Marsut ja raskaus

Minulla on 2 marsua, voinko saada jokun bakteerin papanoista tai marsuista? Pesen käteni, joka ikinen kerta, kun kosken niihin.
6303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mieti nyt hyvä ihminen, että miljoonilla ihmisillä on lemmikkejä. Lemmikin pito on aivan tavallista. Ei se aiheuta mitään ristiriitaa raskauden kanssa kuten ei muutenkaan. Aivan normaalilla hygienialla selviää.

Sylittele vain marsujasi niin paljon kuin haluat.

Äänestä
  • Ei se nyt ihan noinkaan mene... esimerkiksi kissa voi levittää toksoplasmoosia (aiheuttaa verenmyrkytyksen) eikä ole edes mitenkään harvinaista.

    toksoplasmoosi levittyy kissan ulosteessa, eli kun kissa vaikka kuopsuttelee hiekkalaatikolla ja vaikkapa vahingossa raapaisee sinua on verenmyrkytys todennäköinen.. tämä koskee kuitenkin vain kissoja jotka käyvät ulkona.. sisäkissalla tuskin tätä pöpöä voi olla.

    Mutta joo ei tälläistä pöpöä kyllä marsut levitä, joten ole huoletta :)

    Äänestä

  • odottaja24 kirjoitti:

    Ei se nyt ihan noinkaan mene... esimerkiksi kissa voi levittää toksoplasmoosia (aiheuttaa verenmyrkytyksen) eikä ole edes mitenkään harvinaista.

    Tokso ei leviä naarmuista vaan on alkueläin, jonka munat on syötävä.

    Äänestä

  • odottaja24 kirjoitti:

    Ei se nyt ihan noinkaan mene... esimerkiksi kissa voi levittää toksoplasmoosia (aiheuttaa verenmyrkytyksen) eikä ole edes mitenkään harvinaista.

    toksoplasmoosi levittyy kissan ulosteessa, eli kun kissa vaikka kuopsuttelee hiekkalaatikolla ja vaikkapa vahingossa raapaisee sinua on verenmyrkytys todennäköinen.. tämä koskee kuitenkin vain kissoja jotka käyvät ulkona.. sisäkissalla tuskin tätä pöpöä voi olla.

    Mutta joo ei tälläistä pöpöä kyllä marsut levitä, joten ole huoletta :)

    No ei se nyt ihan noin sentään ole...

    http://yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=hyvaolo_vauva&jutunid=4795

    Äänestä

et voi saada. marsut syö heinää eli papanatkin ovat kasvisperäisiä. Eri asia kissoilla ja koirilla.

Äänestä
  • enkä oo kyllä kummemmin murehtinut ees asiaa. Mun mielestä on sinänsä hyvinki puhdas kun ajattelee että tosiaan syö kasviksia ym, eikä toisaalta myöskään kulje missään kadulla ym paikoissa mistä voi tulla ehkä jotain bakteereja ym. Luulis niiden papanoidenki olevan ns.puhtaampia ja parempia kuin itselläkään ihmisenä, kun niin puhdasta ravintoa syö. Neuvolassa ei oo sanottu mitään aiheesta, kun oon joskus sanonu et ihan kätevää sinänsä kun on marsu, niin niitä kasviksiakin on aina kaapissa itellekin syödä.:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miten eläinten kanssa kirjoitti:

Minulla on 2 marsua, voinko saada jokun bakteerin papanoista tai marsuista? Pesen käteni, joka ikinen kerta, kun kosken niihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu