rv 4 + vahingossa

Hei

Eipä yhtään taas huoleta. Täällä kirjoittaa sellainen tapaus, joka ei alkoholia käytä juuri lainkaan, mutta sopivasti sattui sitten lähtemään viihteelle sen harvan kerran ja tuli juotua about 5 siideriä. Lasta ei ollut suunnitelmissa. Kuitenkin tein pari viikkoa kuukautisten ollessa myöhässä positiivisen testin ja laskin, että kun olin viihtellä oli rv 4. Nyt sitten mietin kuumeisesti mitä vahinkoja olen voinut tietämättäni aiheuttaa. Vaikka lapsi on ns. vahinko (meillä oli ehkäisy käytössä, tämä oli aika ihme hedelmöittyminen), niin en ihan kevyin perustein halua aborttia tehdä, vaikka kaksi ihanaa lasta on jo entuudestaan. Eli näinkin voi käydä. Asiantuntijavastauksia lukeneena on sitä mieltä, ettei pitäisi olla hätää, toiset taas, ettei tiedä mikä määrä aiheuttaa ja missä vaiheessa.
5965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

istukka alkaa toimia n.rv6-7, sitä ennen alkio on omassa ruskiaispussissa, eli jos juo kun on ihan raskauden alussa ennen kuin tekee positiivisen testin niin se ei haittaa.

Äänestä

tuskin 5 siideriä tuossa vaiheessa raskautta on ehtinyt vammauttaa sikiötä. veikkaan että moni on kerennyt ryypätä kännit jos toisetkin olessaan ihan alussa raskaana. ja ennen kuin on tiennyt raskaudestaan..

Äänestä

Epämuodostumien kannalta ajateltuna herkin vaihe on sikiöviikot 3–8 = 5.-10. raskausviikko (ts. viikot 4 0 - 9 6).

Solubiologisesti sikiöviikon 2 alussa alkio uppoutuu kohdun limakalvoon ja amnionontelo ja ruskuiaspussi muodostuvat. Sikiöviikon 2 lopussa alkaa muodostua istukan verenkierto (ei ole tietenkään vielä valmis, vaan alkaa kehittyä). Tärkeimmät elimet alkavat muodostumaan sikiöviikosta 3 lähtien.

Jos kuukautisista laskee niin teratogeeninen aika on 31–71 vrk edeltävistä kuukautisista. Eli jos kierto on 28 vrk, niin raskausviikosta 4 3 eteenpäin (tällöinhän on jo menkatkin myöhässä).

Äänestä
  • ihan kunnon perseet ennenkuin tajusin olevani raskaana,tuolloin oli viikkoja joku 5?
    lapsi on terve(syntynyt jo),eikä missään vaiheessa raskautta oo ollu huolta et toi kännäys olis vaikuttanu lapseen mitenkään..

    Äänestä

Että siinä vaiheessa kun ei näy vielä raskaustestissä plussaa toisin sanoen raskaus vaasta tuossa hedelmöittymisvaiheessa/aluillaan niin ei hätää. Itekkin join suurinpiirtein rv:lla 4 viimesen kerran suunnilleen saman verran siideriä ja kertonut olen tästä neuvolassakin ja ovat sanoneet että ei ole hätää kunhan ei sitte enää juo kun testi näyttää plussaa. En usko että tuolla nyt kauheita kehityshäiriöitä sait aikaan. Olisi varmaan mennyt kesken jos olisi tuossa vaiheessa päässyt alkiota tuhoamaan. Tosin tämä vain oma mielipiteeni eikä mitään kokemusta muuten asiasta ja oma vauvanikin vielä syntymättä mutta rakenteet ainakin pitäis olla kunnossa ja raskaus sujunut hyvin eikä vauvalla ole ollut hätää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkoholia kirjoitti:

Hei

Eipä yhtään taas huoleta. Täällä kirjoittaa sellainen tapaus, joka ei alkoholia käytä juuri lainkaan, mutta sopivasti sattui sitten lähtemään viihteelle sen harvan kerran ja tuli juotua about 5 siideriä. Lasta ei ollut suunnitelmissa. Kuitenkin tein pari viikkoa kuukautisten ollessa myöhässä positiivisen testin ja laskin, että kun olin viihtellä oli rv 4. Nyt sitten mietin kuumeisesti mitä vahinkoja olen voinut tietämättäni aiheuttaa. Vaikka lapsi on ns. vahinko (meillä oli ehkäisy käytössä, tämä oli aika ihme hedelmöittyminen), niin en ihan kevyin perustein halua aborttia tehdä, vaikka kaksi ihanaa lasta on jo entuudestaan. Eli näinkin voi käydä. Asiantuntijavastauksia lukeneena on sitä mieltä, ettei pitäisi olla hätää, toiset taas, ettei tiedä mikä määrä aiheuttaa ja missä vaiheessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu