Pienen kunnan

yritysritysriskit kovia

Kärsämäki joutuu maksamaan 2,2 miljoonan lainatakuut yrityssaneeruakseen ajautuneen tehtaan kiinteistöyhtiön rahoituksesta. Lisäksi tyhjilleen jäävien teollisuustilojen vuokratuloja kunta on menettämässä niin, että lainojen hootkuluja jää hoidettavaksi 171 000 euroa vuodessa.

Eipä ollut ensimmäinen yrityskupru Kärsämäen kunnalle. 80-luvulla kunta kävi rajun säästökuurin mekaanisen metsäteollisuuden kompuroinin tuomista menetyksistä.

Pienelle kunnalle tehdaiden tukeminen voi olla liian suuri riski. Isommat kunnat selviäisivät tämän mittaluokan epäonnistumisista paremmin kun riskinsietokyky olisi moninkertainen.

Nyt meneillään olevassa pudotuspelissä katsonaan minkä firman ja minkä kunnan rahkeet kestävät. Kärsämäki nojaa nyt valtion mahdollisesti ojentamaan pelastusköyteen.

2

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oltiin...

      Kaukaa viisaita,ei 30 vuoteen yritettykkään saada teollisuutta tänne,nyt oltais saman edessä.ei ne pöllöjä ole nuo meidän politiikot..

      • tosi kova

        Kyllä naapureille kateellisten puhjärvisten kelpaa nyt vinoilla kun naapurikuntien teollisuusyritykset kompuroivat. Meni siinä kyllä työpaikkoja myös pyhäkkäiltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      172
      13125
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5468
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4860
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2808
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      123
      1989
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      114
      1734
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      110
      1552
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe