kun on varaa korottaa herrojen palkkoja ja säästöjä haetaan kouluruokailusta! Tsuhna = maailman tyhmin kansa!Ei voi muuta sanoa.
Nykyinen suomi
6
597
Vastaukset
- todennut
aikanaan Paasikivi presidenttinä ollessaan.
Hänen mielestään suomalaiset ovat tyhmiä suhtautumisessaan Venäjään. Pitänee paikkansa muissakin asioissa. Nähtiin ja todettiinhan se edellisissä eduskuntavaaleissakin.
Tyhmyys tiivistyy tämän hallituksen kohdalla.
Ketä omasta tyhmyydestä voi syyttää muita kuin itseään. Pidetään hyvänämme.
Esimerkkinä tyhmyydestä on suhtautuminen irtisanomisiin ja lomautuksiin. Yritysten ulos siirroista puhumattakaan. Ei mitään mielenilmauksia tapahdu esim. Ranskan tai Saksan malliin. Kaikki voidaan viedä meidän nenän edestä, kenenkään siihen puuttumatta.
Suomesta on tulossa jälkiteollinen yhteiskunta. Työttömiä tulee päivittäin ja laman päättyessä ei yksikään suomalainen kelpaa jäljellä oleville työnantajille, ellei suostuta tinkimään palkka ym. eduista vähintään puoleen nykyisestä, ellei enemmänkin. Työpaikat tulevat olemaan alipalkatuilla palvelualoilla, jotka keskittyvät tarjoamaan palveluita venäläisille ja muille ulkomaalaisille.
Ulkomaalaisia otetaan ja pidetään työssä alipalkalla ja parhaassa tapauksessa ei makseta veroja eikä muita velvotteita. Tämäkin on jo näkyvissä esim. rakennusalalla.
Suomalaiselle työvoimalle ei ole ennenpitkää mitään käyttöä. Turvaverkot puretaan ja jokainen saa tulla toimeen parhaaksi katsomallaan tavalla.- ........
Niin, että tulisikin tilanne, missä jokainen saa elättää itsensä parhaaksi katsomallaan tavalla!!
Nyt ihminen voi ilmoittaa jo 16 vuotiaana, että häntä ei sitten työnteko kiinnosta. Heittäytyy vain sohvalle kyljelleen, niin sinisilmäiset hölmöt perivät työssä käyviltä korkeita veroja, joilla hankkivat tälle asunnon, maksavat vuokran, ruoan, vaatteen, huvitukset jne. jne.
Kaiken huippuna on se, että sohvalla makaava laiskimus elää jopa paremmin, kuin matalapalkka-alalla työssä käyvä. - joukkoon
........ kirjoitti:
Niin, että tulisikin tilanne, missä jokainen saa elättää itsensä parhaaksi katsomallaan tavalla!!
Nyt ihminen voi ilmoittaa jo 16 vuotiaana, että häntä ei sitten työnteko kiinnosta. Heittäytyy vain sohvalle kyljelleen, niin sinisilmäiset hölmöt perivät työssä käyviltä korkeita veroja, joilla hankkivat tälle asunnon, maksavat vuokran, ruoan, vaatteen, huvitukset jne. jne.
Kaiken huippuna on se, että sohvalla makaava laiskimus elää jopa paremmin, kuin matalapalkka-alalla työssä käyvä.niin voitais naureskella tyhjän päälle jääneille luuseripummeille joille ei sossu enää kantaisikaan kaikkea valmiina eteen vaan ne joutuis tekemään jotain ittensäkin eteen ettei nälkä yllätä. Olisi melkoisen terapeuttinen tilanne ainakin 50 tuhannelle lortoosille jotka kieltäytyvät tekemästä työtä milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten.
- Masa Ima
Kyllä jos on pätevä johtaja, niin hänen palkkaansa on tarkastettava säännöllisin väliajoin, muuten voi käydä niin, että johtaja ottaa niin sanotut ritolat. Se ei paljon kuntataloutta hetkauta jos johtajan palkkaan lisätään satasia tai tonni.
- Korvenkontio
mutta minkä helvetin takia se yksi suojatyöpaikka Helssingissä tarkistaa (ja nostaa)palkkojaan vähintään joka vuosi.
- lähtee,
uusia on jonossa odottamassa tilaisuutta päästä pätemään. Joillekin kunnille olisi edullistakin päästä ajoittain eroon vanhoista, paikalleen jähmettyneistä johtajista. Yläpäätäkin olisi hyvä tuulettaa muutaman vuoden välein.
Yksikään johtaja ei yksin pysty pitämään firmaa tai kuntaa pystyssä, vaikka hänelle maksettaisiin miten paljon tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p636121Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813716Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242791- 212279
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol422211Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61689Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85130281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 291213