Rakennusmestari

Miksi Koivulassa touhuava rakennusmestari pystyy tekemään ja ehdottamaan työpalkioiden maksamista törkeesti pimeenä. Osa kuitille ja loput suoraan käteen. Olen kuullut, että on jo vuosia harrastanut ko vilppiä. Ja jos et halua suostua vilppiin, niin loppuu yhteistyö usein siihen. Onhan pimeän työ tekeminen pikku jutuissa yleistä, mutta luulisi tämän järjestelmällisen toiminnan huijaamalla loppuvan.jokaisesta työsuunnitelmasta ja valvonta tehtävistä asiakkaalla ja viranomaisella pöytäkirjat ja niitä vastaan rakennusmestarilta löytyvän kuitit ja maksetut alv:t. Siksi ihmettelen kuinka toiset voivat syödä toisten pöydässä??? varmasti kyseinen rkm käyttää yhteiskunnan palveluja ja olisi siitä syystä osallistuva myös yhteiskunnan kuluihin verojen kautta. Suoraan sanottuna olen vittuuntunut kun itse maksan jokaisesta eurosta kovan veron ja ylitöistä vielä suuremman veron ja toiset luulee olevansa lain yläpuolella. Pitäiskö polttaa, niin moni on
12944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ONKO KUNNAN HOMMISSA? EI NÄIN LAMAA TORJUTA!!! MUUTA KUIN OMAA JA NÄÄ TYYPIT ON ONNEKS AIKA HELPPO TUNNISTAA KOTKA ON PIENI PAIKKA JA PIIRIT PIENET. TOTTA HARVOIN ON DOKUMENTIT KAIKILLA OSAPUOLILLA. TÄÄ ON AIKA HELPPO TARKISTAA. YES

Äänestä

työskentely menetelmät.Kun ei näistä mestareista tiedä,on ne paperit taipaleen takana eikä avoin tiedottaminen ole vielä alkanut.

Äänestä
  • Koivulan neiti. akkamainen ukko jos näin voi sanoo; mutta naisten mieleen, heh heh

    Äänestä

  • taitaa olla kirjoitti:

    Koivulan neiti. akkamainen ukko jos näin voi sanoo; mutta naisten mieleen, heh heh

    ja homma loppuu kun seinään. Suosittelen.

    Äänestä

  • verottajalle kirjoitti:

    ja homma loppuu kun seinään. Suosittelen.

    Väki joukolla vertaisiaan kyttäämään ja ilmiantamaan.
    Verorahoillamme elävät kunnan- ja valtionvirkamiehet tulee jättää kaiken kritiikin ulkopuolelle, kähminnöiltään tulee jo sulkea silmät.

    Äänestä

veroparatiisi ei ihmiset ja naapurusto tyhmiä ole. Kuhan ei syö mun pöydässä ja siitä kannattaa pitää kii. on jo liikaa syöny meidän piikkiin, ei muutako kii

Äänestä

tiedän ainaski yhen hemmon rkm joka on lähes koko uransa aina kikkaillu. ajaako volsulla????

Äänestä

Tässä nähdään kun puhutaan säästöistä, ei tarvitsisi säästää kouluruokailussa ja lasten terveyspalveluissa jos tämmöiset ns. rakennusmestarit ottaisivat ja maksaisivat lakisääteiset veronsa ja muut sos maksunsa. Kertokaa kyseinen henkilö niin lupaan viedä asiaa eteenpäin. Sehän on päivänselvää että ei kukaan taxiakaan ajele vaan ilosta, kyllä nekin tilittää veronsa ja palkkionsa ajettujen matkojen suhteessa. Rakennus kuvissa on työn tekijän allekirjoitus ja valvontapöytäkirjoissa myös, joten nämä pitäisi mätsätä kirjanpidon kanssa. Harvoja tapauksia jossa työnsuorittaja ja tekijä kirjaa itsensä ilmeisesti tietämättään järjestelmään 1 1. Tietoja tulemaan kuka tää pummi on.

Äänestä
  • kateus vie kalatkin vedestä, menkää itseenne kateellliset. Jos itsellä ei mene niin hyvin kun toisella, niinheti ollaaan tekemässä jäynää ja pahaa. Hyi helvetti minkälaisia "ihmisiä" löytyy.
    Irtse en ole Koivulasta, mutta sylettää ilkeät ja kateelliset tyypit.Ovat vielä pahan suopia, onneksi minun naapurissa ei ole sellaisia, vaikka minussa ei kadehdittavaa löydy missään suhteessa.

    Äänestä

  • niin, että kirjoitti:

    kateus vie kalatkin vedestä, menkää itseenne kateellliset. Jos itsellä ei mene niin hyvin kun toisella, niinheti ollaaan tekemässä jäynää ja pahaa. Hyi helvetti minkälaisia "ihmisiä" löytyy.
    Irtse en ole Koivulasta, mutta sylettää ilkeät ja kateelliset tyypit.Ovat vielä pahan suopia, onneksi minun naapurissa ei ole sellaisia, vaikka minussa ei kadehdittavaa löydy missään suhteessa.

    kanssasi, Ei menestyviä ihmisiä kannata kadehtiä. Mutta kun se elää mun fyrkalla niin silloin on ihan jees et joku puuttuu siihen. Maassa lakia noudattaen, eiks je. pena

    Äänestä

Törmäsin kuntoarvio toimeksiannossa myös samanlaiseen osa kuitille osa pimeenä. Ilmeisesti yleistä Kotkassa

Äänestä
  • opittu virkamiehiltä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pimeetä työtä kirjoitti:

Miksi Koivulassa touhuava rakennusmestari pystyy tekemään ja ehdottamaan työpalkioiden maksamista törkeesti pimeenä. Osa kuitille ja loput suoraan käteen. Olen kuullut, että on jo vuosia harrastanut ko vilppiä. Ja jos et halua suostua vilppiin, niin loppuu yhteistyö usein siihen. Onhan pimeän työ tekeminen pikku jutuissa yleistä, mutta luulisi tämän järjestelmällisen toiminnan huijaamalla loppuvan.jokaisesta työsuunnitelmasta ja valvonta tehtävistä asiakkaalla ja viranomaisella pöytäkirjat ja niitä vastaan rakennusmestarilta löytyvän kuitit ja maksetut alv:t. Siksi ihmettelen kuinka toiset voivat syödä toisten pöydässä??? varmasti kyseinen rkm käyttää yhteiskunnan palveluja ja olisi siitä syystä osallistuva myös yhteiskunnan kuluihin verojen kautta. Suoraan sanottuna olen vittuuntunut kun itse maksan jokaisesta eurosta kovan veron ja ylitöistä vielä suuremman veron ja toiset luulee olevansa lain yläpuolella. Pitäiskö polttaa, niin moni on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu