Kertokaa vajaatoim.

oireistanne

, oudommistakin. Mulla paljon oireita, tutkimukset kesken. Ensimmäinen THS 4,5 paikkeilla, sitten 3,8. Oireina voimakas väsymys, nukun yöllä 10 tuntia ja päivällä 1-2 t ja silti niin saamaton olo. Iho kuiva vaikka rasvaan joka ilta, hiuksia ei nyt ihan tuppoina lähde mutta enemmän kuin ennen. Ärtynyt olo, henkeä ahdistaa, sydän tykyttää, sormien nivelissä ajoittain tosi viiltävä kipu muutamien sekuntien ajan... Mitähän vielä. Ai niin, kalpea kuin lakana, lihasten heikkous (kirjoittaminen tuntuu vaikealta kun kädet on niin voimattomat) ja erittäin huono ruokahalu. Siis ruokaa kyllä tekee mieli ja kovasti aina suunnitelen mitä tekisin, mutta kun istun ruokapöytään ja pitäisi alkaa syömään niin ei tee yhtään mieli vaikka nälkä on. Ruoka ei juuri maistu millekään eli syön sitä lähinnä väkisin kun pitäähän sitä jotain syödä. Varsinkin lämmin ruoka tuottaa ongelmia.

Muitakin oireita on ihan kiitettävästi, olen niitä yrittänyt kirjoitella paperille lääkärikäyntiä varten. (nyt tuli mieleen että minua palelee aina, villasukat ja villatakki aina päällä).

Itse olen miettinyt, että voiko käydä niin hassusti, että lääkäri pistää kaiken masennuksen piikkiin? Oireet kun ovat aika pitkälle samankaltaisia, paitsi mieliala on kyllä mulla kaikkea kuin masentunut, ainakin toistaiseksi. Haluaisin harrastaa ja mennä, touhuta tytön kanssa ja miehenkin kanssa olisi joskus kiva lähteä kaksin, EI VAAN JAKSA FYYSISESTI!!

Ja osaatteko vielä sanoa, miten kauan menee niissä tarkemmissä verikokeissa. En muista tarkalleen mitä siinä oli THS: n lisäksi, mutta ilmeisesti ne on otettu kaikilta vajaatoimintaa sairastavilta joten ajattelin että tietäisitte... Nyt mennyt viikko eikä ole kuulunut mitään. Ärsyttää tämä idittelu ja töissäkin pitäisi jaksaa käydä.

4

937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisäisin

      vielä että miksi jotkut sanoo että normaali TSH olisi alle 2,5 ja joissakin sanotaan että se on alle 4?? Onko niin että alle 4 on se normaali mutta alle 2,5 olisi hyvä olla?? KUmmallista...

      • ....

        "normaaliksi" tulokseksi sillä, että viiterajamäärityksissä oli mukana henkilöitä, joilla kohonneet kilpirauhasen vasta-aineet (eli jossain vaiheessa ainakin kehittymässä vajaatoiminta). Oikeasti terveen väestön TSH:t on 95%:sti alle 2,5. Viiterajaa ei haluta laskea mm. siksi ettei "kaikki joutuisi lääkitykselle" (vaikka nykyäänkin on vielä lääkäreitä, jotka pitävät vajaatoimintana vasta TSH-arvoja yli 10 vaikka ois minkälaiset oireet ja lääkityksestä saa tapella vars. jos T4V vielä hikisesti viitteissä... järjenkäyttökin on varmasti edelleen sallittua ;)...)


      • .....
        .... kirjoitti:

        "normaaliksi" tulokseksi sillä, että viiterajamäärityksissä oli mukana henkilöitä, joilla kohonneet kilpirauhasen vasta-aineet (eli jossain vaiheessa ainakin kehittymässä vajaatoiminta). Oikeasti terveen väestön TSH:t on 95%:sti alle 2,5. Viiterajaa ei haluta laskea mm. siksi ettei "kaikki joutuisi lääkitykselle" (vaikka nykyäänkin on vielä lääkäreitä, jotka pitävät vajaatoimintana vasta TSH-arvoja yli 10 vaikka ois minkälaiset oireet ja lääkityksestä saa tapella vars. jos T4V vielä hikisesti viitteissä... järjenkäyttökin on varmasti edelleen sallittua ;)...)

        ja mielellään kilpirauhasen vasta-aineet. T4V-tuloksen voi saada päivässä parissa, vasta-ainetuloksissa voi mennä pari viikkoa. Jos vasta-aineet koholla pitäis lääkityksen saanti olla helpompaa (koska on pysyvää kilpparivikaa eli autoimmuunityreoidiitti)


    • thyroxin2006

      -väsymys (olisin voinut nukkua kellon ympäri)
      -kalpeus
      -lämpimässä viihtyminen
      -älytön ahdistuneisuus,masennus
      -ummetus

      nämä tuli ennen lääkkeitä, seuraavat oireet kun vuoden syönyt lääkkeitä ja tarvetta lisätä lääkitystä

      -silmäluomien turvotus
      -hiusten lähtö
      -läpipaska
      -pala kurkussa
      -aivosumu
      -hengitystiet tukossa
      mitä vielä?? todella inhottava sairaus ja kun ei se menekkään niin että tabletti päivässä niin kunnossa,hirveä hakeminen että saa oikean annostuksen ja lääkärit ei tajua mitään vaikka sairaus niin yleinen tuntuu olevankin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13608
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4940
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      154
      3726
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1801
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe