koiria joille luppaa ei parane antaa. Ja mitä poriin tulee, niin melkoinen hakeminen on sielläkin, löytää sopivaa safkaa koiralle kaikkien vehnäpuurojen joukosta.
JOKO SEISOO? - pitäis sitte
luppaaja kirjoitti:
Luppaa sopii kaupata alennusmyynnillä kavereiden koirille.
On paljon koiria joille luppaa ei parane antaa. Ja mitä poriin tulee, niin melkoinen hakeminen on sielläkin, löytää sopivaa safkaa koiralle kaikkien vehnäpuurojen joukosta.
JOKO SEISOO?SEISOO?
- koiria, joille
luppaaja kirjoitti:
Luppaa sopii kaupata alennusmyynnillä kavereiden koirille.
On paljon koiria joille luppaa ei parane antaa. Ja mitä poriin tulee, niin melkoinen hakeminen on sielläkin, löytää sopivaa safkaa koiralle kaikkien vehnäpuurojen joukosta.
JOKO SEISOO?luppaa tms. ei voi antaa??? Allergisia? Mulla on ollu kolme koiraa ja kaikille on tavalliset nappulat käyny. Ettet nyt hienostelisi, vai syökö teillä koira paremmin kuin muu perhe?
- kirakass
koiria, joille kirjoitti:
luppaa tms. ei voi antaa??? Allergisia? Mulla on ollu kolme koiraa ja kaikille on tavalliset nappulat käyny. Ettet nyt hienostelisi, vai syökö teillä koira paremmin kuin muu perhe?
http://seitti.net/koira/saitti/jau.html
http://www.google.fi/search?q=vehnä koiran ravinnossa&hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&hs=5Ws&start=10&sa=N
Miksi koiraa pitäisi kiusata, jos tietoa on - siellä taas
kirakass kirjoitti:
http://seitti.net/koira/saitti/jau.html
http://www.google.fi/search?q=vehnä koiran ravinnossa&hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&hs=5Ws&start=10&sa=N
Miksi koiraa pitäisi kiusata, jos tietoa onjoku fanaattinen koiraihminen innostu. Ei meidän koira ainakaan ole yhtää kiusaantunut, se syö, mitä natiaisilta jää ja nappuloita ihan ruokakaupan sellasia lisäks, turkki kiiltää, vatta toimii ja kaikki hyvin.
Tottakai meille ihmisillekin on aina tarjolla terveellisempää ja kallimpaa kuin mitä useimmiten ostamme. Että semmottis. - märkkkä
siellä taas kirjoitti:
joku fanaattinen koiraihminen innostu. Ei meidän koira ainakaan ole yhtää kiusaantunut, se syö, mitä natiaisilta jää ja nappuloita ihan ruokakaupan sellasia lisäks, turkki kiiltää, vatta toimii ja kaikki hyvin.
Tottakai meille ihmisillekin on aina tarjolla terveellisempää ja kallimpaa kuin mitä useimmiten ostamme. Että semmottis.Onhan noita keliaakikkona syntyviä koirarotuja useita. Mitä niitä väärällä ruokavaliolla kiusaamaan?
Ei se ole intoilua, jos syöttää koiralle sellaista sapuskaa, mitä kasvattajan antamat ohjeet edellyttävät. Tietenkin on olemassa paljon (suurin osa) sellaisia koiria jotka voivat syödä mitä tahansa. Mutta jos jollekin täytyy hommata esim. vehnätöntä ruokaa, tai yli 40% lihaa sisältävää ruokaa, niin onko se sitten niin paha juttu.
Rankka duuni rankat eväät. Eikös se niin mene? Ei koiraa voi ihmiseen verrata, mutta jos ottaa koiran pitää siitä huolehtia sopivalla ja oikealla tavalla.1
Tämä säie on mennyt jo aika mahdottomaksi, mutta ihan mukava seurata laidasta laitaa vellovaa juttua.
Harva reaalielämästä mitään ymmärtävä lopulta tänne kirjoittaa, ja syyn ymmärtää hyvin - koirahullu.
märkkkä kirjoitti:
Onhan noita keliaakikkona syntyviä koirarotuja useita. Mitä niitä väärällä ruokavaliolla kiusaamaan?
Ei se ole intoilua, jos syöttää koiralle sellaista sapuskaa, mitä kasvattajan antamat ohjeet edellyttävät. Tietenkin on olemassa paljon (suurin osa) sellaisia koiria jotka voivat syödä mitä tahansa. Mutta jos jollekin täytyy hommata esim. vehnätöntä ruokaa, tai yli 40% lihaa sisältävää ruokaa, niin onko se sitten niin paha juttu.
Rankka duuni rankat eväät. Eikös se niin mene? Ei koiraa voi ihmiseen verrata, mutta jos ottaa koiran pitää siitä huolehtia sopivalla ja oikealla tavalla.1
Tämä säie on mennyt jo aika mahdottomaksi, mutta ihan mukava seurata laidasta laitaa vellovaa juttua.
Harva reaalielämästä mitään ymmärtävä lopulta tänne kirjoittaa, ja syyn ymmärtää hyvinnäinhän se just on.En kanssa ymmärrä,että miksi joku näkee toisen koirasta vaivaa.Jos joku haluaa yksinäisyyteen tai harrastukseen ottaa koiran niin eihän se kenenkään muun asia ole.Eikö niin?Ja jos koiranomistaja haluaa koiralleen parasta antaa nii ei se ole keneltäkään muulta kuin omistajalta pois.Eikö?Olen kanssa sitä mieltä,että jos ottaa eläimen,minkä tahansa,niin siitä on huoli pidettävä eikä se ikävä kyllä näin aina ole.Itse olen vuosia harrastanut palveluskoiralajeja ja on hienoa nähdä että nakkila on saamassa oman kerhon ja toivottavasti oman kentän missä voi koiria kouluttaa,koska oikein koulutettuna esim.isot palveluskoirat ovat mitä parhaimpia ystäviä ja yhteiskuntaan kelvollisia koiria.Toivotan onnea nakkilan koiraporukalle ja eläincentterille.
- semmonen jo
koirahullu. kirjoitti:
näinhän se just on.En kanssa ymmärrä,että miksi joku näkee toisen koirasta vaivaa.Jos joku haluaa yksinäisyyteen tai harrastukseen ottaa koiran niin eihän se kenenkään muun asia ole.Eikö niin?Ja jos koiranomistaja haluaa koiralleen parasta antaa nii ei se ole keneltäkään muulta kuin omistajalta pois.Eikö?Olen kanssa sitä mieltä,että jos ottaa eläimen,minkä tahansa,niin siitä on huoli pidettävä eikä se ikävä kyllä näin aina ole.Itse olen vuosia harrastanut palveluskoiralajeja ja on hienoa nähdä että nakkila on saamassa oman kerhon ja toivottavasti oman kentän missä voi koiria kouluttaa,koska oikein koulutettuna esim.isot palveluskoirat ovat mitä parhaimpia ystäviä ja yhteiskuntaan kelvollisia koiria.Toivotan onnea nakkilan koiraporukalle ja eläincentterille.
ole aika riesa, jos valmiiksi tietää olevan keliaakikko?
- märkkää
semmonen jo kirjoitti:
ole aika riesa, jos valmiiksi tietää olevan keliaakikko?
Se mikään riesa ole, kun sen tietää.
Ruokavaliolla, jos sitä sellaiseksi edes voi sanoa, siitä selviää.
Koiran alkuperäinen käyttötarkoitus vaikuttaa varsinkin alkukantaisissa roduissa perimään. Erämaan asukit eivät ole syöttäneet koirilleen pullaa ja ranskanleipää. Siispä ei syötetä nytkään.
Sama se on ihmisillä, joilla keliakia. Ei niitäkään viedä saunan taakse. Elintasosairauksia. - pisin ketju
Jos taas assi vähä rönsyil kakaroista koirii, niin välik sil sit o!
Rönsyil vähä lissä nin saara ketjul mitta...
Sen verra jottai kon tierän, et jos jossain, ni Nakkilas o vaikee ol yrittäjä. Nakkilalaisil, tai ne taitaa ol niitä myöhemmi paikkakunnal muuttaneit(?) o semmonen kumma tapa, et käyrää vaik raumal ostoksil hakemas se maitopurk, ettei vaa vahinkoska tul tarjottuu paikallisel yrittäjäl mittää parempaa elintassoo tai hyvää olloo siit, että se koittaa kaikkei parhaaks toimii lopultas omal paikkunnal. Sit lopuerest haukutaa netis, kon ei päinaamatte uskallet mittää sanno, kon ei sanottavaa oikestas ole, kon oma vitutus, mik johtu siit omast saamattomuurest.
Sit laitetaan kaik kunnas tapahtunee virhee ja paska näitte tillii jok yrittää, oleks huamannu, millo syy o Pekas, millo Harris tai Teas, erelliskerral haukuttii Kari, kon se pani haaraliikkee pystöö ja ny jo haukuttii A, vaik ei viel tair ol mainosteipi klasis!
Koitkaa ny itte pittää niist kakaroistanne huoli, vai kuka niit oli tekemäs? Älkää muit syytelkö, jos tee huushollit o semmosii ettei niihi voi mukulat kavereitas tuor. Kattoka peilii, mones muuski asias.
Iha pirruuttani o viel pakko sannoo, kun kaikki nua tee pirempiaikaset yrittäjä join kuin tunne, tää uurenki. Niist o jokane kova koulu käyny, tehny iha oikeet työt elämäsäs ja maksanu, jolsei rahal nii kaikel muul. Eik tosa yrittäjän olemises pääs yhtää nii helpol, kon moni luulee ja karehtii. Ei ol muute ammattiliitto takan sit kon hätä tullee, ninkon useimmiten niil joka valitta kaikest.
Ny mää syrämestäni toivotan onnee uurel yrittäjäl, Aniit, mää tierä et täs tulee hyvä, kon sää sitä luotsaat! An naisvoima sisätäs puhuu! - ihan hyvää
pisin ketju kirjoitti:

Ny mää syrämestäni toivotan onnee uurel yrittäjäl, Aniit, mää tierä et täs tulee hyvä, kon sää sitä luotsaat! An naisvoima sisätäs puhuu!suoltamista, vaan olipa kamalaa murretta. huhhuh, tuli ihan hiki lukiessa.
- nuoren näkökulma
pisin ketju kirjoitti:
Jos taas assi vähä rönsyil kakaroista koirii, niin välik sil sit o!
Rönsyil vähä lissä nin saara ketjul mitta...
Sen verra jottai kon tierän, et jos jossain, ni Nakkilas o vaikee ol yrittäjä. Nakkilalaisil, tai ne taitaa ol niitä myöhemmi paikkakunnal muuttaneit(?) o semmonen kumma tapa, et käyrää vaik raumal ostoksil hakemas se maitopurk, ettei vaa vahinkoska tul tarjottuu paikallisel yrittäjäl mittää parempaa elintassoo tai hyvää olloo siit, että se koittaa kaikkei parhaaks toimii lopultas omal paikkunnal. Sit lopuerest haukutaa netis, kon ei päinaamatte uskallet mittää sanno, kon ei sanottavaa oikestas ole, kon oma vitutus, mik johtu siit omast saamattomuurest.
Sit laitetaan kaik kunnas tapahtunee virhee ja paska näitte tillii jok yrittää, oleks huamannu, millo syy o Pekas, millo Harris tai Teas, erelliskerral haukuttii Kari, kon se pani haaraliikkee pystöö ja ny jo haukuttii A, vaik ei viel tair ol mainosteipi klasis!
Koitkaa ny itte pittää niist kakaroistanne huoli, vai kuka niit oli tekemäs? Älkää muit syytelkö, jos tee huushollit o semmosii ettei niihi voi mukulat kavereitas tuor. Kattoka peilii, mones muuski asias.
Iha pirruuttani o viel pakko sannoo, kun kaikki nua tee pirempiaikaset yrittäjä join kuin tunne, tää uurenki. Niist o jokane kova koulu käyny, tehny iha oikeet työt elämäsäs ja maksanu, jolsei rahal nii kaikel muul. Eik tosa yrittäjän olemises pääs yhtää nii helpol, kon moni luulee ja karehtii. Ei ol muute ammattiliitto takan sit kon hätä tullee, ninkon useimmiten niil joka valitta kaikest.
Ny mää syrämestäni toivotan onnee uurel yrittäjäl, Aniit, mää tierä et täs tulee hyvä, kon sää sitä luotsaat! An naisvoima sisätäs puhuu!Näin nuoren näkökulmasta voin sanoo, että kuunnelkaa itteenne ! kannattais ehkä parii otteesee nämä keskustelut lukee JA SITTE miettii että KENESTÄ nuoriso ottaa mallia!! Onse kumma ku aikusten ihmisten pitää täällä toisiaan kusipäiks ym. haukkua. Jos teillä on varaa sanoa että nuoriso vittuilee teille perää ni jo on kumma. Varmasti olen nuori kyllä, mutta ihan olen teijän "aikusten" lapsellisuudelle nauranu.
- fiksut
nuoren näkökulma kirjoitti:
Näin nuoren näkökulmasta voin sanoo, että kuunnelkaa itteenne ! kannattais ehkä parii otteesee nämä keskustelut lukee JA SITTE miettii että KENESTÄ nuoriso ottaa mallia!! Onse kumma ku aikusten ihmisten pitää täällä toisiaan kusipäiks ym. haukkua. Jos teillä on varaa sanoa että nuoriso vittuilee teille perää ni jo on kumma. Varmasti olen nuori kyllä, mutta ihan olen teijän "aikusten" lapsellisuudelle nauranu.
nakkilassa on nuoret! Sinänsä ihme kun katsoo, mistä perimästä. Jatkakaa nuoriso samaan hyvään malliin ja jättäkää meidät vanhat aikanaan hoitamatta, vaikka vaan kostoksi ankeasta nuoruudesta, jolloin kunnanpäättäjät olivat juuri näin tyhmiä kuin ne nyt ovat.
- läskipää
täytyy vissii kirjoitti:
todeta, että nakkilassa on vain yksi "kauppa", joka jyrää muut tieltään tavalla b toisella.
Ymmärtääkseni myös kyseisen kaupanpitäjän vapaa-aikaan kuuluu koiramaista harrastamista. Pahaa pelkään, että koiranmuonien hinnat ym. purutsydeemien tullee laskemaan ko. myymälässä, mikäli kilpailua paikkakunnalla ilmenee.
Jos taas avattava koirantarvikeliike keskittyy liiaksi erikoisruokavaliota käyttävien tuotteiden myymiseen, on se valmiiksi tuhoon tuomittu, sillä se näyttelee vain pientä murto-osaa koirien populaatiosta, jotka sitä tarvitsevat.
Toisekseen, alueena nakkila on lähellä kaikkia ympäristökuntien tarjontaa, ja maalaisena paikkakuntana myös palveluiden käyttäjät ovat vaatimattomia niin itsensä kuin lemmikkiensä suhteen.Ne, jotka erikoispalveluja käyttävät ovat vuosien saatossa tottuneet päräyttämään autolla poriin, tai harjavaltaan.
Koiratarvikeliike nakkilassa ei voi pelkästään elättää ketään, mutta se ei liene yllätys, se on jollekulle työn ja harrastuksen yhdistämistä, eli näkisin sen liikkeen perustajaa tuntematta lähinnä ajanvietteenä, en niinkään yritystoimintana, jossa tärkeää on se, mitä viivan alle jää. Koen tämäntyyppisen erikoisliikkeen tarpeen nakkilassa yhtä tärkeänä kuin, että joku tuottaisi ranskasta yksittäiskappaleina naisten juhlavaatteita ja perustaisi butiikin kauppakadun varrelle. Samalla tavoin kysyntä ja tarjonta kohtaisivat. Kaikesta pessimistisyydestä huolimatta onnea.varmaankaan hyvällä kattele kun jollakin toisellakin olis jotain toimintaa,ei sen paskanahneudella varmaankaan mitään rajaa taida olla,mut kaikekes onneks ympäristökuntiin on tullu ja tullee uusia kauppoja sillai et nyttekin näyttää koko marketti joltain pienehköltä radiaattoritehtaalta,säälittävä laatikko keskellä kylää jollain saatanan lasikupolilla somistettu?
- koirat
Joillakin tuntuu olevan väärä käsitys näistä palveluista jotka tulevat Eläincentterin tiloihin. Jotenkin saa sen käsityksen, että niitä pidetään vain jonninjoutavina koirien hemmottelupalveluina. Tosiasia on kuitenkin, että on paljon rotuja, jotka pitää trimmata, ja jotta koira olisi rodunomainen, täytyy se tehdä oikein, mitä moni koiranomistaja ei tosiaankaan osaa.
Myös eläinhierojan palveluja tarvitaan ihan samanlailla, kun ihmiset tarvitsevat hierojaa.Koirilla on esim. selkäsairauksia, joihin auttaa hierominen,omaa koiraani on hierottu, ihan eläinlääkärin lausunnon pohjalta, ja se myös auttoi.
Myös se on tosiasia, että kaikilta koirienomistajilta ei kynsienleikkuu onnistu, tai se on yhtä tuskaa niin koiralle kuin omistajallekkin, niin että helpotus on monelle myös tälläinen leikkuupalvelu.
Niin että käykää ihmiset parturissa, hierojalla, manikyyrissa ja nauttikaa näistä palveluista, ja antakaa koirien nauttia omistaan, eihän se ole teiltä pois, eihän.
Aurinkoista kevättä kaikille.- hyvänenaikasentään,
ihan pikkasen on vaikee kuvitella kun kattelee nakkilan "katukuvaa", että kaikki suulin seinustalla räköttävät pystykorvat käyttäisivät kyseisiä palveluja, tää on hei Nakkila, ei esim.Hesa, ei täällä semmosia rotuja näekkään, jotka jonottamalla jonottaisivat tommosiin aikoja. huhhuh.
- koirat
hyvänenaikasentään, kirjoitti:

Joopa, eihän ne pystykorvat trimmausta tarvitsekkaan, ja en tiedä missäpäin Nakkilaa kuljet, jos joka suulin kulmalla niitä näet räköttämässä, minä kun en näe.
Mutta sensijaan aika paljon näen rotuja, joita kuuluu trimmata, niin että otappa vaikka jonkinsortin koiraroduista kertova kirja mukaan, kun seuraavaksi lähdet teitä taaplaamaan, ilmeisesti et roduista paljon tiedä.
Itselläni on trimmattava rotu, ja kokemuksesta tiedän, että trimmaajia ei ole niin vain saatavilla, ja kuule tätä palvelua voi käyttää muutkin kuin Nakkilalaiset. - tukehu,
koirat kirjoitti:
Joopa, eihän ne pystykorvat trimmausta tarvitsekkaan, ja en tiedä missäpäin Nakkilaa kuljet, jos joka suulin kulmalla niitä näet räköttämässä, minä kun en näe.
Mutta sensijaan aika paljon näen rotuja, joita kuuluu trimmata, niin että otappa vaikka jonkinsortin koiraroduista kertova kirja mukaan, kun seuraavaksi lähdet teitä taaplaamaan, ilmeisesti et roduista paljon tiedä.
Itselläni on trimmattava rotu, ja kokemuksesta tiedän, että trimmaajia ei ole niin vain saatavilla, ja kuule tätä palvelua voi käyttää muutkin kuin Nakkilalaiset.hianoo, et sun buudeli saa kampaaja nakkilaa, jipii, nythän sun ei enää tarvi valittaa mistää ku kaik o hyvi. (voi vittu, mitä pelleilyy)
- koirat
tukehu, kirjoitti:
hianoo, et sun buudeli saa kampaaja nakkilaa, jipii, nythän sun ei enää tarvi valittaa mistää ku kaik o hyvi. (voi vittu, mitä pelleilyy)
Päinvastoin, enhän ole valittanut mistään, sulla taitaa olla ymmärryksessä vikaa. Totta mulla on kaikki hyvin, entäs sinulla .Ja hei, ei minulla ole buudelia, ja tiedätkö, osaan kyllä kammata koirani itse, en trimmata.Tohon sinun viimeiseen lauseeseen en edes viitsi kommentoida sen kummemmin, kuin että voi sinua.
- kuiteski
tukehu, kirjoitti:
hianoo, et sun buudeli saa kampaaja nakkilaa, jipii, nythän sun ei enää tarvi valittaa mistää ku kaik o hyvi. (voi vittu, mitä pelleilyy)
Miten voi ihmiset olla joteski niinku katkerii, tommosesta että koirille tulee palveluja mitä ei nakkilas oo ennen ollu.Kyll teki varmaan käytte parturissa ja tuskin siitä kukaan teille vinoilee ja aukoo päätään. No tosta teiän kielenkäytöstä päätellen te ette ehkä ymmärrä mitään muutakaan. Koittakaa ny vaan sopeutuu ajatukseen, tehän ette sille mitään voi, vaikka kui auotte päätänne... raasut.
- helvetin katkeraa
kuiteski kirjoitti:

siinä on, jos näkee buudelibusineksen kannattamattomana nakkilassa?
- minkähän
helvetin katkeraa kirjoitti:
siinä on, jos näkee buudelibusineksen kannattamattomana nakkilassa?
Takia ihmiset yleensä näkee vaivaa jos joku aloittaa " buudelibusineksen" ei tiemmä oo teitin pussista pois, kyllä munkin mielestä hiukka katkerilta ruikuttajilta tunnutte.
- puolesta ja
minkähän kirjoitti:
Takia ihmiset yleensä näkee vaivaa jos joku aloittaa " buudelibusineksen" ei tiemmä oo teitin pussista pois, kyllä munkin mielestä hiukka katkerilta ruikuttajilta tunnutte.
vastaan, näin sen pitääkin mennä. Ihan rauhassa vaan ..., ei vastustajat ole yhtään enempää ruikuttajia, tai katkeria kuin puolustajatkaan.
- niin idiootteja,
puolesta ja kirjoitti:
vastaan, näin sen pitääkin mennä. Ihan rauhassa vaan ..., ei vastustajat ole yhtään enempää ruikuttajia, tai katkeria kuin puolustajatkaan.
että, jos joku on erimieltä, tai ylipäätään jotain mieltä, niin se haukutaan välittömästi kateelliseksi ja katkeraksi ja käsketään hankkia elämä. Muuta täällä ei sitten osatakkaan.
- kyllästyny
niin idiootteja, kirjoitti:
että, jos joku on erimieltä, tai ylipäätään jotain mieltä, niin se haukutaan välittömästi kateelliseksi ja katkeraksi ja käsketään hankkia elämä. Muuta täällä ei sitten osatakkaan.
must tää juttu menee vähä yli, ku nakkilas ne ''nuoret'' o jo kaua aikaa ollu r:n ja onnari kulmil notkumas, eikä sil sit mitää sen kummempii ol thety . ja ne ketkä täällä o ruikuttanu nakkila nuokkareist ni vois kokoontuu yhtee je perustaa se nuokkari ja shut the fuck up... nii ja oha ne juopotki siel onnari kulmil tai torl, varsinki näi kesä-aikaan ni mitäs niil ku eihä ne pysty olee serkas tai maailmalopus kokoaikaa ku ei ain välttämät oo auki ja nuoret ei pysty olee koton ku ei sitä ain jaks ol siel äiti tai isä noka al varihtavan.
- sääki surkee
kyllästyny kirjoitti:

ensi kirjoittaan, ennenkä pistät yhtään mitään kommenttii yhtää mihnenkääkäkkäkää.
- katzpiss
hyvänenaikasentään, kirjoitti:
ihan pikkasen on vaikee kuvitella kun kattelee nakkilan "katukuvaa", että kaikki suulin seinustalla räköttävät pystykorvat käyttäisivät kyseisiä palveluja, tää on hei Nakkila, ei esim.Hesa, ei täällä semmosia rotuja näekkään, jotka jonottamalla jonottaisivat tommosiin aikoja. huhhuh.
kukas sen määrittelee mitkä koirat saa käydä kyseisissä hoidoissa? eiköhän se ole jokasen oma asia...myös pystykorvalta pitää kynnet leikata. itelläni on seropi jonka turkki on varsinainen sekasikiö ja näin kesäisin se tarttee lyhentää jotta koirallani olisi mukavampi köllötellä kuumalla ilmalla ja että iho pysyisi hyvänä. pitääkö kysyä kenties joltain lupa tähän?
- Ilo
Tyypillinen tollon kirjoitus josta paistaa vain pelkkä kateus. Onko noin vaikeaa tajuta,että kunta ei ole maksajana millään tavoin kyseisen yrittäjän /koira harrastajien toiminnassa jotka rahoittavat oman harrastuksensa itse omasta rahapussistaan. Tällä ei ole mitään tekemistä nuorisotilojen kanssa.
- vasta tollojen
tollo olet, kun asia on selväksi tullut jo 3kk sitten ja nyt vasta itse riemastuit kirjoittamaan.
- vuf
joopati joo...ooppa kuule ite aktiivinen.
äiti ja koiran mami- jooop
MIKÄ NERONLEIMAUS!!
- Sivusta seurannut
Hei, onhan täällä nuorille vaikka mitä järjestetty! On Nakkilan VIRE, kirkolla toimintaa jne... siis harvinaisen paljon kaikkea näin pienelle kunnalle!
Miksi juuri nuorisotalo? en näe siinä mitään mieltä.- ja tähän
päätökseen tulin, että sinun mielestäsi nuorille riittää potkupallo, lentopallo ja jumalan pelko.
Mulla vanhin kakruista on jo pitkälle yli parikymppinen ja ihan voin kokemuksesta sanoa, ettei riitä.
Ympäristökuntien PERUSPALVELUIHIN kuuluu nuorisotalo.
Esim. Ulvila, Harjavalta, Pori. Itsellä kokemusta Ulvilasta, jossa toiminut jo vuosikymmeniä ja HYVIN!
Miksi siis ei Nakkilaan? näen siinä paljon mieltä. - Vähäks syvyyttä
ja tähän kirjoitti:
päätökseen tulin, että sinun mielestäsi nuorille riittää potkupallo, lentopallo ja jumalan pelko.
Mulla vanhin kakruista on jo pitkälle yli parikymppinen ja ihan voin kokemuksesta sanoa, ettei riitä.
Ympäristökuntien PERUSPALVELUIHIN kuuluu nuorisotalo.
Esim. Ulvila, Harjavalta, Pori. Itsellä kokemusta Ulvilasta, jossa toiminut jo vuosikymmeniä ja HYVIN!
Miksi siis ei Nakkilaan? näen siinä paljon mieltä.keskusteluun meinaan niinku täst
- motomakke
ja tähän kirjoitti:
päätökseen tulin, että sinun mielestäsi nuorille riittää potkupallo, lentopallo ja jumalan pelko.
Mulla vanhin kakruista on jo pitkälle yli parikymppinen ja ihan voin kokemuksesta sanoa, ettei riitä.
Ympäristökuntien PERUSPALVELUIHIN kuuluu nuorisotalo.
Esim. Ulvila, Harjavalta, Pori. Itsellä kokemusta Ulvilasta, jossa toiminut jo vuosikymmeniä ja HYVIN!
Miksi siis ei Nakkilaan? näen siinä paljon mieltä.Eikö kaksikyppinen ole jo täysiikäinen pitäisi pärjätä jo muutenkin ,jos ei pärjää kunnalla on kyllä leikkikenttiä joille voi mennä leikkimään ja tekemään hiekkakakkuja ja viettämään aikaansa.
- Alottaja :)
No juu, joku se kaivoi vanhan ketjun ja aloitukseni esiin.Heheh.
No eipä saanut tuolloin kovinkaan suurta kannatusta. Kattotaan kui nyt käy.:D
Nuorisoakaan ei muuten löytyny puolustamaan asiaa. - NAKKILA IN MY ASS
Kyllä Nakkila eläintarvikeliikettä jo kaipasikin. Ihan, niinkun tuossakin olisi jtn. väärää, että eläinkauppa perustetaan?! Kyeisessä tilassahan vierailee eläinlääkärikin, jota Nakkilassa ei enää tiedettävästi ole.
Taas joku sisäsiittoinen Nakkilalainen saanut päähänsä, että nuorisotalo olisi ollut parempi vaihtoehto. *huokaus* Olisi sitten saatana tehnyt asian eteen jotain, eikä tule itkeskelemään jonnekin v- tun Suomi24:n keskustelupalstalle. :P DORKA! - vasemmiston kannatta
Nuorisotalo täysin turha koko älytön hanke aina ollaan mankumassa .että pitää saada sitä sun tätä ilmaiseksi.
- Nakkilan nuoriso BÖÖ
Hyvät nuoret alkakaa harrastamaan koirien kanssa ja lopettakaa narina ja kitinä. Miksette ylipäätään ala harrastamaan jotain. Miksi pitäisi olla erillinen tila notkumista varten minusta se on ihan rahan heittämistä kankkulan kaivoon.
- Koirat in!!!!
Joo ja must koirat on sulosempii kuin nuoriso!!!!
- masew
Koirat in!!!! kirjoitti:
Joo ja must koirat on sulosempii kuin nuoriso!!!!
Moni koira on käytöstavoiltaan paremmin opetettu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455000Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481129- 131063
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8947Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713